Ulkomaat

Ukraina suunnittelee uutta voimalaa Tšernobyliin – tällä kertaa aurinkoenergialle

Maailman suurin aurinkovoimala tuottaisi suunnitelmien mukaan jopa kolmanneksen siitä energiamäärästä, mitä surullisenkuuluisa ydinvoimala tuotti ennen onnettomuutta.

Sähköntuotanto saattaa palata Tšernobyliin, mikäli Ukrainan suunnitelmat maailman suurimmasta aurinkovoimalasta toteutuvat.

Ukrainan hallituksen mukaan asuinkelvoton maa-alue voitaisiin muuttaa maailman suurimmaksi aurinkovoimalaksi, joka tuottaisi energiaa lähes kolmanneksen siitä, mitä alueella sijainnut surullisenkuuluisa ydinvoimala tuotti parhaina päivinään, uutisoi muun muassa brittilehti The Guardian.

Guardian on päässyt tutustumaan suunnitelmiin, jotka on jo lähetetty isoille investointipankeille. Suunnitelmien mukaan 6 000 hehtaaria asuinkelvotonta ja ihmisille vaarallista joutomaata voitaisiin muuttaa aurinko-, biokaasu-, lämpö- ja sähkövoimalaksi.

Nykyään elinkelvottomana eristetyn alueen koko on kaiken kaikkiaan noin 1 000 neliökilometriä, eli huomattavasti enemmän kuin 6 000 hehtaaria (60 neliökilometriä).

Ukrainalla on ollut vuosia paineita sallia teollinen kehittäminen alueella. Toistaiseksi ei ole kerrottu, mihin aurinkopaneelit tarkemmin ottaen sijoitettaisiin.

”Näkökulma eristettyyn alueeseen on Ukrainassa muuttunut. 30 vuotta Tšernobylin tragedian jälkeen alueelta on paljastunut kehitysmahdollisuuksia. Sinne tullaan luomaan erityinen teollisuusalue kaikkia säteilyä koskevia sääntöjä ja ohjeistuksia noudattaen”, suunnitelmissa sanotaan Guardianin mukaan.

Voimalan ympäristöstä sekä ydinlaskeuma-alueilta Ukrainasta, Valko-Venäjältä ja Etelä-Venäjältä evakuoitiin kymmeniätuhansia ihmisiä heti vuonna 1986 sattuneen onnettomuuden jälkeen. Puolityhjissä kylissä Tšernobylin lähiseudulla asuu enää muutamia satoja ihmisiä.

Suunnitelmien mukaan osaa 6 000 hehtaarin alueesta voitaisiin käyttää sähkövoimalan laitteistoille ja osaa muun muassa biopolttoaineeksi kelpaavien kasvien viljelyyn.

Ukrainan hallituksen mukaan suunnitelmat mahdollistaisivat yli 1 000 megawatin aurinkovoimalan ja 400 megawatin muun energiatuotannon. Tšernobylin ydinvoimala tuotti noin 4 000 megawattia.

Maailman pahimman ydinonnettomuuden tapahtumapaikalle rakennettavaa uusiutuvien energiamuotojen voimalaa puoltaa muun muassa se, että maa on halpaa ja sitä riittää. Myös voimalan perusrakenteet ja sähkönsyöttöverkko ovat yhä koskemattomina paikoillaan. Lisäksi alueella paistaa aurinko kuin eteläisessä Saksassa, joka on yksi maailman suurimmista aurinkoenergian tuottajista.

Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki (EBRD) ilmoitti viime viikolla, että se saattaisi olla valmis lainaamaan rahaa uusiutuvien energialähteiden voimalaan. Jo aiemmin se on lainannut yli 450 miljoonaa euroa ruostumattomasta teräksestä rakennettavaa uutta suojaa varten. Suoja tulee vaurioituneen ja tuhansia vuosia vaarallisena säilyvän reaktorin ympärille.

”EBRD voi harkita osallistumistaan projektiin, kunhan sijoitusehdotukset ovat elinkelpoisia ja kaikki ympäristöasiat ja -riskit huomioidaan pankkia tyydyttävällä tavalla”, pankin tiedottaja sanoo.

Muutos aurinkovoimaan kertoo kehityksestä, jossa uusiutuvan energian kustannukset laskevat ja ydinenergian kustannukset kohoavat.

Tuoreessa haastattelussa Ukrainan ympäristöministeri kertoi hallituksen neuvottelevan parhaillaan kahden yhdysvaltalaisen sijoitusyhtiön ja neljän kanadalaisen energiayhtiön kanssa. Niiden kaikkien kerrotaan osoittaneen kiinnostusta Tšernobylin mahdollista aurinkotuotantoa kohtaan.

Samaan aikaan Valko-Venäjällä, 30 kilometrin päässä Tšernobylistä, rakennetaan jo 22,3 megawatin aurinkovoimalaa. Rakennusalue on siellä niin ikään saastunut Tšernobylin laskeumasta, eikä esimerkiksi viljely alueella ole mahdollista.

Oikaisu (HS 9.8.2016): Perjantaina 5. elokuuta uutisessa Ukrainaan suunnitteilla olevasta aurinkovoimalasta kerrottiin, että toteutuessaan voimala tuottaisi energiaa jopa kolmanneksen siitä, mitä alueella sijainnut Tsernobylin ydinvoimala. Kun voimaloiden tehokertoimet huomioidaan, on aurinkovoimalan tuottama energiamäärä todellisuudessa kuitenkin merkittävästi alhaisempi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Energiantuotanto
  • Aurinkoenergia
  • Tšernobyl
  • Ukraina
  • Jukka Hiiro
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    3. 3

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    4. 4

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    5. 5

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

    6. 6

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    7. 7

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    8. 8

      Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

    9. 9

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    10. 10

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    3. 3

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    4. 4

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    5. 5

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    6. 6

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    7. 7

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    8. 8

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    9. 9

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    10. 10

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää