Valikko
Ulkomaat

Asiantuntija Kolumbian presidentin Nobelin rauhanpalkinnosta: ”Norjalta hyvin poliittinen osoitus”

CMI:n neuvonantaja Elisa Tarnaala pitää Nobelin rauhanpalkintoa sysäyksenä Kolumbian presidentille jatkaa rauhanprosessia, vaikka rauhansopimus kaatui kansanäänestyksessä.

Kolumbiaa pitkään seurannut konfliktinratkaisujärjestön CMI:n neuvonantaja Elisa Tarnaala uskoo, että myös vasemmistolaisen sissijärjestö Farcin edustaja olisi saattanut olla Nobelin rauhanpalkinnon saajana, jos Kolumbian sunnuntain kansanäänestys olisi päättynyt toisella tavalla.

Kolumbialaiset äänestivät nurin jo solmitun rauhansopimuksen sissijärjestö Farcin kanssa.

”Tuloksessa näkyy, että iso osa Kolumbian kansasta ei ole valmis näkemään Farcia poliittisena toimijana”, Tarnaala sanoo.

”Ihmisiä painaa vielä se, kuinka paljon väkivaltaa ja ihmisoikeusrikkomuksia konfliktiin on liittynyt.”

Tämänvuotinen Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin perjantaina Kolumbian presidentille Juan Manuel Santosille tämän saavutuksista rauhan eteen. Perinteisesti Nobelin rauhanpalkinto on annettu rauhanprosessien molemmille osapuolille.

”Tämä oli Norjalta hyvin hyvin poliittinen osoitus. Rauhaprosessin toivotaan jatkuvan nimenomaan Santosin alaisuudessa”, Tarnaala sanoo.

Sissisota vasemmistolaista Farc-sissiryhmää vastaan on jatkunut 52 vuotta. Syyskuun 26. päivä allekirjoitetun rauhansopimuksen piti päättää pitkäaikainen sota, joka on tappanut Nobel-komitean mukaan yli 220 000 ihmistä ja pakottanut kuusi miljoonaa ihmistä lähtemään kodeistaan.

Tarnaala muistuttaa, että Santos on onnistunut edistämään rauhaa pidemmälle kuin kukaan hänen edeltäjistään. Santos on onnistunut voittamaan Farcin edustajien luottamuksen ja neuvottelemaan selvät askelmerkit kohti pysyvää rauhaa.

”Nämä olivat syitä Nobelille”, Tarnaala sanoo.

Hän uskoo, että palkinto saattaa sysätä Kolumbiaa kohti pysyvää rauhaa kansanäänestystuloksesta huolimatta. Farc ilmoitti välittömästi äänestyksen jälkeen noudattavansa yhä sopimusta ja etenkin nuorisojärjestöt ovat aktivoituneet tällä viikolla vaatimaan rauhaa.

”Kansainvälinen paine ja sisäinen paine ovat nyt suuria, ja myös Farc on pysynyt sopimuksessa, joten rauha saattaa yhä toteutua.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumbia
  • Nobelin rauhanpalkinto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Onko saunassa oikeasti pakko olla alasti?

    2. 2

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    3. 3

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    4. 4

      Suurpalo Jumbon lähellä Vantaalla – savu haittaa Tuusulanväylän liikennettä

    5. 5

      Murrosiän aivomyrsky opettaa teiniä luomaan ihmissuhteita ja erottamaan todelliset ystävät muista

    6. 6

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    7. 7

      Työaikoihin pitää saada lisää joustavuutta

    8. 8

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    9. 9

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    10. 10

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    4. 4

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    5. 5

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    6. 6

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    7. 7

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    8. 8

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    9. 9

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    10. 10

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää