Valikko
Ulkomaat

DN: Tieto Venäjältä tulevasta uhkasta vaikutti Gotlannin aseistamiseen

Uhka tulee Venäjältä mutta yksityiskohdat on leimattu salaisiksi.

Tukholma. Tieto aiempaa suuremmasta Ruotsiin kohdistuvasta uhasta vaikutti siihen, että Ruotsi päätti Gotlannin saaren aseistamisesta uudelleen nopeutetussa aikataulussa, kertoo Dagens Nyheter.

Lehden lähteiden mukaan uhkatason katsotaan kohonneen aiemmasta, ja uhka tulee Venäjältä. Tiedossa ei kuitenkaan ole tarkemmin, minkälaisesta uhasta on kyse, sillä asian yksityiskohdat on leimattu salaisiksi.

Sekä Ruotsin puolustusvoimien komentaja Micael Bydén että puolustusministeri Peter Hultqvist ovat syyskuun aikana puhuneet julkisuudessa heikentyneestä turvallisuustilanteesta.

Puolustusvoimien johto on lisäksi tarkastanut joukkojen valmiutta ennalta ilmoittamatta. 150 sotilasta lähetettiin tässä yhteydessä Gotlantiin, missä ne määrättiin kuluneella viikolla pysymään. Samassa yhteydessä Ruotsi teki päätöksen aikaistaa jo suunniteltua Gotlannin uudelleenmilitarisointia kokonaisuudessaan.

Gotlannissa ei tätä ennen ole ollut pysyviä sotajoukkoja yli kymmeneen vuoteen.

”Jokin on muuttunut tiedustelun tarjoamassa kuvassa. Mutta me kansalaiset emme tiedä mikä. Sitä vastoin näemme seuraukset. Joukkojen nopea sijoittaminen Gotlantiin on poikkeuksellista”, sanoo tiedusteluun erikoistunut Lundin yliopiston professori Wilhelm Agrell DN:lle.

Puolustusministeri Hultqvist ei halua kommentoida tietoja uhkakuvasta DN:lle.

Komentaja Bydén totesi viime viikolla Gotlannin puolustuksen vahvistamisen yhteydessä, että sotilaallisen yksittäisen iskun todennäköisyys Ruotsissa on yhä vähäinen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    2. 2

      Pohjois-Korean vakavin uhka ei ole ydinase – maailma ei mahda diktatuurille mitään, koska sen tykistö muuttaisi Etelä-Korean pääkaupungin tulimereksi sekunneissa

    3. 3

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    4. 4

      Menestyksen salaisuus on taidossa rentoutua – Professori listasi olennaisimmat mielen taidot, joilla voi lisätä psyykkistä vahvuuttaan

    5. 5

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    6. 6

      Pohjois-Korean ohjus osui yöllä Japanin talousvyöhykkeelle – Japani raivoissaan, Yhdysvallat varoitti sodan kauheuksista

    7. 7

      Jäseniä menettänyt Soldiers of Odin kiistää olevansa henkitoreissaan ja aikoo seuraavaksi avata kahvilan – ”Menemme oikeaan suuntaan”, sanoo kansallissosialistiksi esittäytyvä perustaja

    8. 8

      Helsinki ei kertonut Munkkiniemen jätevesivuodosta, koska oli helatorstain aatto kello 15.30 – ”Ihmiset olivat jo lähdössä töistä pois”

    9. 9

      Rankasti kiusatut Helsingin kaupungin työntekijät kertovat nyt kokemastaan – ”Me tiesimme liikaa”

    10. 10

      Unohda eksoottiset superruuat, muista ruisleipä – Nämä kuusi kotimaista ruokaa ovat terveysvaikutuksiltaan ylitse muiden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    2. 2

      Miehet puukottivat toisensa sairaalakuntoon Helsingin Hakaniemessä – lapsiperheet kauhistelivat tapahtumia aivan vierestä

    3. 3

      Pohjois-Korean ohjus osui yöllä Japanin talousvyöhykkeelle – Japani raivoissaan, Yhdysvallat varoitti sodan kauheuksista

    4. 4

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    5. 5

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    6. 6

      F1-sarjakin irvailee Räikkösen olemukselle – yksi kuva palkintopallilta kiteyttää Räikkösen tunnelmat: ”Tämä oli yksi niistä päivistä”

    7. 7

      ”Se oli totuuden hetki” – Ranskan Macron kertoi, miksi hän kätteli niin pitkään Trumpia

    8. 8

      Jos presidentti Mauno Koivisto olisi kuollut lauantaina 13.5., olisiko seuraavana päivänä liputettu äideille vai noudatettu suru­liputusta?

    9. 9

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    10. 10

      Kuuro Tomas Vaarala on lähettänyt yli 60 työhakemusta mutta ei pääse edes palkattomaan harjoitteluun – ”Haluaisin vain samalle viivalle muiden kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    4. 4

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    5. 5

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    6. 6

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    7. 7

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    8. 8

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    9. 9

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    10. 10

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    11. Näytä lisää