Valikko
Ulkomaat

Kim Kardashianin ryöstön yksityiskohtia julki: Tähti sidottiin ja työnnettiin kylpyammeeseen, henkivartija muutaman minuutin myöhässä

Tosi-tv-tähdeltä vietiin neljän miljoonan euron arvoinen sormus. Ryöstäjät ottivat mukaansa myös rasiallisen koruja, joiden arvo on viisi miljoonaa euroa sekä kaksi matkapuhelinta.

Pariisissa sunnuntaina ryöstetty tosi-tv-tähti Kim Kardashian on palannut poliisikuulusteluiden jälkeen New Yorkiin. Samalla on ryöstön yksityiskohdista ja ryöstösaalista on tullut esiin uusia tietoja.

Kardashian oli Pariisissa osallistumassa Pariisin muotimessuille, kun hänet ryöstettiin luksusasunnossa Madeleinen kaupunginosassa sunnuntai-iltana.

Ryöstäjiä oli kaikkiaan viisi, joista kaksi tunkeutui Kardashianin luksusasuntoon. Tunkeutujat olivat pukeutuneet poliiseiksi, ja yksi heistä teki vaarattomaksi rakennuksen turvamiehen. Turvamies ei kuitenkaan loukkaantunut.

Tähden henkivartija ei ollut paikalla, koska hän oli turvaamassa Kardashianin siskon Kourtneyn juhlimista pariisilaisyökerhossa.

Julkisuuden henkilöihin keskittyvän TMZ-verkkosivuston mukaan Kardashian tajusi jotakin olevan vialla ja yritti soittaa henkivartijalleen. Asuntoon tunkeutuneet miehet repivät kuitenkin puhelimen hänen kädestään.

Ryöstäjät sitoivat Kardashianin kädet muovisilla siteillä, teippasivat hänen nilkkansa yhteen. He työnsivät amerikkalaistähden kylpyammeeseen.

Kardashian alkoi huutaa ja anella, etteivät miehet tekisi hänelle mitään, koska hänellä on lapsia. Hän kertoi TMZ:n mukaan, että hänellä on rahaa ja että miehet voisivat ottaa mitä tahtoivat.

Ryöstäjät puhuivat ranskaa, mutta hokivat englanniksi: ”Sormus, sormus.” Kardashian tajusi, että kyse oli hänen aviomieheltään saamastaan timanttisormuksesta. Hän joutui paljastamaan korun sijainnin ryöstäjille.

Kyseessä oli neljän miljoonan euron arvoinen sormus, joka oli ostettu tunnetulta korukauppiaalta Lorraine Schwartzilta. Ryöstäjät ottivat mukaansa myös rasiallisen koruja, joiden arvo on viisi miljoonaa euroa sekä kaksi matkapuhelinta.

Kun Kardashian TMZ:n mukaan jatkoi aneluaan ja itkuaa, ryöstäjät teippasivat hänen suunsa teipillä kiinni. Vain pari minuuttia sen jälkeen kun miehet olivat poistuneet asunnosta Kardashianin henkivartija palasi kaupungilta.

Koko ryöstötapahtumaan kului noin kuusi minuuttia. Ryöstäjien epäillään poistuneen paikalta polkupyörillä.

Ranskan poliisilla ei ole toistaiseksi tietoa, keitä ryöstäjät olivat.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ryöstöt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    5. 5

      Poliisi tutkii ”haukimafian” toimia Norjassa – petokaloja laskettu luvatta lukuisiin järviin

    6. 6

      Ruotsin puolustusvoimien salaista tietoa vuotanut ulkomaille – tietoturvaskandaali paisuu

    7. 7

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    8. 8

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    9. 9

      Ulkomailla opiskelu saattaa viedä valtion harjoittelupaikan – Lontoossa opiskeleva Ville olisi tehnyt töitä vaikka ilmaiseksi

    10. 10

      Härkäpapua viljellään jo yhtä paljon kuin perunaa, mutta kesä on vähentänyt Härkiksen ja Nyhtökauran menekkiä – nyt niitä voi löytää jo kaupan alelaareistakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    3. 3

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    4. 4

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    5. 5

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    6. 6

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    7. 7

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    8. 8

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    9. 9

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    10. 10

      Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää