Ulkomaat

Sotilasjuntta saa haluamansa perustuslain Thaimaassa

Kansanäänestyksen takana on sotilasjuntan lupaus uusista parlamenttivaaleista ensi vuonna. Niissä olisi tarkoitus valita siviilihallitus.

Thaimaata johtava sotilasjuntta oli sunnuntaina saamassa hyväksynnän haluamalleen perustuslaille, kun kansanäänestyksen äänistä oli laskettu 80 prosenttia. Alustavan tuloksen mukaan perustuslakia tuki 62 prosenttia äänestäjistä, kertoi Thaimaan vaalikomissio uutistoimisto Reutersin mukaan

Äänestystä on pidetty mittarina pääministerin ja kenraalin Prayuth Chan-ochan suosiolle. Mittari tosin on vaillinainen, sillä hän on tukahduttanut poliittisen aktiivisuuden maassa sen jälkeen, kun armeija kaappasi vallan vuonna 2014.

Kansanäänestyksen takana on sotilasjuntan lupaus uusista parlamenttivaaleista ensi vuonna. Niissä olisi tarkoitus valita siviilihallitus. Käytännössä perustuslain muutokset kuitenkin tarkoittaisivat, että armeija pystyy rajoittamaan vaaleilla valittujen hallitusten toimintaa.

Ennen kansanäänestystä mielipidetiedusteluissa kansanäänestystä puoltavat johtivat jonkin verran. Suurin osa äänestäjistä ei ennen vaaleja kuitenkaan tiennyt, minkä päätöksen uurnalla tekee.

Sotilasjuntta perustelee kansanäänestystä siten, että perustuslain muutosten on tarkoitus eheyttää Thaimaan repiviä poliittisia linjajakoja eliittiin ja maakuntien köyhiin. Jälkimmäiset ovat perinteisesti kannattaneet maasta muuttanutta miljardööri Thaksin Shinawatraa tai tämän siskoa Yingluck Shinawatraa, joka menetti vallan sotilaskaappauksessa 2014.

Arvostelua on kuulunut myös isoimmista poliittisista puolueista. Kriitikkojen mukaan perustuslain päämääränä on vakiinnuttaa armeijan rooli politiikassa vuosiksi eteenpäin. Muutoksien mukaan sotilasjuntta voisi nimittää parlamentin ylähuoneen, jossa osa paikoista olisi varattu sotilaskomentajille. He saisivat valtuuttaa kansan valitsemat parlamentaarikot.

Pääministeri Prayuth on vakuuttanut, että parlamenttivaalit järjestetään ensi vuonna, oli kansanäänestyksen tulos mikä hyvänsä.

Noin 200 000 poliisia valvoi äänestystä. Vaikka kampanjointi oli kielletty, sotilasjuntan määräyksestä tuhannet kadetit houkuttelivat äänestäjiä uurnille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Thaimaa
  • Vaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    2. 2

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    3. 3

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    4. 4

      Jehovan todistajille tulvii surunvalitteluja ulkomailta, nuori nainen jakoi esitteitä joutuessaan puukotetuksi – Turun uhreista kaksi makaa yhä hengityskoneessa

    5. 5

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    6. 6

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    7. 7

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    8. 8

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    9. 9

      Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

    10. 10

      22-vuotias Topi lopetti amiksen neljästi, mutta sitten hänestä tuli Tippa-T, jolle seksikin on työsuhde-etu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    4. 4

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    5. 5

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    6. 6

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    7. 7

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    11. Näytä lisää