Valikko
Ulkomaat

Yhdysvalloissa muistettiin syyskuun 11. päivän terrori-iskujen uhreja – horjahteleva Clinton talutettiin pois kesken muistojuhlan

Keuhkokuumeesta ja nestehukasta kärsinyt Clinton vetäytyi lepäämään tyttärensä asuntoon.

Syyskuun 11. päivänä viisitoista vuotta sitten terroristit iskivät Yhdysvaltoihin. Sunnuntaina Yhdysvallat hiljentyi muistamaan koko maailmaa muuttaneen hyökkäyksen uhreja.

New Yorkissa, World Trade Centerin tornien entisellä paikalla järjestettävässä tilaisuudessa luettiin ääneen kaikkien lähes 3 000 uhrin nimet. Seremoniaan kuului kuusi taukoa: Neljä hiljaista hetkeä pidettiin samoilla kellonlyömillä, joilla kaapatut koneet törmäsivät WTC-torneihin, Yhdysvaltain puolustusministeriöön sekä maahan Pennsylvaniassa 15 vuotta sitten. Viimeiset kaksi taukoa pidettiin hetkillä, jolloin WTC-tornit romahtivat.

Washingtonissa presidentti Barack Obama osallistui seppeleenlaskuun uhrien muistoksi.

Molemmat presidenttiehdokkaat, demokraattien Hillary Clinton ja republikaanien Donald Trump, osallistuivat muistotilaisuuteen New Yorkissa, mutta jo perinteiseen tapaan New Yorkin tilaisuudessa ei kuultu poliitikkojen puheita. Presidenttiehdokkaat lähettivät sen sijaan medialle lyhyet lausunnot.

”Emme koskaan unohda vuoden 2001 syyskuun 11. päivän kauheuksia. Kunnioitamme uhrien ja pelastajien muistoa ja valtavaa rohkeutta”, Clinton totesi.

”Meillä on vastuu menehtyneiden puolesta toimia kansakuntana yhdessä suojellaksemme toisiamme viholliselta, jonka tavoite ei ole vähäisempi kuin tuhota meidän tapamme elää”, Trump puolestaan viestitti.

Hillary Clinton poistui muistotilaisuudesta noin puolentoista tunnin jälkeen seremonian ollessa vielä kesken. Hänen tiedottajansa sanoi syyksi kovan kuumuuden. Manhattanilla paistoi sunnuntaina aurinko, ja lämpötila kohosi 27 asteeseen.

Muistotilaisuudessa kuvatulla videolla näkyy, kuinka autoon talutettu Clinton horjahteli ja liki lyyhistyi ennen autoon astumistaan.

Clinton poistui lepäämään Manhattanilla asuvan tyttärensä Chelsean asuntoon. Myöhemmin poistuessaan asunnosta hän sanoi toimittajille voivansa ”erinomaisesti”.

Jälkeenpäin kampanjatoimisto kertoi, että lääkäri tutki Clintonin tämän kotona. Lääkärin mukaan Clintonilla todettiin jo perjantaina keuhkokuume, jonka vuoksi hän oli antibioottikuurilla. 9/11-muistotilaisuudessa presidenttiehdokas kärsi lisäksi nestehukasta.

Lääkärin mukaan Clinton voi jo paremmin.

Clintonin poistuminen herätti mediassa spekulaatiota hänen terveydentilastaan.

Clinton joutui vuoden 2012 lopulla sairauslomalle, kun hän vatsataudin heikentämänä kaatui ja kärsi aivotärähdyksen. Häntä hoidettiin ulkoministerikaudella myös päästä löytyneen veritulpan takia.

Trump on pyrkinyt omassa kampanjassaan ruokkimaan epäilyjä siitä, kestäisikö 68-vuotiaan Clintonin terveys presidentin tehtävien hoitamisen. Trump on iältään 70-vuotias.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • WTC:n terrori-iskut
  • Terrorismi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      NY Times: Ivanka Trump taipui eettisen arvostelun edessä ja ottaa virallisen työtehtävän Valkoisesta talosta

    4. 4

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    5. 5

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    6. 6

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    7. 7

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    8. 8

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    9. 9

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    10. 10

      Ei uskoisi, jos ei näkisi: Britannia aloitti uhmakkaan matkan ulos EU:sta, kun brexit-hallitus nujersi parlamentin ja muut vastustajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää