Valikko
Ulkomaat

Independent: Ennätysmäärä turvapaikanhakijoita palasi Ruotsista – yhtenä syynä tuhansien eurojen paluuraha

Viime vuonna Ruotsissa tehtiin 160 000 turvapaikkahakemusta. Vain alle 500 hakijoista on onnistunut saamaan työn.

Ennätysmäärä turvapaikanhakijoita on perunut Ruotsissa hakemuksensa ja lähtenyt maasta, kertoo brittiläinen Independent-lehti.

Vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana perumisia kertyi 4 542. Perumisten määrää ovat kasvattaneet hakemusten pitkä käsittelyaika, perheenyhdistämisten tiukentuminen ja tuet, joita Ruotsi maksaa vapaaehtoisesti lähtömaahansa palaaville. Asiasta kertoi Suomessa aiemmin Iltalehti. Ruotsi maksaa vapaaehtoisesti palaavalle jopa yli 4 000 euroa.

Turvapaikkahakemusten määrä Ruotsissa puolittui tammi–elokuussa viime vuoden vastaavasta ajasta.

Ruotsi on ollut Euroopassa yksi turvapaikanhakijoiden suosikkikohteista. Viime vuonna maassa tehtiin yli 160 000 turvapaikkahakemusta. 55 prosenttia hakemuksista hyväksyttiin, Independent kertoo.

Lehden mukaan Ruotsi ei kuitenkaan ole vastannut monien viime vuonna saapuneiden toiveita. Vain alle 500 yli 160 000 turvapaikkaa hakeneesta on onnistunut saamaan työn. Moni vietti pitkän, kylmän talven tilapäismajoituksessa epävarmoina tulevasta.

Huolestuneena turvapaikanhakijoiden rasituksesta maan taloudelle Ruotsi otti vuoden alussa käyttöön tiukennetut säännöt, joiden tarkoituksena oli ehkäistä turvapaikanhakijoiden hakeutumista maahan, Independent kertoo. Lehden mukaan kiristysten taustalla oli oletus, että tänä vuonna turvapaikanhakijoiden aiheuttamat kustannukset vastaisivat yhtä prosenttia Ruotsin bruttokansantuotteesta.

Näyttää myös siltä, että Ruotsin väestö on muuttunut vihamielisemmäksi siirtolaisia kohtaan, Independent kirjoittaa.

Helmikuussa julkaistun kyselyn mukaan maahanmuutto oli päähuoli 40 prosentille ruotsalaisista. Brittilehdessä haastateltu työmarkkinoista vastaava ministeri Ylva Johansson (sd) sanoo, että useimmat ruotsalaiset eivät ole rasisteja, mutta kun turvapaikanhakijat eivät voi työskennellä eivätkä olla osa yhteiskuntaa, syntyy todella jännitteitä. ”Tämä on vaarallinen tilanne: meillä on paljon ihmisiä ei-kenenkään maalla ... elämässä yhteiskunnan ulkopuolella.”

Turvapaikanhakijoiden tulon tyrehtymisen vuoksi Ruotsissa on supistettu arvioita hakijoiden tänä vuonna aiheuttamista kustannuksista.

Independentin haastattelema lääkäri Erna Rijnierse Lääkärit ilman rajoja -järjestöstä arvosteli sitä, että jokaisella on mielipide, miten turvapaikanhakijat pidetään pois Euroopasta mutta kenelläkään ei ole mielipidettä siitä, miksi he pakenevat. ”Näillä ihmisillä on hyvä syy tuloon, ja he vaarantavat siksi henkensä.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    2. 2

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    3. 3

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    4. 4

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    5. 5

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    6. 6

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    7. 7

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    8. 8

      Haloo Helsinki! toi tuhannet faninsa juhlimaan Tallinnaan – katso kuvakooste ”koko Suomen bändin” paluukeikalta

    9. 9

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    10. 10

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    3. 3

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    4. 4

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    5. 5

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    6. 6

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    9. 9

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    10. 10

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää