Valikko
Ulkomaat

Maailmanpankin tutkimus: Isisiin liittyvät keskimääräistä paremmin koulutetut

Tutkimus käsitteli kysymystä, miten väkivaltaista ääritoimintaa ehkäistään taloudellisin ja sosiaalisin keinoin.

Maailmanpankin tutkimuksen mukaan terroristijärjestö Isisiin liittyvät ovat keskimäärin paremmin koulutettuja kuin heidän maanmiehensä, vaikka usein asian uskotaan olevan päinvastoin. Lisäksi ne, jotka tarjoutuvat itsemurhapommittajiksi, ovat muita koulutetumpia. Tutkimus käsitteli kysymystä, miten väkivaltaista ääritoimintaa ehkäistään taloudellisin ja sosiaalisin keinoin.

Tutkimuksen tarkoituksena oli tunnistaa sosiaalisia ja taloudellisia piirteitä, jotka voisivat selittää, miksi jotkut tuntevat vetoa lähteä Isisin riveihin. Kävi kuitenkin selvästi ilmi, ettei terrorijärjestön kannatus kumpua köyhyydestä eikä puutteesta.

Lähes poikkeuksetta Isisin Syyrian ja Irakin joukkoihin liittyvät olivat saanet koulutusta useita vuosia enemmän kuin heidän maanmiehensä keskimäärin, olivat liittyjät sitten kotoisin Euroopasta, Afrikasta tai Lähi-Idästä.

Isisissä tapahtunut tietovuoto antoi mahdollisuuden käydä läpi 3 800 järjestöön liittyneen tiedot. Heistä vain 17 prosenttia ei ollut käynyt lukiota loppuun. Neljännes oli saanut yliopistotason koulutusta. Lisäksi suurimmalla osalla 3 800 liittyjästä oli työ ennen kuin he matkustivat Isisin joukkoihin.

Tutkimuksen mukaan Isis ei rekrytoi ulkomaalaisia köyhien tai heikosti koulutettujen joukosta vaan asia on pikemminkin päinvastoin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Isis

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillisdemokraattien kanssa

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    7. 7

      Trump haukkui Obaman golf-harrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    8. 8

      Ruotuväki: Puolustus­voimat harkitsee naisten ja miesten majoittamista sekatupiin – ”Sotiakin pitäisi yhdessä”

    9. 9

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    10. 10

      Euroopan suurin bordelli mainostaa naisten jalkapallo­joukkueen pelipaidoissa – pikkukaupungissa nousi kohu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    8. 8

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    9. 9

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    10. 10

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää