Ulkomaat

Viroon ensimmäinen naispresidentti

Kersti Kaljulaid, 46, punnitsee tarkoin sanansa, hymyilee herkästi ja on tottunut jyrkkiin urakäänteisiin.

Tallinna

Kersti Kaljulaid, 46, valittiin maanantaina keskipäivällä Viron presidentiksi 81 äänellä Viron 101:n kansanedustajan parlamentissa, riigikogussa.

Valokuvaajien piirittämä Kaljulaid kuunteli tuloksen parlamentin parvella raikuvien suosionosoitusten saattelemana. Tunnelma parvella oli jo ennen ääntenlaskentaa rento. Jotkut ottivat selfieitä itsestään Kaljulaidin kanssa.

Äänestys parlamentissa suoritettiin rastilla lappuun, sillä ehdokkaita oli kuudennella äänestyskierroksella vain yksi.

Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa työskennellyt Kaljulaid nostettiin vasta vajaa viikko sitten puolueiden kompromissiehdokkaaksi. Jatkossa Kaljulaid tarttuu Viron ongelmiin tarkastajan ottein.

”Aion olla hyvin vaativa ongelmiemme nostattaja ja muistuttaja, mutta samalla käsitellä niitä hienotunteisesti”, Kaljulaid sanoi valintansa jälkeen lehdistötilaisuudessa Viron parlamentissa.

Presidentin keskeiseksi rooliksi Kaljulaid nimesi Viron ongelmien nimeämisen ja esillä pitämisen. Näin hän poikkeaa edeltäjästään Toomas Hendrik Ilveksestä, joka profiloitui ennen muuta Viron maineen vaalijana ulkomailla.

Kaljulaidista on vasta viikon aikana tullut tuttu televisiokasvo. Selväsanainen nainen, jonka hymykuopat nousevat herkästi esiin, on herättänyt nopeasti sympatioita katsojissa ainakin sosiaalisen median perusteella.

Viron yleisradioyhtiön sunnuntai-illan vaaliväittelyssä Kersti Kaljulaid oli ainoa osallistuja. Vastaukset olivat tarkoin punnittuja.

Toimittajat kysyivät esimerkiksi, pitäisikö Viron presidentin ottaa kantaa Ruotsin ja Suomen liittymiseksi Natoon.

”Ei ole meidän murheemme, haluavatko Ruotsi ja Suomi liittyä jäseniksi. Meidän etumme mukaista on, että yhteistyö meidän välillämme toimii, kahden- tai monenkeskisesti. Oleellista on yhteistyö”, vastasi Kaljulaid.

Lehdistötilaisuudessa Kaljulaid kiitteli Suomen ja Viron erityissuhdetta.

”Odotan silmä kovana Tallinna–Helsinki-tunnelia”, Kaljulaid sanoi HS:lle.

Kaljulaid ei ole Virossa julkkis, mutta kyllä hänet on aiemminkin huomattu. Riippumaton demokraattisen yhteiskunnan edistäjä, Open Estonia Foundation, palkitsi hänet toissa vuonna yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisesta.

Kansalaisyhdistys, Euroopa liikumine, valitsi Kaljulaidin vuoden eurooppalaiseksi 2009.

Radion kuuntelijat muistavat 2000-luvulta nopeasti reagoivan, hyväntuulisen naisäänen yhteiskunnallisista keskusteluohjelmista, joissa muut osallistujat olivat miehiä.

Paluu 12 vuoden Luxemburgissa työskentelyn jälkeen Viroon presidenttinä ei ole ensimmäinen nopea alan vaihto.

Alun perin Kaljulaid opiskeli Tarton yliopistossa biologiksi. Kahden lapsen yksinhuoltajana hän päätti kuitenkin luopua tiedenaisen urasta ja suoritti tutkinnon myös liikkeen johtamisessa.

Yksityiselämänsä Kaljulaid on onnistunut pitämään poissa julkisuudesta. Hän on naimisissa tietotekniikkainsinöörin kanssa, ja hänellä on yhteensä neljä lasta ja yksi lapsenlapsi.

Kaljulaid kuuluu Viron itsenäisyyden alkuvuosina työelämään siirtyneiden sukupolveen, josta moni päätyi nuorena vastuutehtäviin.

Kun Kaljulaid siirtyi pääministeri Mart Laarin neuvonantajan paikalta Irun sähkövoimalan johtoon vuonna 2002, hän oli 32-vuotias.

Alkajaisiksi hänen piti allekirjoittaa seuraavan vuoden budjetti. Tonneittain dieseliä on varattu koneille, joita teillä ei enää ole, Kaljulaid oli huomauttanut sivumennen.

Tapaus teki vaikutuksen työntekijöihin niin, että he kertoivat siitä myöhemmin tutustumiskierroksella käyneelle ryhmälle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Viro
  • Presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stockmannin hallituksen puheenjohtaja myi puolet osakkeistaan ennen kurssin laskua – selitti tarvitsevansa rahaa putkiremonttiin

    2. 2

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    3. 3

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    4. 4

      IL: Laboratoriohoitaja kertoo videolla kohtelevansa maahanmuuttajia kaltoin – laboratorion johtaja HS:lle: ”Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin”

    5. 5

      ”Hoitoa tarvitseva seksiaddikti” saattoi tehdä Trumpista presidentin – Anthony Weiner on ehkä Amerikan vihatuin mies

    6. 6

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    7. 7

      Saudi-Arabiassa historiallinen käänne: Naiset saavat luvan ajaa autoa – ”Suuri askel oikeaan suuntaan”

    8. 8

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    9. 9

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    10. 10

      Trump uhkasi Pohjois-Koreaa sotilaallisilla toimilla: ”Jos päädymme siihen vaihtoehtoon, siitä tulee tuhoisaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    4. 4

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    5. 5

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    8. 8

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Stockmannin hallituksen puheenjohtaja myi puolet osakkeistaan ennen kurssin laskua – selitti tarvitsevansa rahaa putkiremonttiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää