Valikko
Ulkomaat

Viron pääministeri: Viro ei käy kahdenvälisiä puolustuskeskusteluja Venäjän kanssa

Venäjän puolustusministeriö toisti olevansa valmis turvallisuuskeskusteluihin heti, kun ”kumppanit ovat valmiit tällaiseen vuoropuheluun”.

Viro ei aio käydä kahdenvälisiä keskusteluja puolustusta koskevista asioista Venäjän kanssa, pääministeri Taavi Rõivas sanoi uutistoimisto BNS:lle.

Pääministerin mukaan Viro on puolustuskysymyksissä yksimielinen liittolaistensa kanssa, eivätkä kahdenväliset keskustelut siten ole tarpeen.

Puolustusyhteistyöstä Venäjän kanssa ei Viron mukaan pidä keskustella, koska Venäjän aggressio Ukrainassa jatkuu. Lisäksi Rõivasin mukaan Venäjä voisi ensi alkuun kytkeä päälle sotilaskoneidensa transponderit hyvän tahdon eleenä, mikäli maa haluaa vähentää Itämeren jännitteitä. Transponderit lähettävät paikkasignaalia, joten koneiden sijainti voidaan määrittää.

Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä STT.

Taustalla on Venäjän varapuolustusministeri Anatoli Antonovin maanantaina julkituoma ehdotus turvallisuuskeskusteluista Itämeren Nato-maiden ja sotilasliittoon kuulumattomien maiden eli Suomen ja Ruotsin kanssa.

Viron puolustusministeriö on vahvistanut saaneensa Venäjältä virallisen kutsun keskusteluihin. Venäjän mukaan myös Latvialle on lähetetty virallinen kutsu. Suomen ulkoministeriön ja puolustusministeriön mukaan Suomi ei ollut torstaina saanut vastaavaa.

Venäjän ehdotuksesta on toistaiseksi hyvin vähän tietoa. Torstaina Venäjän puolustusministeriö toisti kutsun yhteistyöhön.

Sergei Košelev vahvisti vielä kerran venäläisen osapuolen valmiuden keskustella Itämeren alueen turvallisuuskysymyksistä heti, kun kumppanit ovat valmiit tällaiseen vuoropuheluun”, uutistoimisto Ria Novosti kirjoitti.

Sergei Košelev on Venäjän puolustusministeriön osastopäällikkö, joka vastaa kansainvälisestä sotilaallisesta yhteistyöstä.

Tähän mennessä on ollut epäselvää, missä muodossa, tasolla ja millä kokoonpanolla Venäjän ehdottamia keskusteluja käytäisiin. Alun perin Antonovin esityksestä sai käsityksen, että Venäjä haluaisi keskustella asiantuntijatasolla kaikkien Itämeren maiden kanssa.

Keskustelujen perustana on Venäjän mukaan presidentti Sauli Niinistön ehdotus lisätä lentoturvallisuutta.

Tämän lisäksi Venäjä esittäisi kahdenvälisiä neuvotteluja Suomelle, Ruotsille, Virolle, Latvialle, Liettualle ja Puolalle. Aiheena olisivat ”molemminpuoliset huolet” raja-alueiden sotilaallisesta toiminnasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Venäjä
  • Itämeri
  • Ulko- ja turvallisuuspolitiikka
  • Viro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    3. 3

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    4. 4

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    5. 5

      Washington hyytyi Trumpin sotkuihin

    6. 6

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    7. 7

      Trump aikoo kieltää transsukupuoliset Yhdysvaltain armeijassa – Palkittu eliittisotilas ärähti: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    8. 8

      Suomen juomavesi on maailman parasta – Miksi tänne silti tuodaan vettä moninkertaisesti enemmän kuin täältä viedään?

    9. 9

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    10. 10

      Tänään on Savonlinnan suuri päivä, kun Niinistö ja Putin tapaavat toisensa – näin tapaaminen etenee ja tätä vierailulta odotetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    3. 3

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    4. 4

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    7. 7

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    8. 8

      Trump aikoo kieltää transsukupuoliset Yhdysvaltain armeijassa – Palkittu eliittisotilas ärähti: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    9. 9

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    10. 10

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    9. 9

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää