Ulkomaat

Itsenäisyyspäivän juhlat peruttu, rajoja suljettu – Uzbekistan ei edelleenkään kerro, onko presidentti elossa vai ei

”Liikkeellä on nyt paljon huhuja ja vastahuhuja”, ajatushautomo International Crisis Groupin Keski-Aasian johtaja Deirdre Tynan kertoo puhelinhaastattelussa Biškekistä.

Uzbekistan oli vielä tiistaina maa, jossa ei tiedetty, onko presidentti elossa vai ei.

Maasta poistumaan joutunut, yleensä luotettava Fergana-uutistoimisto kertoi myöhään maanantai-iltana, että diktaattori Islam Karimov, 78, olisi kuollut. Tiistaina hallitus kiisti tiedon kuolemasta. Se kertoi sunnuntaina presidentin joutuneen sairaalaan, maanantaina tytär Lola Karimova-Tillyaeva ilmoitti Karimovin saaneen aivoverenvuodon.

Tiistaina iltapäivällä alkoi kuitenkin näyttää siltä, että kansaa valmistellaan johonkin. Britannin yleisradioyhtiön BBC:n uzbekinkielinen palvelu kertoi, että torstain itsenäisyyspäivän juhlallisuudet on peruttu. Rajatarkastuksia kiristettiin. Radio Vapauden uzbekkipalvelun mukaan pääsyä pääkaupunki Taškentiin on kiristetty.

”Liikkeellä on nyt paljon huhuja ja vastahuhuja”, ajatushautomo International Crisis Groupin Keski-Aasian johtaja Deirdre Tynan kertoo puhelimessa Biškekistä.

”On kuitenkin turvallista sanoa, että vallanvaihtoprosessi on alkanut.”

Tynan arvelee, että asiaan saada varmuutta aikaisintaan loppuviikosta. Vaikka Karimov olisi elossa, kyse on 78-vuotiaasta miehestä, jolla on vakavia terveysongelmia, hän huomauttaa.

Ainakin Uzbekistan on maa, jolla ei ainakaan nyt ole toimintakykyistä presidenttiä.

”Kuka on johtanut maata viimeiset kolme päivää, jotka Karimov on ollut sairaalassa?” kysyy Uzbekistanista pakenemaan joutunut toimittaja Shahida Tulaganova puhelinhaastattelussa Prahasta.

Hän kertoo Uzbekistanista tihkuneen tietoja, joiden mukaan eliitti näyttäisi olevan paniikissa. Maakuntien johtajat eivät näytä tietävän, mitä voi tai pitäisi tehdä, hän sanoo.

”Tilanne näyttää hyvin epävakaalta”, hän sanoo.

Toisaalta vallanvaihto saattaa mennä sujuvasti.

”Turkmenistanissakin meni, kun presidentti Saparmurat Niyazov kuoli joulukuussa 2006, vaikka kukaan ei odottanut niin tapahtuvan”, sanoo Keski-Aasiaan erikoistunut Dublin City Universityn tutkija Donnacha Ó Beacháin puhelimitse Tbilisistä.

”Asia on saatettu jo päättää, Karimov on kuitenkin 78-vuotias.”

Asian päättävät eri maakuntien klaanit. Vahvimpana ehdokkaana on pidetty pääministeri Shavkat Mirziyaevia, joka on ollut tehtävässään vuodesta 2003. Toisena nimenä on mainittu talousministeri Rustam Azimov, jonka pidättämisestä alkoi levitä huhuja maanantaina. Viranomaiset kiistivät pidtätystiedot tiistaina. Karimovin tytärten mahdollisuuksia pidetään heikkoina, sillä perhe on epäsuosittu.

”Joka tapauksessa kaikki mahdollinen taistelu tapahtuu eliittiryhmien välillä. Oppositio on täysin nitistetty, eikä millekään vallankumoukselliselle toiminnalle ole mitään mekanismeja”, Ó Beacháin sanoo.

