Valikko
Ulkomaat    |   HS-Analyysi

Thaimaan sotilasjuntta voitti uhkapelin kansanäänestyksessä

Thaimaalaiset hyväksyivät uuden perustuslain, joka antaa paljon valtaa armeijalle myös tulevaisuudessa. Äänestysaktiivisuus jäi matalaksi.

Peking

Thaimaalaiset näyttävät hyväksyneen maansa sotilasjuntan laatiman uuden perustuslain sunnuntaina pidetyssä kansanäänestyksessä.

Tämä merkitsee, että paljon valtaa säilyy armeijalla, vaikka ensi vuonna on määrä pitää vaalit. Kansanäänestyksen tulos merkinnee myös, että Thaimaa pysyy ainakin lähiajat melko vakaana.

Muiden muassa Thaimaan suurimmat puolueet ovat moittineet lakia epädemokraattiseksi. Puolueet ovat harvoin näin yksimielisiä mistään.

Laki esimerkiksi antaa senaatille mahdollisuuden kumota parlamentin alahuoneen päätöksiä. Senaattia ei valita vaaleilla kuten alahuone, vaan sotilasjuntta nimittää sen jäsenet.

Kansanäänestyksessä thaimaalaiset hyväksyivät uuden perustuslain alustavien tulosten mukaan runsaan 60 prosentin enemmistöllä. Virallinen äänestystulos on määrä saada keskiviikkona.

Äänestysaktiivisuus jäi kuitenkin matalaksi. Äänensä kävi antamassa vain noin 58 prosenttia äänioikeutetuista.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat olleet erittäin huolissaan sananvapaudesta ennen kansanäänestystä. Huoli vaikuttaa aiheelliselta, sillä ennen äänestystä ei saanut kampanjoida. Sotilasjuntan kirjoittaman lain nojalla perustuslakiehdotusta koskevasta julkisesta keskustelusta saattoi saada jopa kymmenen vuoden vankeustuomion.

Ennen kansanäänestystä pidätettiin kymmeniä ihmisiä. Kesäkuussa poliisi pidätti esimerkiksi kaksi kahdeksanvuotiasta tyttöä, jotka olivat repineet seinälle asetettua äänestäjäluetteloa.

Poliisin mukaan tytöt olivat pitäneet vaaleanpunaisesta paperista, jolle luettelo oli painettu. Tytöt pantiin syytteeseen, mutta poliisi kertoi kesäkuussa uutistoimisto Reutersille, ettei heitä nuoren ikänsä vuoksi rangaista.

Nyt hyväksytty perustuslaki on Thaimaan kahdeskymmenes sen jälkeen, kun siitä tuli perustuslaillinen monarkia 1930-luvulla. Thaimaassa on ollut tapana kirjoittaa perustuslaki uusiksi, kun valta vaihtuu.

Sotilasjuntta tuli valtaan vallankaappauksella vuonna 2014.

Ennen kansanäänestystä juntta ei kertonut, mitä se aikoo tehdä, jos sen ehdottamaa perustuslakia ei hyväksytä. Äänestyksellä armeija otti riskin, mutta se näyttää voittaneen uhkapelin, kun äänestäjien enemmistö ilmeisesti hyväksyi perustuslain.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Thaimaa
  • Kansanäänestys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet takaisin raaka-aineeksi

    2. 2

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    9. 9

      Huono omatunto treenaamisesta ja jatkuva aikapula – Lue asiantuntijoiden täsmävinkit siihen, miten liikunta onnistuu ruuhkavuosien keskellä

    10. 10

      Sukupuolten välillä on meneillään kilpailu lisääntymismenestyksessä, eikä kumpikaan voi voittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    7. 7

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    8. 8

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    9. 9

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    10. 10

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää