Valikko
Ulkomaat    |   Kommentti

Viro on sotinut Yhdysvaltojen puolesta

Auttaisiko Donald Trumpin johtama Yhdysvallat hädän tullen Viroa, joka panostaa yli kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta puolustukseen? Latvia ja Liettua taas joutuisivat odottamaan vuoteen 2018, jolloin nekin täyttävät Naton kahden prosentin velvoitteen.

AuttaisikoDonald Trumpin johtama Yhdysvallat hädän tullen Viroa, joka panostaa yli kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta puolustukseen? Latvia ja Liettua taas joutuisivat odottamaan vuoteen 2018, jolloin nekin täyttävät Naton kahden prosentin velvoitteen.

Näin voisi päätellä Trumpin sunnuntaina NBC-kanavalle antamasta haastattelusta, jossa hän huomioi Viron taloudellisen panostuksen. Viro on poikkeus.

Kun Baltian maissa oli syvä lama 2008–2010 ja julkisen sektorin palkkoja leikattiin 10–20 prosentilla, puolustuskulujen osuus Viron budjetista kasvoi. Latviassa ja Liettuassa puolustukseen varattiin alle prosentti kutistuvasta valtion budjetista. Viro saavutti Naton edellyttämän kahden prosentin rajan bruttokansantuotteesta toisin kuin enemmistö Nato-valtioista.

Jos otetaan mukaan muut kuin rahalliset panostukset, Viro on edelleen panostanut poikkeuksellisen paljon.

Latvia ja Liettua siirtyivät pieniin palkka-armeijoihin ennen kaikkea Naton päälliköiden ohjauksessa. Ideana oli 2000-luvun alussa, että ne voivat siirtää joukkojaan nopeasti kansainvälisiin kriisipesäkkeisiin.

Virossa käytiin kovaa vääntöä valikoivan asevelvollisuuden säilyttämiseksi, ja ainoana uutena Nato-valtiona Viro säilytti asevelvollisuuden.

Kaikki Baltian maat ovat olleet Yhdysvaltojen uskollisia tukijoita alkaen päätöksestä lähettää joukkonsa Yhdysvaltojen johtamaan sotilasoperaatioon Irakiin 2003. Esimerkiksi suuret Nato-valtiot Ranska ja Saksa eivät sinne lähteneet. Ja Yhdysvaltojen sotaan lähdölle esittämää syytä, joukkotuhoaseita ei löytynyt. Virolaiset sotivat Yhdysvaltojen joukkojen alaisuudessa.

Myöhemmin Viro oli Britannian, Tanskan ja Yhdysvaltojen ohessa yksi harvoista valtioista, joka lähetti joukkonsa sotimaan Afganistanin sotaisimmalle alueelle Helmandiin. Afganistanin operaatio oli Naton johtama.

Irakin ja Afganistanin sodassa kuoli yhteensä 11 virolaista. Yhdysvaltojen väkilukuun suhteutettuna tämä merkitsisi yli 3 000 kuollutta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turvallisuuspolitiikka
  • Viro
  • Latvia
  • Liettua
  • Baltian maat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    2. 2

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    3. 3

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    6. 6

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Helsingissä on huutava pula pienistä asunnoista – kuntavaali­ehdokkaat täysin eri mieltä ratkaisukeinoista

    9. 9

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    10. 10

      Euroopan kovimmat reissaajat asuvat Suomessa – ”Opimme rakastamaan maita, joihin pääsee helposti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    4. 4

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    5. 5

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    6. 6

      Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Espoossa avattiin ruokakauppa, jossa ei ole yhtään myyjää – ”Oikeastaan tämä on kuin valtava automaatti”

    9. 9

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    10. 10

      Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    5. 5

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    9. 9

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    10. 10

      Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

    11. Näytä lisää