Valikko
Ulkomaat

Puola lähetti poliiseja Britanniaan – hyökkäykset puolalaisia vastaan yleistyneet brexit-äänestyksen jälkeen

Britanniassa asuu noin 831 000 puolalaista, joista valtaosa on tullut maahan sen jälkeen, kun Puola liittyi EU:hun 2004.

Puola on lähettänyt kaksi poliisia brittiläiseen Harlow’n kaupunkiin, jossa puolalaismies surmattiin viime kuussa mahdollisessa viharikoksessa.

”Poliisiemme mukana kulkee kaksi puolalaispoliisia. Heillä on univormut, mutta ei poliisioikeuksia. He eivät voi pidättää ketään”, Essexin poliisin tiedottaja kertoi AFP:lle.

Puolalaispoliisit ovat kaupungissa viikon. Tavoitteena on rauhoittaa tilannetta.

Puolan hallitus on vaatinut Britanniaa suojelemaan maassa asuvia puolalaisia. Hyökkäykset puolalaisia vastaan ovat lisääntyneet kesäkuussa Britanniassa järjestetyn EU-kansanäänestyksen jälkeen. Siinä enemmistö kannatti Britannian eroa EU:sta. Siirtolaisuus nousi keskeiseksi teemaksi jo kampanjointiaikana.

Britanniassa asuu noin 831 000 puolalaista, joista valtaosa on tullut maahan sen jälkeen, kun Puola liittyi EU:hun 2004.

Puolalaiset ministerit lensivät viime viikolla Lontooseen hyökkäysten lisääntymisen vuoksi.

Britannian poliisi ei ole vielä päättänyt, epäileekö se puolalaismiehen tappajia viharikoksesta.

Myös EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker otti asian esiin vuotuisessa puheessaan keskiviikkona.

”Me eurooppalaiset emme voi ikinä hyväksyä, että puolalaisia työläisiä häiritään, pahoinpidellään ja jopa murhataan Essexin kaduilla”, Juncker sanoi.

Essexissä sijaitsevaa Harlow’ta edustava kansanedustaja Robert Halfon sanoi vastustavansa vihjailua, että Essex olisi täynnä murhattavia etsiviä rasisteja.

”Suuri enemmistö ihmisistä on kauhuissaan tapahtuneista tragedioista. Harlow’n asukkaat ja puolalaisyhteisö ovat liittyneet yhteen tämän vuoksi”, hän sanoi BBC:lle.

”Hänen sanansa vain pahensivat tilannetta.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rikokset
  • Brexit
  • Puola
  • Britannia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    3. 3

      Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

    4. 4

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    5. 5

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    6. 6

      Arviossa kaupungin kuumin pizzeria Via Tribunali, johon voi joutua jonottamaan tunninkin – mutta se on sen arvoista

    7. 7

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    8. 8

      Miksi ihminen pitää luomua ylivertaisena tai uskoo Jumalaan? Marjaana Lindeman tutkii työkseen ihmisten ajattelua ja uskomuksia, jotka voivat johtaa vaarallisiinkin tekoihin

    9. 9

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    10. 10

      Ruotsissa hallituksella kohtalon hetket – pääministeri Löfvenin tiedotustilaisuus poliittisen kriisin ratkaisusta kello 11.45

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    4. 4

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    5. 5

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    6. 6

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    7. 7

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    8. 8

      Trump aikoo kieltää transsukupuoliset Yhdysvaltain armeijassa – Palkittu eliittisotilas ärähti: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    9. 9

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    10. 10

      Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    7. 7

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää