Ulkomaat

Venäjän Karjalan metsissä piilee Stalinin vainojen joukkohauta – suomalaisten osallisuudesta leviää ristiriitaisia väitteitä

Joukkohautojen löytäjä Juri Dmitrijev kiistää, että suomalaisten sotavankileireillä kuolleita neuvostosotilaita olisi voitu haudata samaan paikkaan Stalinin vainojen uhrien kanssa.

Venäjän Karjalassa Karhumäen piirissä sijaitsee syrjäinen metsä, joka on täynnä muistomerkkejä. Noin 200 kilometrin päässä Petroskoista sijaitsevassa Sandarmohissa teloitettiin ja sinne haudattiin Stalinin vainoissa arviolta 7 000–9 000 ihmistä.

Yleisen historiantiedon mukaan Sandarmohissa Neuvostoliiton sisäasiainkansankomissariaatti NKVD – joka käytännössä vastasi Josif Stalinin terrorin toteutuksesta – teloitti tuhansia ihmisiä.

Nyt Sandarmohin joukkohautojen syyllisistä leviää julkisuudessa ristiriitaista tietoa. Petroskoin yliopiston professori ja historiantutkija Juri Kilin julkaisi sanomalehti Kalevassa kirjoituksen Yläkerta-palstalla 3. heinäkuuta.

Hänen väitteensä mukaan ”olisi luonnollista”, että Sandarmohiin olisi haudattu myös puna-armeijan sotilaita, jotka olisivat menehtyneet suomalaisten ylläpitämillä Itä-Karjalan sotavankileireillä. Lisäksi hän väittää, että ”hyväksi hiekanottopaikaksi tunnettu Sandarmoh joukkohautoineen oli epäilemättä” tuttu suomalaisille sotaviranomaisille.

Kilinin väitteet toivat julki myös venäläinen sanomalehti Izvestija ja Karjalan uutistoimisto Karelinform.

Tiukasti salattu ja huolellisesti naamioitu Sandarmoh löydettiin vasta vuonna 1997. Sen löysi Stalinin vainojen historiaa tutkivan ja säilyttävän kansalaisjärjestö Memorialin retkikunta ja tutkija Juri Dmitrijev.

”Minun on kiistettävä Kilinin väitteet. Sandarmohin olemassaolo oli täysin salaista. Joukkohaudat on naamioitu niin, että nyt niiden päällä kasvaa satavuotiaita mäntyjä. Täysikasvuisia puita siirrettiin paikalle teloitusten jälkeen”, hän sanoo puhelimitse.

”Suomalaiset eivät voineet tietää paikan olemassaolosta”, hän jatkaa.

Lisäksi uhrien määrä on laskettu virallisten teloitusasiakirjojen perusteella. Dmitrijev on nyt kerännyt tiedot yli 7 500 henkilöstä.

”Tutkimuksia teki aikanaan Venäjän syyttäjänvirasto ja turvallisuuspalvelu FSB”, Dmitrijev huomauttaa.

Venäjän Karjalassa virisi heti hautojen löydön jälkeen versioita, joissa vastuu teloituksista yritettiin sälyttää muillekin kuin NKVD:lle. Erityisesti kommunistinen puolue on Dmitrijevin mukaan halunnut esittää, että neuvostohallinnon vastuu paikan uhreista olisi pienempi kuin todellisuudessa.

”En haluaisi nähdä, että stalinistit yrittävät tässä revanssia. Toivon, että asia ratkaistaan terveen tieteellisen keskustelun kautta”, toteaa Karjalan kansallismuseon johtaja Mihail Goldenberg.

Myös Goldenberg toteaa, että suomalaiset eivät voineet tietää teloituspaikan olemassaolosta.

”Ampumisten toteutus oli tiukasti säädelty ja tapahtui erittäin tiukasti salatuissa olosuhteissa: esimerkiksi syrjässä tieltä ja nuotioiden sytyttäminen oli kielletty”, hän lisää.

Myös suurin osa uhrien nimistä on selvillä.

Suomalaisia uhrien joukossa sen sijaan kyllä on. Yhteensä teloitettuja suomalaisia on haudattu Sandarmohiin ainakin 800. He olivat lähinnä siirtolaisina Kanadasta ja Amerikasta tulleita suomalaisia ja noin 30 inkeriläistä. Petroskoissa on virinnyt hanke pystyttää suomalaisuhreille muistomerkki paikalle.

Suomalaisten ylläpitämiä sotavankileirejä jatkosodan aikana professori Kilin kuvaa yksiksi ”maailman pahimmista”.

”Suomen sotavankileirien kuolleisuus oli alempi kuin samanaikaisilla saksalaisilla tai neuvostoliittolaisilla leireillä, mutta korkeampi kuin japanilaisilla – eurooppalaisia ja amerikkalaisia sotavankeja koskien – vaikka japanilaiset sotavankileirit tunnetaan ankaruudestaan”, neuvostovankien laittomia ampumisia tutkinut dosentti Antti Kujala toteaa.

Suomalaisten hallussa oli Kujalan mukaan jatkosodan aikana yhteensä 67 000 neuvostosotavankia. Heistä kuoli arviolta 22 000 yleensä aliravitsemuksen ja sairauksien yhdistelmään. Kuolleista 5,5 prosenttia surmattiin ampumalla.

”Ammuttujen osuus on kansainvälisesti korkea, ja enimmäkseen ampumiset tehtiin laittomasti”, Kujala lisää.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Venäjä
  • Karjala
  • Jatkosota

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Iäkäs pariskunta ollut yli viikon kateissa lähdettyään erämaahan Lapissa

    2. 2

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Venäläinen kenraali kuoli taistelussa Syyriassa

    7. 7

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    8. 8

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    9. 9

      Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

    10. 10

      Merkel maksaa kovaa hintaa pakolaiskriisistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    5. 5

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    6. 6

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    7. 7

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    10. 10

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää