Valikko
Ulkomaat

Turkin oikeusministeri: Jo 32 000 ihmistä pidätetty vallankaappaus­yritykseen liittyen

Oikeudenkäyntien järjestämisen yksityiskohdat eivät vielä ole tiedossa.

Turkki on pidättänyt jo kaikkiaan 32 000 ihmistä epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen liittyvien tutkimusten yhteydessä, kertoi maan oikeusministeri Bekir Bozdağ keskiviikkona suorassa yksityisen NTV-kanavan tv-haastattelussa uutistoimisto Reutersin mukaan. Turkin hallitus syyttää vallankaappausyrityksen junailusta muslimisaarnaaja Fethullah Gülenin johtamaa uskonnollista Hizmet-liikettä.

Turkissa tapahtui 15. heinäkuuta sotilasvallankaappausyritys, johon Yhdysvalloissa asuva Gülen on kiistänyt osallisuutensa.

Pidätyksiä on ilmeisesti tehty runsaasti syyskesän aikana, sillä elokuun alussa Bozdağ arvioi niinikään tv-haastattelussa, että virallisesti pidätettyjä oli tuolloin 16 000.

Tuoreessa tv-esiintymisessään oikeusministeri Bozdağ kertoi, että yhteensä Turkki on tutkinut 70 000 ihmistä, joita se epäilee tai on epäillyt yhteyksistä vallankaappausyritykseen ja Güleniin.

Bozdağin mukaan myös uusia pidätyksiä voi vielä olla luvassa, kertoo uutistoimisto AFP.

Lisäksi Turkissa on erotettu ja siirretty viroistaan syrjään kymmeniätuhansia ihmisiä, ja myös yrityksiä on suljettu.

Turkki on rakentamassa uutta oikeustaloa Sincaniin pääkaupunki Ankaran lähelle, kertoo Reuters. Bozdağin mukaan lisätilaa tarvitaan, jotta Gülenin seuraajien vallankaappausyritykseen liittyvät syytteet voidaan hoitaa. Turkin hallitus pitää Gülenin liikettä terrorijärjestönä.

Kymmenientuhansien ihmisten oikeudenkäynneistä on tulossa Turkin historian laajin oikeusprosessi. AFP:n mukaan Bozdağ on myöntänyt, ettei viranomaisilla vielä ole tarkkaa selvyyttä siitä, miten oikeudenkäynnit aiotaan viedä läpi.

Elokuun puolivälissä Turkin oikeusministeriö ilmoitti vapauttavansa ennenaikaisesti lähes 40 000 vankia. On arveltu, että hallitus valmistautui tekemään vankiloihin tilaa.

Voit lukea Suomeenkin levittäytyneestä Hizmet-liikkeestä lisää HS:n entisen Turkin-kirjeenvaihtajan Minna Nalbantoglun artikkelista täältä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Suurin osa syövistä on huonoa onnea – enemmistö syöpään johtavista mutaatioista on satunnaisia virheitä

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    7. 7

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    8. 8

      Jos haluaa treenata ja pysyä hyvässä kunnossa, on oltava itsekäs

    9. 9

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    10. 10

      Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    4. 4

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    9. 9

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    10. 10

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    8. 8

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    9. 9

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää