Valikko
Ulkomaat

Terrorismista tulossa Yhdysvalloissa vaalien pääaihe – näin Clinton ja Trump linjaavat keinonsa turvallisuuden lisäämiseksi

Clinton ja Trump lupaavat kovia otteita, mutta eroavat siinä, pitävätkö islamia uhkana.

Lauantaina New Yorkissa räjähtänyt pommi ja Minnesotassa tapahtunut joukkopuukotus ovat nostaneet kansallisen turvallisuuden ja terrorismin ehkäisyn Yhdysvaltain presidentinvaalikamppailun keskiöön.

Sekä demokraattien että Hillary Clinton että republikaanien Donald Trump kommentoivat nopeasti terrorismia sekä omaa kyvykkyyttään ja vastustajan kyvyttömyyttä sen estämisessä.

Terrorismi nousee todennäköisesti yhdeksi pääteemaksi Clintonin ja Trumpin vaaliväittelyssä maanantaina.

Miten ehdokkaiden suhtautuminen eroaa toisistaan puhuttaessa kansallisesta turvallisuudesta ja terrorismista? HS esittelee päälinjat.

Hillary Clinton

Clinton on listannut keskeiset näkemyksensä terrorismin kitkennästä ja kansallisesta turvallisuudesta kampanjansa verkkosivulla.

Yläkohtia on kolme. Clintonin mielestä on tärkeää hävittää terroristijärjestö Isis Irakista ja Syyriasta, hajottaa kansainväliset terroristiverkostot ja koventaa kotimaan puolustusta. Hänen mukaansa näissä tarvitaan yhteistyötä liittolaisten kanssa.

Hän sanoo, että jihadistien liikkuminen Euroopasta ja Yhdysvalloista Irakiin, Syyriaan ja Afganistaniin ja niistä takaisin pitää pysäyttää. Yhtenä keinona hän esittää yhteistyötä teknologiayhtiöiden kanssa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa käytävän keskustelun analysoimiseksi.

”Meidän pitää tehdä enemmän tunnistaaksemme ja pysäyttääksemme terroristit – myös niin sanotut yksinäiset sudet – ennen kuin he tekevät iskuja Yhdysvalloissa”, Clinton kirjoittaa.

Hän vaatii viranomaisille lisää resursseja, välineitä, koulutusta ja tiedustelutietoa. Hän myös vaatii tiukempia rajoituksia oikeuteen myydä aseita terrorismista epäillyille. Lisäksi hänen mukaansa viranomaisia pitää tukea rakentamaan luottamukselliset suhteet Yhdysvaltain muslimiyhteisöjen kanssa.

Clinton on puheissaan korostanut kokemustaan ulkoministerinä. Puolueessaan häntä on pitkään pidetty ulko- ja turvallisuuspolitiikassa niin sanottuna haukkana eli aggressiivisen politiikan kannattajana. Tässä kampanjassa hän kuitenkin näyttäytynyt usein niin sanottuna kyyhkynä Trumpin kovien puheiden rinnalla.

”Jahtaamme pahiksia ja saamme heidät kyllä kiinni, mutta emme jahtaa kokonaista uskontoa”, Clinton sanoi maanantaina The New York Times -lehden mukaan.

Hän viittasi tällä Trumpin vaatimuksiin rajoittaa muslimien maahanpääsyä. Hänen mukaansa Isis käyttää Trumpin puheita esimerkkinä, että Yhdysvallat on muslimien vihollinen.

”Tiedämme, että Donald Trumpin kommentteja on käytetty verkossa terroristien rekrytointiin”, hän sanoi ja kutsui Trumpia Isisin ”rekrytointikersantiksi”.

Donald Trump

Trumpin kampanjan verkkosivuilla ei ole listaa toimista terrorismia vastaan, eikä hän ole julistanut mitään turvallisuuspoliittista ohjelmaansa.

Sivuilta löytyvällä lyhyellä videolla hän lupaa tekevänsä Yhdysvaltain sotavoimista niin isot, voimakkaat ja vahvat, ettei kukaan uskalla häiritä Yhdysvaltoja. Samalla videolla hän jatkaa sanomalla, että Yhdysvallat tuhoaa Isisin nopeasti.

Puheissaan hän on liittänyt terrorismiuhan maahanmuuttopolitiikkaan, joka on yksi hänen kampanjansa pääaiheista. Hän on arvostellut Yhdysvaltain maahanmuuttopolitiikkaa ”väljäksi”, mutta kirjallisissa ohjelmaluonnoksissa kyse on pääosin Meksikosta.

”Nämä iskut, ja monet muut, olivat mahdollisia äärettömän avoimen maahanmuuttojärjestelmämme vuoksi”, Trump sanoi tuoreisiin tapauksiin liittyen New York Timesin mukaan.

”Maahanmuuton turvallisuus on kansallista turvallisuutta.”

Trump onkin kommentoinut usein myös terrorismiuhkaa. Hän on muun muassa sanonut suhtautuvansa epäillen pakolaisiin Syyriasta ja muilta sota-alueilta. Viime joulukuussa hän vaati, että kaikilta muslimeilta pitäisi estää pääsy Yhdysvaltoihin.

Maanantaina hän sanoi uutiskanava FoxNewsille, että viranomaisten pitäisi aloittaa ”rodullinen profilointi”.

”Onko meillä vaihtoehtoa? Katso, mitä tapahtuu. Onko meillä todellakin vaihtoehto? Yritämme olla niin poliittisesti korrekteja tässä maassa”, Trump sanoi.

Haastattelussa hän syytti taas Clintonia ja tämän ulkoministerikautta Isisin noususta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    2. 2

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    3. 3

      Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

    4. 4

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    5. 5

      Kiinniotettu kuoli poliisin syliin Vihdintiellä Vantaalla – ajotiellä juosseen miehen ”kunto romahti” yhtäkkiä

    6. 6

      ”Epävarmat teinit” yrittivät ryöstöä Kaisaniemen puistossa – ”Oletko aivan varma tästä?” uhri kysyi ja epäillyt lähtivät pakoon

    7. 7

      Australia ja Uusi-Seelanti yrittävät pelastaa Trumpin tyrmäämän kauppasopimuksen – Kiina voisi lähteä Yhdysvaltojen tilalle TPP:hen

    8. 8

      Hollannin pääministeri avoimessa kirjeessä: Jos maan tavat eivät sovi, häipykää maasta

    9. 9

      Syyte: Hampurilaisketjun johtaja putsasi firman kassakoneista ja tileiltä lähes kaksi miljoonaa euroa käteistä – suunnitteli muuttoa Australiaan

    10. 10

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    2. 2

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    3. 3

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    4. 4

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    5. 5

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    6. 6

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    7. 7

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    8. 8

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    9. 9

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    10. 10

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää