Ulkomaat

Oikeus: Saksalaismalli Lohfink teki väärän ilmiannon raiskauksesta – asianajaja pitää tuomiota ”skandaalina”

Saksassa keskusteltu ”ei tarkoittaa ei” -periaatteesta.

Saksalainen tuomioistuin määräsi maanantaina Saksassa paljon julkisuutta saaneessa oikeuskäsittelyssä malli Gina-Lisa Lohfinkin maksamaan 20 000 euroa sakkoa perättömistä raiskaussyytteistä. Oikeudenkäynti on vaikuttanut vaatimuksiin tiukempien raiskauslakien säätämisestä Saksassa.

Kyse on ollut oikeusprosessista, joka koskee niin kutsuttua ”ei tarkoittaa ei” -periaatetta. Lohfink on ilmoittanut, että bileillan päätteeksi vuonna 2012 kaksi miestä raiskasi hänet.

Asiasta kertoi muun muassa saksalaislehti Süddeutsche Zeitung.

Lohfink on epäillyt, että hänet huumattiin ennen väitettyä raiskausta. Oikeus ei kuitenkaan löytänyt tästä näyttöä.

”Tuomio on skandaali”, asianajaja Burkhard Benecken totesi uutistoimisto AP:n mukaan.

Julkisuuteen päätyneellä videolla Lohfink sanoi ”ei, ei, ei”.

Tuomioistuin kuitenkin katsoi, että Lohfinkin ilmaisema kielto koski tapahtuman kuvaamista, mutta ei seksiä. Lohfink kieltäytyi maksamasta sakkoa, ja asiaa käsiteltäneen vielä korkeammassa oikeusasteessa.

Aiemmin tänä vuonna Saksassa hyväksyttiin laki, jolla laajennettiin seksuaalirikosten määritelmää. Osin lakimuutosten taustalla ovat olleet uudenvuodenaaton tapahtumat Kölnissä. Tuolloin noin tuhannen ulkomaalaistaustaisen miehen joukosta irtautui pieniä ryhmiä, jotka kävivät naisten kimppuun.

Uudistuksen keskustelluin kohta Saksassa on ollut niin sanottu ”ei tarkoittaa ei” -periaate. Kyse on tapauksista, joissa uhri kieltäytyy, mutta ei fyysisesti vastusta seksiä. Tähän keskusteluun liittyi myös Lohfinkin tapaus.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa
  • Raiskaus
  • Seksuaalirikokset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    2. 2

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    3. 3

      Auton omistaminen on pian historiaa, sanoo liikennetutkija ja vertaa autoa tupakkaan: ”Ei enää ajatella, että olisi hyvä juttu, jos baareissa voisi polttaa”

    4. 4

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    5. 5

      Niinistön kannatuskortteja kertyi yhteensä 156 000

    6. 6

      Trumpilla putki päällä, tuominnut nyt amerikkalaiset huippu-urheilijat useammin kuin natsit – Tämä kaikki tapahtui viikonloppuna

    7. 7

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    8. 8

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    9. 9

      Uppiniskainen asukas säilyttää lastenvaunuja porraskäytävässä huomautuksista huolimatta – taloyhtiö voi ottaa huoneiston haltuunsa

    10. 10

      Eduskuntatalon edessä itseään vatsaan puukottaneet olivat turvapaikanhakijoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    5. 5

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    8. 8

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    9. 9

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    10. 10

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää