Ulkomaat

Ääri-islamin pelätään itävän Saksan kouluissa – ”Kukaan ei tiedä, mitä peruskoulun islamintunneilla tapahtuu”

Arvostelijat väittävät Saksan koulujen islaminopetusta konservatiiviseksi ja kulttuurieroja syventäväksi.

Kytevätkö ääri-islamin idut saksalaisissa luokkahuoneissa ilman, että kukaan kehtaa puuttua asiaan? Tätä on mietitty Saksassa siitä lähtien, kun islaminopetus on vakiinnuttanut jalansijaansa kouluissa ympäri maata.

Saksa alkoi järjestää julkisissa kouluissaan tunnustuksellista islaminopetusta laajassa mittakaavassa muutama vuosi sitten. Tunnustuksellisuus tarkoittaa sitä, ettei oppitunneilla ainoastaan opeteta uskontoon liittyvää tietoa vaan myös harjoitetaan uskoa.

Uudistuksen julkilausuttu tavoite on ollut estää islaminopetuksen jääminen kotien ja moskeijoiden suljettujen ovien taakse.

Kirkoilla on Saksassa merkittävä vaikutusvalta uskonnonopetuksen sisältöihin ja opettajien valintaan. Osavaltioilla on ollut hankaluuksia löytää islamin parista kristillisiä kirkkoja vastaavaa tahoa, jolle annettaisiin mahdollisuus osallistua opetussisältöjen määrittelemiseen.

Die Welt -lehden mukaan useissa osavaltioissa on otettu vanhoillisina tunnettuja muslimijärjestöjä mukaan islaminopetuksen suunnitteluun ja opettajien valintaan. Esimerkiksi Saksan turkkilaisten kattojärjestö Ditib on saanut merkittävän roolin opetussuunnitelman laatimisessa Hessenin osavaltiossa.

Ditib on tuonut Saksaan Turkista yli 900 imaamia, jotka ovat myös Turkin valtion virkamiehiä. Järjestön osallisuus uskonnonopetuksessa on herättänyt pelkoja niin radikaalien islamintulkintojen kuin turkkilaisnationalismin leviämisestä Saksassa.

Saksan vihreiden puheenjohtaja Cem Özdemir on huolissaan järjestön vaikutusvallasta kouluissa.

”Kun avaamme koulumme Ditibin islamilaiselle uskonnonopetukselle, päästämme [Turkin presidentin Recep Tayyip] Erdoğanin ideologian levittäytymään kouluissa maassamme”, Özdemir sanoi reilu viikko sitten Bild am Sonntag -lehdelle.

Nordrhein-Westfalenin, Ala-Saksin ja Hessenin osavaltiot aloittelivat laajamittaista islaminopetusta kouluissa vuosina 2012 ja 2013. Sittemmin opetus on yleistynyt useissa muissakin osavaltioissa.

Islamilaisen teologian asiantuntija Abdel-Hakim Ourghi teki viime vuonna selvityksen Hessenissä islamintunneilla käytettävästä opetussuunnitelmasta. Ourghi on islamilaisen teologian ja uskonnon pedagogiikan oppialojen johtaja Freiburgin pedagogisessa korkeakoulussa. Hänet tunnetaan Ditib-järjestön kriitikkona.

”Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä saksalaisissa peruskouluissa islamintunnilla oikeastaan tapahtuu”, Ourghi sanoi tuolloin Die Welt -lehdelle.

Ourghin selvityksen mukaan Hessenissä käytettävässä opetussuunnitelmassa välitettiin vanhoillista islamia, joka muun muassa oikeuttaa miesten ja naisten eriarvoisen kohtelun. Uskonnollisia tekstejä luettiin kirjaimellisesti ja tulkitsematta.

Die Weltin mukaan Hessenin kulttuuriministeriö puolusti opetussuunnitelmaa ja uskonnollisen yhteisön oikeutta valita opetettavat tulkinnat.

Saksalaisissa yliopistoissa islamilaisen teologian laajamittainen opettaminen aloitettiin jo muutama vuosi ennen kouluja koskevaa uudistusta. Asiasta on kertonut muun muassa Die Zeit -lehti.

Tätäkin uudistusta perusteltiin muslimien integraation lisäämisellä. Tarkoituksena oli varmistaa, että Saksasta löytyisi kriittiseen ajatteluun kasvaneita islaminuskon opettajia. Päätös osoittautui tarpeelliseksi, sillä pätevistä opettajista on jatkuva pula.

Viime vuosina tiedekuntien ja opiskelijoiden määrä on kasvanut valtavasti. Die Zeitin mukaan islamilaista teologiaa opiskelee Saksan yliopistoissa nyt jo noin 1800 opiskelijaa.

Imaami: Koulu voi rokottaa radikalisoitumista vastaan

Myös Suomen kouluissa uskonnontunneilla opetetaan islamia, mutta tunnustuksettomasti.

Täällä siis uskonnonopetukseen ei saa liittyä uskonnon varsinaista harjoittamista. Opettajan ei itse tarvitse kuulua samaan uskontokuntaan kuin oppi­laansa.

Koulutuksen järjestäjällä eli yleensä kunnalla on velvollisuus järjestää islaminopetusta silloin, kun alueella on vähintään kolme muslimioppilasta ja heidän huoltajansa vaativat opetusta. Opetushallitus hyväksyy uskonnonopetuksen perusteet myös islamin uskon osalta.

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar uskoo, että kouluissa annettava tieto on yksi tapa ohjata nuoria maltillisen uskonnon pariin.

”Koulu voi rokottaa radikalisoitumista vastaan, mutta se ei ole ainoa paikka hoitaa siihen liittyviä kysymyksiä”, hän painottaa.

Hajjarin mielestä islaminopetus on Suomessa pääpiirteittäin kunnossa.

Hän pitää oppiaineen opetussuunnitelmaa hyvänä ja sanoo oppimateriaalienkin kehittyvän jatkuvasti parempaan suuntaan, vaikkakin hitaasti.

Aivan kaikkeen suomalaisessa järjestelmässä Hajjar ei silti ole tyytyväinen. Hänen mielestään on ongelmallista, että islamia saattaa opettaa muuhun uskontokuntaan kuuluva opettaja.

Hajjar haluaisi, että islaminopettaja kykenisi antamaan oppilaille omaan uskoon ja kokemuksiin perustuvaa ohjausta uskon säännöistä ja suosituksista.

Hajjarin mukaan islam lähtee siitä, että kaikki uskon opiskelu on myös uskonnon harjoittamista.

Tätä taustaa vasten opetuksen tunnustuksettomuus on hänen mielestään ajatuksena merkityksetön.

Imaami ei kuitenkaan lähtisi tekemään perustavia uudistuksia suomalaiseen järjestelmään.

Islaminopetuksen käytäntöjä ­Euroopassa

 Vanhimpia perinteitä islamin tunnustuksellisella opetuksella Euroopassa on Itävallassa, jossa opetusta on järjestetty julkisissa kouluissa 1980-luvulta saakka.

 Ranskassa islaminuskoa ei opeteta julkisissa kouluissa. Yksityiskouluissa tunnustuksellista opetusta sen sijaan järjestetään. Nämä voivat saada valtiolta tukea toimintaansa, tosin rahoituksen saaminen on pitkään ollut hankalaa uusille oppilaitoksille.

 Myös Britanniassa vähemmistöt ja uskonnolliset ryhmittymät voivat saada valtion tukea omien koulujensa perustamiseen. Islamilaisia, valtiorahoitteisia kouluja on muun muassa Lontoossa ja Birminghamissa.

Lähde: Tutkijaverkosto euro-islam.info

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eurooppa
  • Islam
  • Uskonto
  • Koulu
  • Saksa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    2. 2

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      ”Olen yrittänyt ymmärtää äitiäni” – vielä moni kolmikymppisistä on elänyt lapsuuden, johon heijastuivat sotasukupolven traumat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    6. 6

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    7. 7

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    8. 8

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    9. 9

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    10. 10

      Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää