Valikko
Ulkomaat

Clintonin voitolle annetaan jo lähes 90 prosentin todennäköisyys – vieläkö Trump voi kiriä?

Clinton on parissa viikossa repinyt selvän johdon kannatuskyselyissä.

Demokraattipuolueen ehdokas Hillary Clinton johtaa mielipidekyselyissä Yhdysvaltain presidentinvaalikisaa lähes seitsemän prosenttiyksikön erolla. Clintonin kannatus valtakunnallisesti on nyt 47,8 prosenttia ja republikaanisen puolueen ehdokkaan Donald Trumpin 41 prosenttia, kertoo mielipidekyselyiden keskiarvoa laskeva RealClearPolitics.

Clinton on valtakunnallisissa kyselyissä vetänyt selvän eron Trumpiin kahden viime viikon aikana. Heinäkuun lopussa molempien puoluekokousten jälkeen ehdokkaat olivat kyselyissä tasoissa. Realclearpolitics laskee keskiarvon yli sadasta eri mielipidekyselystä.

Clintonin johto on nyt niin selvä, että kaksi eri ennustetta arvioi hänen voittonsa todennäköisyydeksi lähes 90 prosenttia. Ero Trumpiin on kasvanut selvästi elokuun aikana.

Yhdysvaltain presidentinvaaleihin on aikaa vajaat kolme kuukautta. Äänestyspäivä on 8. marraskuuta. 68-vuotiaasta Clintonista tulisi voittaessaan ensimmäinen nainen Yhdysvaltain presidenttinä.

Clintonilla näyttää tässä vaiheessa olevan vahva johto useassa sellaisessa osavaltiossa, jota etukäteen pidetään ratkaisevina vaa’ankielikamppailuina. Clinton johtaa kyselyiden keskiarvon mukaan selvästi esimerkiksi New Hampshiressa, Coloradossa, Virginiassa ja niukemmin Floridassa. Trump on johdossa esimerkiksi Missourissa.

Kisa näyttää yllättävän tasaiselta jopa Georgiassa, jossa republikaaniehdokas on voittanut joka kerta vuodesta 1996.

Clintonin voiton todennäköisyys on nyt 89,2 prosenttia, arvioi vaalituloksia ennustava FiveThirtyEight-blogi. Sivuston päätoimittaja on tilastotieteilijä Nate Silver, joka sai mainetta ennustettuaan vuoden 2012 vaaleissa voittajan oikein kaikissa osavaltioissa. Hänen varovaisempikin ennusteensa antaa Clintonille 78,6 prosentin voittomahdollisuuden.

Samansuuntainen on The New York Times -lehden The Upshot -blogin ennuste. Se arvioi Clintonin voiton todennäköisyydeksi 87 prosenttia.

The Upshotin ennuste perustuu arvioihin kunkin osavaltion voittajasta. Mallissa ehdokkaiden odotetaan voittavan ne osavaltiot, joissa he ovat selviä suosikkeja. Ratkaisevaksi jää kymmenen vaa’ankieliosavaltiota. Laskelman mukaan Clintonilla on 1 011 tapaa saada kokoon tarvittavat 270 valitsijamiestä. Trumpilla on vain kymmenen tapaa päästä samaan.

Trumpin voitto on silti vielä aivan mahdollinen. Clintonin tappio on suurin piirtein yhtä todennäköinen kuin se, että amerikkalaisen jalkapallon pelaaja epäonnistuu potkumaalissa NFL-liigan keskiarvon mukaan, toimittaja Josh Katz kirjoittaa The Upshot -sivulla.

Yksi syy Trumpin suosion laskuun parin viime viikon aikana on ollut joukko sekavia ja outoja lausuntoja. Hän arvosteli poikansa Irakin sodassa menettäneitä muslimivanhempia ja kyseli, miksei Yhdysvallat voisi käyttää ydinaseita, jos niitä kerran on. Trump myös kutsui presidentti Barack Obamaa terroristijärjestö Isisin perustajaksi.

Kyselyiden virhemarginaalitkin huomioiden Trumpilta vaaditaan kovaa loppukiriä voittaakseen vaaleissa.

Vaalikamppailu on kuitenkin ollut yllätyksellinen tähänkin saakka ja jäljellä vielä paljon käänteitä, kuten ehdokkaiden suorat televisioväittelyt. Trump on myös toistaiseksi käyttänyt suhteellisen vähän rahaa televisiomainontaan. Kampanjan suuri rynnistys tv-mainoksissa on odotettavissa loppusuoran aikana.

Alamäessä oleva Trump syytti viikonloppuna parissa eri puheessa Yhdysvaltain mediaa epäreiluudesta vaaliuutisoinnissa.

”En kilpaile kieroa Hillary Clintonia vastaan. Kilpailen kieroa mediaa vastaan”, Trump sanoi lauantaina kampanjatilaisuudessa uutistoimisto AFP:n mukaan.

Trump on evännyt useilta hänestä kriittisesti kirjoittaneilta viestimiltä pääsyn hänen tilaisuuksiinsa. Joukossa ovat muun muassa itärannikon arvostetut sanomalehdet The New York Times ja The Washinton Post.

Trump on kuitenkin kampanjansa aikana saanut poikkeuksellisen paljon näkyvyyttä mediassa. Ehdokkaiden näkyvyyttä mittaavan MediaQuant-yrityksen mukaan Trump oli saanut jo maaliskuuhun mennessä kahden miljardin mainosdollarin edestä ilmaista näkyvyyttä uutisissa.

Trump on onnistunut pysymään jatkuvasti otsikoissa esittämällä päivittäin jonkin kuohuttavan kommentin, kirjoittaa HS:n Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski analyysissään.

Osa Trumpin kohukommenteista on tulkittu loukkaaviksi ja ne ovat kääntyneet häntä vastaan. Trumpin kannatus on heikkoa esimerkiksi merkittävän vähemmistön latinoiden parissa. Viime viikolla tehdyn Fox-uutiskanavan kyselyn mukaan 66 prosenttia latinoäänestäjistä valitsisi Clintonin.

Trumpin kampanjapäällikkö Paul Manaford kiisti sunnuntaina kampanjan olevan vaikeuksissa. Hänen mukaansa Trump on kerännyt kahden viime kuukauden aikana 132 miljoonaa dollaria rahoitusta taakseen.

70-vuotias Trump on newyorkilainen suurliikemies, joka pyrkii ensimmäistä kertaa presidentiksi.

Demokraattiehdokas Clintonin uusin veto kampanjassa oli julkistaa perjantaina verotietonsa. Kampanjasivulla julkaistun asiakirjan mukaan Hillary Clinton ja hänen aviomiehensä Bill Clinton ilmoittivat 10,6 miljoonan dollarin tulot vuonna 2015. Ilmoituksen mukaan he maksoivat tuloveroa 3,6 miljoonaa dollaria.

Clintonin kampanja arvosteli Donald Trumpia siitä, että tämä kieltäytyy edelleen julkaisemasta omia verotietojaan.

Jos presidentinvaali todella päätyisi lähes seitsemän prosenttiyksikön eroon, tulosta pidettäisiin murskavoittona.

Demokraattipuolueessa ei kuitenkaan vielä uskota, että Clintonin voitto on selviö. Puolueen sisäpiiriläisistä 72 prosenttia uskoo, että kisa ei ole vielä ohi, kertoi Politico-lehti viime viikolla omaan kyselynsä perusteella. Kiinnostava piirre kyselyssä oli, että Trumpin oman puolueen republikaanien sisäpiiriläisistä puolet piti kannatuseroa liian suurena, jotta Trump voisi voittaa.

Clinton oli etukäteen vahva suosikki vuoden 2008 vaaleissa. Hän kuitenkin hävisi demokraattien ehdokkuuden yllättäjä Barack Obamalle, josta tuli presidentti. Clinton työskenteli myöhemmin Obaman ensimmäisen hallituksen ulkoministerinä.

Vaikka Hillary Clinton on tällä hetkellä suosikki Trumpia vastaan, hänkin jakaa voimakkaasti mielipiteitä Yhdysvalloissa. Monet äänestäjät pitävät Clintonia vanhan poliittisen eliitin edustajana. Clintonia painavat myös hänen ulkoministeriaikanaan tapahtunut hyökkäys Yhdysvaltain edustustoon Benghazissa Libyassa sekä siihen liittyvä sähköpostiskandaali.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Adobe luopuu Flashista – ohjelmistoa käyttävillä kolme vuotta aikaa siirtää sisältönsä toiseen muotoon

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Villingin ”antiautoritäärisellä kesämökillä” kasvatetaan vihanneksia ja kerätään sadevettä – Helsingin kaupungin poistumiskehotus tuli talonvaltaajien mukaan yllätyksenä

    6. 6

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    7. 7

      Talonvaltaajien tukikohdakseen ottama saaristohuvila oli partiolaisten leiripaikka, kunnes Helsinki kaksinkertaisti vuokran – nyt sama huvila on vuokrattu rutkasti halvemmalla

    8. 8

      Mitä postinjakajat tekevät tiistaisin, kun kirjeposti ei kulje? Luottamusmies pelkää, että keskiviikot venyvät ja posti myöhästyy

    9. 9

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    10. 10

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    3. 3

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    4. 4

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    5. 5

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    10. 10

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Parantumattomasti sairaan Charlie-vauvan vanhemmat ajautuivat taas erimielisyyksiin sairaalan kanssa – vanhemmat haluavat vauvan kotiin kuolemaan, mutta sairaala ei suostu
    3. Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara
    4. Villingin ”antiautoritäärisellä kesämökillä” kasvatetaan vihanneksia ja kerätään sadevettä – Helsingin kaupungin poistumiskehotus tuli talonvaltaajien mukaan yllätyksenä
    5. Vaikeudet kasaantuvat Trumpin niskaan: Presidentti jatkaa oikeusministerinsä haukkumista ja senaatti äänestää Obamacaren kumoamisesta
    6. Hyötyisikö kuntomaratoonari Niken kohukengistä? Huippujuoksija pärjäisi markettikengilläkin
    7. Uudet ministerit kiersivät lakia vannoessaan tuomarinvalan – Apulaisoikeuskansleri: Ei vaikuta ministerien toimivaltaan
    8. Suomelle kultaa moukarinheitossa Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla
    9. Tunti sitten
    10. Kaksi vihollisleiriä lupailee tulitaukoa ja vaaleja konfliktin repimään Libyaan – Ranskan presidentti Macron kehuu ”historiallisesta rohkeudesta”
    11. Mitä postinjakajat tekevät tiistaisin, kun kirjeposti ei kulje? Luottamusmies pelkää, että keskiviikot venyvät ja posti myöhästyy
    12. Adobe luopuu Flashista – ohjelmistoa käyttävillä kolme vuotta aikaa siirtää sisältönsä toiseen muotoon
    13. Näytä lisää