Valikko
Ulkomaat

Syyrialaispakolaiset kehittävät sovellusta, joka auttaa saksalaisen byrokratiasokkelon läpi

Maahantulijoita koulutetaan Saksassa työvoimapulasta kärsivälle it-alalle.

Pitkät virastojen jonot, loppumattomat kaavakkeet ja vaikeat saksankieliset termit saivat syyrialaiskoodarit kehittämään maahantuloa helpottavaa sovellusta maanmiehilleen, kertoo uutistoimisto AFP.

Sovelluksen nimi, Bureaucrazy, on sanaleikki joka muistuttaa läheisesti byrokratiaa, mutta muistuttaa myös byrokratian vaikeaselkoisuudesta. Virastoihin ja kaavakkeisiin nojaava järjestelmä itsessään on monille maahantulijoille vieras.

Uusi sovellus esimerkiksi tarjoaa ladattavaksi maahantuloon liittyviä kaavakkeita, näyttää virastojen sijainnit kartalla ja vastaa kaikkiin yleisimmin kysyttyihin kysymyksiin. Sovelluksen on tarkoitus auttaa turvapaikanhakijoita, mutta myös kaikkia muita maahantulijoita.

”Saavuttuani Saksaan olin järkyttynyt pitkistä odotusajoista. Odotin esimerkiksi kaksi viikkoa paperia, joka antaa luvan majoittua hotellissa valtion kustannuksella. Ja kun sain saksankielisen paperin, en tiennyt yhtään mitä oikeastaan allekirjoitin”, kertoo Omar Alshafai, yksi sovelluksen kehittäjistä.

Sovelluskehittäjien ryhmään kuuluu kuusi Berliinin Redi -opistosta juuri valmistunutta syyrialaista. Opiston tarkoitus on integroida maahantulijoita saksalaiseen yhteiskuntaan digitaalisen alan osaajiksi. He saavat erityisesti ohjelmoinnin ja yrittämisen koulutusta. Ensimmäinen kurssi aloitti opinnot helmikuussa ja valmistui kesäkuussa.

Koulun perustaja ja toimitusjohtaja Anne Kjaer Riechert kertoo AFP:n haastattelussa, että eräs syy opinahjon perustamiselle oli Saksan työvoimapula it-alalla. Toimitusjohtajan mukaan maassa on yli 40 000 avointa it-alan työpaikkaa.

Koulu on saanut yhteistyökumppaneita, joiden joukossa on esimerkiksi autovalmistaja Mercedes-Benz. Tavoitteena on työllistää turvapaikanhakijoita koulun kautta yrityksiin.

Tuoreimman saksalaistutkimuksen mukaan ulkomaalaistaustaisten henkilöiden perustamat yritykset työllistivät Saksassa vuoden 2014 lopussa 1,3 miljoonaa ihmistä. Ulkomaalaistaustaisia yrittäjiä oli 709 000.

Saksalaisen järjestelmän byrokraattisuudesta koettiin muutama viikko sitten laajaa kansainvälistä huomiota saanut esimerkki, kun kiinalaisturisti päätyi vahingossa kahdeksi viikoksi saksalaiseen vastaanottokeskukseen.

Syyrialaiskoodareiden sovelluksen edistymistä voi seurata Bureaucrazyn omalla Facebook-sivulla.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Reza otti köyden ja kiipesi Rautatientorilla puuhun – itsetuhoiselle karkotettavalle ei ole juuri apua tarjolla

    3. 3

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    4. 4

      Facebookiin tulee suurin muutos vuosikausiin: Ruutuun ilmestyvät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

    5. 5

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    6. 6

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    7. 7

      Kyllä Saksa opettaa jäykkää joustamaan

    8. 8

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    9. 9

      Pyöräilyä, busseja, kävelyä – mikä puolue puolustaisi autoilijaa?

    10. 10

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    9. 9

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    10. 10

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää