Valikko
Ulkomaat

Vandaalit, varkaat ja suojelun laiminlyönti uhkaavat Kiinan muuria – jopa kolmannes tuhoutunut

Jopa kolmannes 21 000 kilometrin pituisesta muurista on jo tuhoutunut. Viranomaiset aikovat panostaa jatkossa suojeluun säännöllisin tarkastuksin.

Kiinan muuri on seisonut paikallaan vuosisatoja uhmaten luonnonvoimien aiheuttamaa kulumista, mutta kasvavat turistilaumat, varastelevat kyläläiset ja suojelun puute uhkaavat koitua historiallisen monumentin kohtaloksi.


Vierailijat ovat tuhrineet osia muurista graffiteilla, ja lähialueiden kyläläiset ovat kähveltäneet kiviä omiin rakennustarpeisiinsa. Muurista irrotettuja kiviä myydään myös turisteille matkamuistoiksi.


Kiinan viranomaiset aikovat viimein panna tihutöiden tekijät kuriin ja panostaa Unescon maailmanperintökohteeksi nimetyn muurin suojeluun, kertoi uutistoimisto Xinhua keskiviikkona.


Kiinan kulttuuriperinnöstä vastaava virasto SACH ilmoitti aloittavansa säännölliset tarkastukset noin 21 000 kilometrin pituisella muurilla varmistaakseen, että sen suojelemiseksi säädettyjä lakeja noudatetaan. Yleisö voi myös kertoa havaitsemistaan vahingoista ja vandalismista ilmaiseen vihjenumeroon.


Ensimmäinen Kiinan muuri pystytettiin nykyisille sijoilleen noin 2 200 vuotta sitten Qin-dynastian aikaan torjumaan pohjoisen paimentolaisheimojen hyökkäyksiä. Se on rakennettu moneen kertaan uudelleen, ja nykyinen muuri on peräisin Ming-dynastian ajalta (1368–1644).


Nykyinen rakennelma on päässyt huonoon kuntoon. SACH:n mukaan lähes kolmannes muurista on jo hävinnyt ja alle kymmenesosa lasketaan hyvin säilyneeksi. Suurin osa tuhoista johtuu sateesta, eroosiosta ja kasvillisuuden leviämisestä, mutta ihmiset ovat tehneet osansa muurin hajottamiseksi.


Hebein maakunnassa kiinalaisin merkein koristeltuja tiiliä on myyty turisteille 30 yuanin (neljän euron) hintaan, Kansan päivälehden englanninkielinen painos kertoi. Kesäkuussa kiinalainen sosiaalinen media kuhisi videosta, jossa mies irrotti kiviä muurista imitoimalla taistelulajien liikkeitä. Mies tuomittiin kymmenen päivän arestiin ja 500 yuanin sakkoihin.


Vaikka valtaosa miljoonista turisteista käy restauroiduilla muurin osilla Pekingin lähistöllä, yhä useammat vaeltajat suuntaavat muurin syrjäisemmille osuuksille, mikä voi osaltaan lisätä kulumista.


Laki Kiinan muurin suojelemisesta säädettiin noin kymmenen vuotta sitten, mutta Xinhuan mukaan asiantuntijat ovat patistaneet paikallisia viranomaisia käytännön toimiin suojelun tehostamiseksi. Muuri kulkee yhteensä 15 maakunnan ja itsehallintoalueen läpi, ja SACH ilmoitti arvioivansa jatkossa paikallisviranomaisten suojelutoimia pistokokein.

Luetuimmat
  1. 1

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  2. 2

    Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

  3. 3

    Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

  4. 4

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  5. 5

    Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

  6. 6

    Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

  7. 7

    Jos alamme tuomita ihmisiä vastenmielisten mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  8. 8

    Maapallo lämminnyt ennätyskuumaksi – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta

  9. 9

    Ilmainen itse jonotettu ämpäri on suomalainen unelma, ja niitä valmistetaan Vanttilassa – ”Me olemme syypäitä tähän hullutukseen”

  10. 10

    Leena Mörttinen alkaa vartioida rahoitus­markkinoita ja toivoo, ettei euro koskaan hajoa – ”Kriisit vain työntävät meitä oikeaan suuntaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  2. 2

    Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

  3. 3

    Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

  4. 4

    Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

  5. 5

    Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

  6. 6

    Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

  7. 7

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  8. 8

    Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

  9. 9

    Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

  10. 10

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

  2. 2

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  3. 3

    Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

  4. 4

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  5. 5

    Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

  6. 6

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  7. 7

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  8. 8

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  9. 9

    Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

  10. 10

    Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista
  3. Leena Mörttinen alkaa vartioida rahoitus­markkinoita ja toivoo, ettei euro koskaan hajoa – ”Kriisit vain työntävät meitä oikeaan suuntaan”
  4. Puutavarajuna törmäsi kiskoille jumittuneeseen autoon Pieksämäellä
  5. Tunti sitten
  6. Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”
  7. Ilmainen itse jonotettu ämpäri on suomalainen unelma, ja niitä valmistetaan Vanttilassa – ”Me olemme syypäitä tähän hullutukseen”
  8. Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?
  9. Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille
  10. 2 tuntia sitten
  11. Rasvakattilassa posahtanut keitos toi tulipalloja helsinkiläisen pariskunnan asuntoon – Paineisku hajotti ikkunat ja oven
  12. Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen
  13. Maapallo lämminnyt ennätyskuumaksi – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta
  14. Näytä lisää