Totuus selviää myöhemmin. Neuvostoliiton hajotessa 1991 itsenäistyneellä Uzbekistanilla ei ole koskaan ollut ketään muuta johtajaa kuin Karimov, joka johti Uzbekistania jo kun se oli neuvostotasavalta. Vallanvaihdoksesta ei siis ole kokemusta.

Uzbekistanin viime päivien tapahtumia on seurattu maailmalla tarkkaan. 32 miljoonan asukkaan Uzbekistan on keskeinen toimija Keski-Aasiassa, jonka vakaus on suurvalloille tärkeää.

Sen vuoksi länsikin on tehnyt yhteistyötä Karimovin kanssa, vaikka hän on ollut diktaattoriksikin poikkeuksellisen julma. Uzbekistan on lisäksi pahoin korruptoitunut, ja eliitti on satumaisen rikas.

”Keski-Aasia vaikuttaa vakaalta, mutta kyse on pysähtyneisyydestä”, Tynan sanoo.

”Taloustilanne on heikko, koska alueen kaikki maat ovat riippuvaisia Venäjän taloudesta, joka taas on öljyn halventumisen ja pakotteiden vuoksi ongelmissa”, hän sanoo.

”Autoritääriset hallinnot ovat juuri ja juuri onnistuneet pitämään tilanteen hallinnassa.”

Tilanne voi muuttua nopeasti. Epävakaudesta kertoo muun muassa tiistaina Kiinan Biškekin-suurlähetystöön tehty pommi-isku.

Uhka on myös Keski-Aasian maiden keskinäinen riitely, erityisesti rajoista. Rajat piirrettiin neuvostoaikana, jolloin niillä ei ollut juuri merkitystä. Neuvostoliiton hajottua maat kuitenkin itsenäistyivät näiden rajojen mukaan. Tynanin mukaan rajat ovat yksi pääsyy jännitteisiin Kirgisian, Tadžikistanin ja Uzbekistanin välillä, niin paikallisyhteisöiden kuin hallitusten välillä.

Toinen uhka liittyy ääri-islamismiin. Uzbekistan sijaitsee Afganistanin naapurissa, jossa Taleban on edennyt.

Karimov on ollut lähes machiavellimäinen hahmo, joka on onnistunut johtamaan maata, joka on jakaantunut alueellisesti ja etnisesti. Samalla hän on ollut poikkeuksellisen julma, kansalaiset elävät köyhyydessä ja joutuvat säännöllisesti pakkotyöhön puuvillasadon keruuseen.

Mitä siis ajattelee Tulaganova, joka joutui pakenemaan Karimovin politiikkaa.

”Ensimmäinen tunne oli helpotus. Tiedän toki, että tulevaisuus voi olla pahempi. Mutta ainakin olemme nyt päässeet hänestä ja maa voi siirtyä eteenpäin, tavalla tai toisella”, hän sanoo.

”Hän on syyllistynyt murhiin, kidutuksiin, maan talouden tuhoamiseen. Ja nyt hän kuolee kuin koira, kuten ansaitsikin.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Uzbekistan
  • Jussi Niemeläinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Trump vaati YK:ssa koko maailmaa yhdistämään voimansa Pohjois-Korean eristämiseksi – HSTV:n suora lähetys yleiskokouksesta käynnissä

    6. 6

      Työnteko vähenee nuorilla miehillä, koska vapaa-aika on parempaa – syynä tietokonepelien kehittyminen niin hyviksi

    7. 7

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    10. 10

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    2. 2

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    6. 6

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    7. 7

      Nainen kuoli synnytyksessä Helsingin Kätilöopistolla – kätilöt olivat syyttömiä, katsoi hovioikeus

    8. 8

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    9. 9

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    10. 10

      Kylmähermoinen neuvostoupseeri pelasti syyskuussa 1983 maailman ydinsodalta, mutta sai tunnustusta vasta yli 20 vuotta myöhemmin – Stanislav Petrov kuoli yksin moskovalaisessa lähiössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    4. 4

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    8. 8

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää