Valikko
Ulkomaat

Yhdysvallat arvioi: 45 000 Isis-taistelijaa tapettu kahdessa vuodessa

Kansainvälisen liittouman komentajan mukaan Isisin joukkojen määrä ja laatu ovat heikentyneet.

Taistelu terroristijärjestö Isisiä vastaan Syyriassa ja Irakissa on koitunut jo 45 000 Isis-taistelijan kuolemaksi, arvioi Yhdysvaltojen puolustusvoimat keskiviikkona.

Arvion esitti lehdistötilaisuudessa yhdysvaltalaiskenraali Sean MacFarland, joka komentaa kansainvälistä liittoumaa Isisiä vastaan. Liittouma aloitti toimintansa kaksi vuotta sitten, ja siinä on mukana ainakin 15 maata.

”Arvioimme, että viimeisten 11 kuukauden aikana olemme tappaneet noin 25 000 vihollistaistelijaa. Kun siihen lisätään aikaisemman arvion mukaiset 20 000, olemme poistaneet taistelukentältä yhteensä 45 000 vihollistaistelijaa”, MacFarland sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Arviot Isisin nykyisestä vahvuudesta vaihtelevat 15 000 ja 30 000 taistelijan välillä, mutta MacFarlandin mukaan järjestöllä on yhä suurempia vaikeuksia saada täydennysjoukkoja.

”Taistelijoiden määrä rintamalla on vähentynyt sekä määrällisesti että laadullisesti. He eivät toimi lainkaan niin tehokkaasti kuin aikaisemmin, mikä tekee heistä helpompia kohteita”, MacFarland kertoi toimittajille videoyhteyden välityksellä Bagdadista.

Miestappioiden lisäksi Isisin arvioidaan menettäneen noin 25 000 neliökilometriä valtaamiaan alueita Irakissa ja Syyriassa. Irakissa järjestö on menettänyt noin puolet alueistaan.

Irakissa taistelu Isisiä vastaan on edennyt Syyriaa ripeämmin: järjestön hallussa on suurista kaupungeista enää pohjoinen Mosul. Uutistoimisto Reutersin mukaan hyökkäystä Mosuliin suunnitellaan syyskuun lopulle.

Myös Isisin sivuhaara Libyassa on pulassa. Järjestön hallussa on enää pieniä osia Sirten satamakaupungista, ja keskiviikkona Libyan hallitusta tukevat joukot kertoivat vallanneensa Isisin päämajanaan pitämän rakennuksen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Isis-järjestö
  • Yhdysvaltain armeija
  • Irak
  • Syyria

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    2. 2

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    3. 3

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    4. 4

      Elokuussa uudistuva opintotuki saa yhä kritiikkiä, tukiin voi vaikuttaa sopimuskikkailulla – kokosimme yhteen, mikä kaikki opintotuessa muuttuu ja mikä siinä hiertää

    5. 5

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    6. 6

      ”Itseoppineet suomalaistutkijat” haukkuvat hallituksen perustulokokeilun New York Timesissa: ”Lähinnä julkisuustemppu”

    7. 7

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    8. 8

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    9. 9

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    10. 10

      Moni kaupunki markkinoi itseään auringonpaisteella, mutta missä kesät ovat oikeasti kaikkein lämpimimmät? HS:n kartta näyttää jokaisen kunnan tilanteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    5. 5

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    6. 6

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    7. 7

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    8. 8

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    9. 9

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    10. 10

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää