Valikko
Ulkomaat

Palestiinalaisia kuoli ja israelilaispoliiseja loukkaantui veitsi-iskuissa – väkivallan uusi aalto yltyy Länsirannalla ja Jerusalemissa

Israel kiristää turvatoimia lokakuussa vietettävien juhlapyhien alla.

Veriset yhteenotot palestiinalaisten ja Israelin turvallisuusviranomaisten välillä ovat jälleen viime päivinä yltyneet Länsirannalla ja Jerusalemissa.

Maanantaina kaksi nuorta palestiinalaista miestä kuoli israelilaisten rajavartijoiden luoteihin yritettyään puukottaa heitä Länsirannalla sijaitsevassa Hebronin kaupungissa. Aiemmin päivällä Itä-Jerusalemissa kaksi israelilaista poliisia loukkaantui palestiinalaisen tekemässä puukotushyökkäyksessä. Myös hyökkääjä sai vammoja, uutistoimisto Reuters kertoo.

Israelissa ja Länsirannalla nähtiin viikonloppuna uusi väkivallan aalto, jota on edeltänyt muutaman viikon rauhallisempi ajanjakso. Israelin turvallisuusjoukkoja ja siviilejä vastaan on hyökätty sitten perjantain jo seitsemän kertaa, Israelin viranomaiset kertoivat uutistoimisto AFP:n mukaan.

Iskut ovat jatkoa palestiinalaisten Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa tekemille hyökkäyksille, jotka alkoivat vajaa vuosi sitten lokakuussa. Palestiinalaisten tekemissä hyökkäyksissä ja Israelin turvallisuusviranomaisten iskuissa on kuollut lokakuusta 2015 lähtien jo arviolta 217–228 palestiinalaista.

Viranomaisten mukaan kuolleista palestiinalaista 146 hyökkäsi israelilaisia vastaan, Reuters kertoo. He iskivät turvallisuusjoukkoja tai siviilejä vastaan yleensä veitsin, aseistautuneena tai autolla. Loput kuolivat yhteenotoissa tai mielenosoituksissa.

Saman ajanjakson aikana palestiinalaiset ovat tappaneet iskuissaan yli 30 israelilaista ja kaksi amerikkalaisturistia.

Palestiinalaiset ovat syyttäneet Israelin turvallisuusjoukkoja joissakin tapauksissa liiasta voimankäytöstä.

Israel on ilmoittanut kiristävänsä turvatoimia ennen lokakuun alussa juhlittavaa juutalaisten uutta vuotta Rosh Hashanahia ja Jom kippuria, jotka houkuttelevat paljon juutalaisia vierailijoita Jerusalemin vanhan kaupungin pyhille paikoille. Viikonlopun iskut saattavat ainakin osin liittyä palestiinalaisten pelkoihin, että Israel muuttaisi pyhän Temppelivuoren hallinnointia. Israelin viranomaiset sanoivat AFP:n mukaan, että netissä on ilmennyt kiihotusta juutalaisten vierailuja vastaan.

Israel on syyttänyt palestiinalaishallintoa kiihotuksesta Israelia vastaan ja siitä, ettei hallinto ole tarpeeksi selvästi tuominnut iskuja.

Palestiinalaiset puolestaan syyttävät Israelia siitä, että juutalaisten siirtokuntien rakentaminen Länsirannalla jatkuu. Palestiinalaisjohtajien mukaan iskut ovat merkki palestiinalaisten epätoivosta siitä, että rauhanneuvottelut ja sitä myöten toiveet itsenäisestä valtiosta ovat romahtaneet.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Länsiranta
  • Israel
  • Israel-Palestiina
  • Palestiina
  • Väkivalta
  • Lähi-itä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Lennolla kolmasosa matkustajista loukkaantui hiukkasen osuttua koneeseen – kosminen säteily voi sekoittaa elektroniikkaa

    2. 2

      Kokoomus toivotti tervetulleeksi perussuomalaisten hylkäämän ehdokkaan, joka osoittautui rasistiksi – tervetulotoivotus peruttiin

    3. 3

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    4. 4

      Katainen EU:n johtopaikalle? Italialaislehden mukaan Juncker on eroamassa ja ”Katainen on vahvoilla seuraajaksi”

    5. 5

      Tutkimus: Gluteeniton ruokavalio voi aiheuttaa yllättävän riskin terveydelle

    6. 6

      Maailman suosituin tubettaja joutui keskelle poliittisen korrektiuden kamppailua, joka ravistelee länsimaita – Tästä on kyse PewDiePie-kohussa

    7. 7

      Trumpin kommentit nostivat jälleen esiin Ruotsin maahan­muuton ja sen yhteyden rikollisuuteen: mikä on liioittelua, mikä totta?

    8. 8

      ”Ei mitään ylimääräistä, ikkunatkin ovat veivattavat” – Halpamerkki Dacia kasvattaa myyntiään, koska kaikki eivät kaipaa hienouksia

    9. 9

      Pekka Väänänen viettää Nuuksion metsissä vähintään 300 päivää vuodessa ja on huolissaan luonnosta vieraantuneista ihmisistä – ”Yksi sukupolvi on mennyt”

    10. 10

      Mikä ruokaöljy on hyväksi sekä terveydelle että ympäristölle? Näitä asiantuntijat suosittelevat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    2. 2

      Trump selitti Ruotsissa hämmentäneitä terrorismi­vihjailujaan – kertoo viitanneensa Fox-kanavan uutislähetykseen

    3. 3

      Meni kahdeksan vuotta, mutta nyt olen onnellinen yksin

    4. 4

      Sastamalan kuolonkolaria epäillään tahalliseksi: Poliisi oli saanut jo aikaisemmin yleisövinkkejä tapoista epäillyn liikkumisesta

    5. 5

      Tutkimus: Gluteeniton ruokavalio voi aiheuttaa yllättävän riskin terveydelle

    6. 6

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    7. 7

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    8. 8

      Merivoimat hakee uutta asetta, jossa ”vain mielikuvitus on rajana” – erikoinen tietopyyntö herätti kummastusta

    9. 9

      Pekka Väänänen viettää Nuuksion metsissä vähintään 300 päivää vuodessa ja on huolissaan luonnosta vieraantuneista ihmisistä – ”Yksi sukupolvi on mennyt”

    10. 10

      Vuokrat karkasivat käsistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aalto teki aidon facepalmin eduskunnan Aito avioliitto -keskustelussa

    2. 2

      Persoonallisuus vaikuttaa ystävyyssuhteisiin – Tee ystävyystesti, joka kertoo millainen olet itse

    3. 3

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    4. 4

      USA:n media konservatiivista Foxia myöten päivittelee Trumpin käytöstä sekavassa lehdistö­tilaisuudessa: ”hullua”, ”häiriintynyttä”

    5. 5

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    6. 6

      Rap-artisti käski Helsingissä naiset ja vähemmistöt eturiviin ja miehet antamaan tilaa, koska emme itse tajua sitä tehdä

    7. 7

      Jäätyneenä Vuosaaresta löytynyt koiranpentu ”lopetettiin asianmukaisesti” – tapaus herätti raivoa jopa alamaailmaa myöten

    8. 8

      Sähköyhtiöiden hyvitettävä asiakkailleen ylisuuria siirtomaksuja – HS:n hakukone kertoo, oletko saajien joukossa

    9. 9

      16-vuotias Tuure Boelius nousi tähdeksi tubettajana, valittiin Vuoden homoksi – ja pettyi pahasti Suomen mediaan

    10. 10

      Pohjois-Korean naisagentit diktaattorin palveluksessa: Kim Hyon-hui pudotti matkustajakoneen, ei ehtinyt nielaista syanidikapselia ja jäi kiinni

    11. Näytä lisää