Valikko
Ulkomaat

Indonesia teloitti neljä kuolemaantuomittua kansainvälisestä vastustuksesta huolimatta

Indonesia suunnittelee teloittavansa tulevan viikonlopun aikana vielä kymmenen vankia. Suurin osa on huumekaupasta tuomittuja ulkomaalaisia.

Indonesia teloitti neljä huumekaupasta tuomittua, joista kolme oli nigerialaisia ja yksi indonesialainen, kertoo uutistoimisto Reuters.

Teloituksia on paheksuttu kansainvälisesti. YK ja EU ovat tuominneet teloitukset ja vaatineet niiden lopettamista.

”Tällaiset kuolemantuomiot ovat lainvastaisia ja merkitsevät samaa kuin mielivaltaiset teloitukset, sillä niitä tehdessä Indonesia rikkoo kansainvälisiä ihmisoikeusvaatimuksia”, sanoi YK lausunnossaan torstaina.

Nigerian pääkaupungissa Abujassa mielenosoittajat kokoontuivat torstaina Indonesian suurlähetystön eteen vaatimaan teloitusten lopettamista.

Indonesian hallitus ei ole huomioinut näitä pyyntöjä. Hallitus pitää teloituksia sotana huumeita vastaan. Indonesian presidentti Joko Widodo sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan, että huumekauppiaita täytyy rangaista ankarasti.

Tämä oli Widodon kolmas teloituspäätös sen jälkeen, kun hän astui virkaan vuonna 2014, kertoo AFP. Noin vuosi sitten Indonesia teloitti Reutersin mukaan 14 vankia, joista suurin osa oli huumerikoksista syytettyjä ulkomaalaisia. Tämä aiheutti kansainvälistä paheksuntaa.

Indonesian oikeusministeri sanoi keskiviikkona Reutersin mukaan, että 14 vankia teloitettaisiin tulevana viikonloppuna. Vankien joukossa on muun muassa Intian, Pakistanin ja Zimbabwen kansalaisia. Viranomaisen mukaan teloitukset toteutettaisiin vaiheittain. Neljän teloitetun jälkeen kymmenen muun tuomitun kohtalo on vielä epävarma.

152 ihmistä on kuolemaantuomittujen listalla, kertoo Reuters. Mukana on huumekauppiaita muun muassa Filippiineiltä, Ranskasta ja Britanniasta. Viranomaiset ovat suunnitelleet teloittavansa 16 vankia tänä vuonna ja jopa kaksinkertaistavansa määrän vuonna 2017.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Huumekauppa
  • Teloitukset
  • Indonesia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    4. 4

      Suurin osa syövistä on huonoa onnea – enemmistö syöpään johtavista mutaatioista on satunnaisia virheitä

    5. 5

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Leipäjonot venyneet Kelan tukiongelmien takia – satojen ihmisten jonossa liikkuvat huhut ja neuvot

    9. 9

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    10. 10

      Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    6. 6

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    7. 7

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää