Valikko
Ulkomaat

Alaston Donald Trump -patsas veti ympärilleen ihastelijoita New Yorkissa

Keisarilla ei ole palleja -niminen patsas poistettiin pian pystytyksen jälkeen.

Yhdysvaltojen presidentiksi pyrkivää Donald Trumpia esittävä alaston patsas veti torstaina lukuisia ihmettelijöitä ympärilleen New Yorkin alakaupungin Union Square -puistossa ennen kuin puiston työntekijät poistivat sen.

New Yorkin lisäksi samanlaisia patsaita on pystytetty myös San Franciscossa, Los Angelesissa, Clevelandissä ja Seattlessä. Kantaa ottavan taidetapahtuman takana on anarkistinen Indecline-ryhmä.

Ihmisen kokoisen patsaan nimi on Keisarilla ei ole palleja. Republikaani Trumpin näköisellä orassilla patsaalla on iso vatsa. Pikkuruisen tynkäisessä sukuelimessä ei näy kivespusseja.

”Se on kauhealla ja traagisella tavalla kaunis”, kuvailee Jeanne-Marie Patrick New Yorkin patsasta The Guardian-lehden mukaan.

Heti pastaan pystytyksen jälkeen sen ympärillä tuli lukuisia ihmisiä ottamaan valokuvia itsestään patsaan kanssa. Katsojat huusivat vastalauseita, kun puiston henkilökunta poisti patsaan.

The Washington Post lehdessä Indecline-ryhmä sanoi haluavansa nöyryyttävällä patsaalla muistuttaa ihmisiä siitä, kuinka usein Trump on puheissaan maininnut autoritäärisistä pyrkimyksistään. Patsaalla ryhmä haluaa viitata, kuinka diktaattoreilla on tapana pystyttää itseään kuvaavia patsaita.

New Yorkin poliisi sanoo, että puistoista poistetaan kaikki rakennelmat, jotka on tehty ilman lupaa. ”Olivat ne sitten kuinka pieniä tahansa”, totesi New Yorkin poliisin tiedottaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Taide
  • alastonkuva

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    3. 3

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    4. 4

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    5. 5

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    6. 6

      ”Tilanne on osittain lähtenyt lapasesta Helsingin kouluissa” – Lisää kuria kouluihin, vaativat oikean laidan ehdokkaat

    7. 7

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    8. 8

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      ”Suolisto oli hajalla, mutta olin koko ajan tajuissani” – aleppolaiset kertovat HS:lle, millaista on elää murskaksi pommitetussa kaupungissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    3. 3

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    4. 4

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    5. 5

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    6. 6

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    9. 9

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    10. 10

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää