Valikko
Ulkomaat

Mannerheimin muistolaatta tuhrittiin taas Pietarissa – laatta oli juuri puhdistettu edellisen töhrinnän jäljiltä

Venäläismedian mukaan töhrimisen takana olivat kansallisbolševikit. Muistolaatta oli puhdistettu ja avattu edellisen tuhrimisen jäljiltä viime viikolla.

Muistolaatta Carl Gustaf Emil Mannerheimille puhdistettiin ja avattiin mustista muovikääreistään Pietarissa viime viikolla.

Maanantaina se töhrittiin jälleen punaiseen maaliin. Viimeksi laatta tuhrittiin kesäkuussa pian avajaisten jälkeen.

Uutissivusto Fontanka.ru:n mukaan maanantaina asialla olivat kansallisbolševikit, joiden puolue on Venäjällä kielletty. Sivusto julkaisi töhritystä muistolaatasta myös kuvia.

Kansallisbolševikkisen puolueen seuraaja Toinen Venäjä toimii rekisteröimättömänä puolueena. Kuvissa näkyy mies, joka muistuttaa Toisen Venäjän Pietarin-johtajaa Andrei Dmitrijeviä.

Muistolaatan vieressä ihmiset pitelevät kylttejä, joissa lukee ”Mannergeim over!”. Venäjäksi Mannerheim kirjoitetaan ”Mannergeim”.

Alun perin kansallisbolševikkien ideologia yhdisteli äärioikeistolaisia ja radikaaleja vasemmistolaisia suuntauksia. Sittemmin Toinen Venäjä on muun muassa tukenut Itä-Ukrainan kapinallisia Ukrainan sodassa.

Mannerheimin muistolaatta avattiin Pietariin kesäkuussa. Paikalla olivat Venäjän kulttuuriministeri ja Sotahistoriallisen seuran puheenjohtaja Vladimir Medinski ja presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov.

Kommunistinen puolue on vastustanut Mannerheimin muiston kunnioittamista Pietarissa ja vaatinut selvittämään, syyllistyttiinkö muistolaatan asentamisessa natsismin maineen palautukseen.

Venäjällä Mannerheimilla on kahtalainen maine. Toisaalta häntä vaalitaan tsaarin chevalier-kaartin upseerina, toisaalta vastustajat pitävät häntä Neuvostoliiton vihollisena ja Hitlerin kumppanina.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Venäjä
  • Pietari
  • Gustaf Mannerheim

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    6. 6

      Kakussa listeriaa, jyvien joukossa jyrsijän papanoita – EU:n palvelu varoittaa kytevistä ruokaskandaaleista

    7. 7

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    8. 8

      Rikosepäily ylimmän syyttäjän toimista on kiinnostava, mutta niin ovat tapauksen taustatkin – näin ne linkittyvät Jari Aarnioon

    9. 9

      Intialainen kansanedustaja suuttui paikasta turistiluokassa – löi matkustamo­työntekijää sandaalilla 25 kertaa

    10. 10

      Ranskassa kenenkään äidin ei ole pakko imettää, sillä äiti saa ajatella myös itseään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    8. 8

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää