Valikko
Ulkomaat

HS:n freelancer-kuvaaja joutui keskelle tulitaistelua St. Louisin kadulla

Dermot Tatlow oli St. Louisissa presidentinvaaliväittelyn takia, kun hän joutui ristituleen jengien välisessä ammuskelussa lauantai-iltana. Tatlow kuvasi ampumista suojautuessaan luodeilta auton alle ja puun taakse. Hän kirjoittaa kokemuksestaan omin sanoin.

St. Louis

Kaksi vuotta sitten valkoinen poliisi ampui selkään 18-vuotiasta mustaa miestä, VonDerrit Myers Junioria, St. Louisin kadulla Yhdysvalloissa. Myers kuoli luoteihin paikan päällä.

Lauantai-iltana VonDerritin perhe oli kutsunut koolle muistotilaisuuden Shaw- ja Klem-katujen risteykseen St. Louisin eteläpuolella.

Päätin mennä paikalle kuvaamaan. Olin St. Louisissa presidentinvaaliväittelyn takia, ja samalla teimme Helsingin Sanomille juttua kaupungin rikollisuudesta. Keskilännessä sijaitseva St. Louis on yksi niitä amerikkalaiskaupunkeja, joissa murhien määrä kääntyi viime vuonna selvään nousun parikymmentä vuotta kestäneen laskun jälkeen.

Saavuin paikalle 15 minuuttia ennen tilaisuuden alkua, pysäköin auton ja kävelin risteykseen, jossa VonDerrit oli ammuttu. Maassa oli pieni muistolaatta, jonka ympärille läheiset ovat jättäneet kukkia ja kynttilöitä.

Shaw on sekä valkoisten että mustien suosima omakotitaloalue. Useimpien talojen edustajalla nurmi on parturoitu siistiksi. Aluetta pidetään melko turvallisena: Ihmiset ulkoiluttavat koiriaan ja kävelevät yksin pimeälläkin. Lähistöllä on ravintoloita ja risteyksessä pieni kauppa, jossa myydään sämpylöitä ja limsaa.

Risteykseen oli kokoontunut pari–kolmekymmentä ihmistä: useimmat nuoria ja mustia. Joukossa oli VonDerritin ystäviä ja koulukavereita, isovanhemmat, valkoisia naapureita ja nainen pyörätuolissa.

Esittelin itseni VonDerritin vanhemmille, Syreeta ja VonDerrit Seniorille, ja otin heistä kuvan nopeasti katoavassa iltavalossa. Tunnelma oli harras.

Pian paikalle saapui lisää ihmisiä: musta miespastori ja valkoinen naispappi. VonDerritin ampuminen oli järkyttänyt rauhallista naapurustoa. VonDerritin perhe oli nostanut oikeusjutun valkoista poliisia vastaan, koska syyttäjä ei ollut ryhtynyt toimiin. Silminnäkijöiden mukaan myös VonDerrit oli ampunut poliisia.

Kun muistotilaisuus oli alkamassa, parinkymmenen miehen kesken muutaman metrin päässä risteyksestä alkoi jonkinlainen sanaharkka. Näin, että jotkut miehistä vetivät ystäviään erilleen toisistaan yritellen rauhoittaa heitä.

Äkkiä näin miehen vetävän aseet esiin. Hän ampui useita laukauksia peräkkäin väkijoukon keskellä, ja joku vastasi tuleen. Ihmiset alkoivat kirkua, huusta ja juosta pois. Nuori nainen veti lastaan kädestä tulitaistelun keskeltä. Ihmiset heittäytyivät maahan.

Minä makasin kadulla pysäköidyn auton takana. Tiesin, etten ole turvassa, koska auto on pelkkä peltipurkki, ja luodit kimpoilevat kadun pinnasta. Se oli kuitenkin huonoista vaihtoehdoista paras.

Kun katsoin ylös, näin, että auton luona aivan vieressäni seisoi mies. Hän veti 9-millisen käsiaseen esiin roikottavien housujensa vyön alta. Hän katsoi ensin minua, ja alkoi sitten ampua risteyksen suuntaan. Laukausten ääni sekoittui metalliseen kilinään, kun hylsyt osuivat asfalttiin pääni vieressä.

Sitten hän katosi. Hetken oli hiljaista. Kun katsoin ympärilleni, näin ristituleen joutuneiden autojen kaasuttavan risteyksestä pois. Äiti pakettiauton ratissa huusi ystävilleen, että nämä tulisivat kyytiin.

Nousin pystyyn ja juoksin tien reunassa seisovan suuren puun taakse, koska sen runko voisi pysäyttää luodit. Sitten ampuminen alkoi taas, nopeana ja vihaisena.

Ääni ja ampujat liikkuivat kuitenkin tietä pitkin kauemmas minusta, ja pian risteys oli tyhjä. Ihmiset nostivat kännykät korvilleen soittaakseen poliisin.

Kun katsoin kamerani kelloa, tajusin, että ampuminen oli kestänyt vain noin 30 sekuntia. Ampujia oli ollut ainakin neljä. Myöhemmin poliisit löysivät risteyksestä 58 luotia.

Kaikki olivat järkyttyneitä. Asfaltissa oli verijälkiä, ja pysäköityjen autojen tuulilaseissa ja konepelleissä oli suuria reikiä.

”Ei mitään kunnioitusta. Me tulimme tänne rukoilemaan”, sanoi keski-ikäinen nainen minulle. ”En halua elää tällaisessa maailmassa.”

Onneksi näytti siltä, että sivullinen ei ollut saanut osumaa.

Kesti jonkin aikaa ennen kuin poliisit saapuivat. Musta pastori lohdutti VonDerritin itkevää äitiä. Sitten hän sanoi: ”Saatetaan päätökseen se, mitä varten tänne tulimme.”

Ja niin kaikki paikallejääneet muodostivat ympyrän VonDerritin muistomerkin ympärille ja ottivat toisiaan kädestä.

Pastori alkoi rukoilla. ”Voi ei, hehän rukoilevat keskellä rikospaikkaa”, mutisi paikalle saapunut poliisi minulle. Hän odotti kuitenkin rukouksen loppuun asti ennen kuin hääti ihmiset keltaisen poliisiteipin taakse.

Vasta silloin paikalle käveli jostain nuori mies, jota oli ammuttu ilmeisesti käsiin ja jalkoihin. Hän lyyhistyi Stop-merkin alle risteykseen, aivan poliisien jalkoihin. Ambulanssi haki hänet pois.

Lopulta kukaan ei kuollut, mikä oli todella onnekasta. Paikalliset arvioivat, että ammuskelu liittyi jengien välienselvittelyyn.

Vaikka koko maailman media oli kerääntynyt viikonloppuna St.Louisiin seuraamaan väittelyä, ammuskelu Shaw- ja Klem-katujen risteyksessä ylitti vain paikallislehden uutiskynnyksen.

Niin tavanomaista on väkivalta Yhdysvalloissa.

Dermot Tatlow on Washingtonissa asuva freelancer-kuvaaja, joka avustaa Helsingin Sanomia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • mellakka
  • Ampumiset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    3. 3

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta kadehtii välillä narkomaaneja – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa ”dope boyt” toimittavat ilmaisia huumepusseja kotioville

    4. 4

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    5. 5

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    6. 6

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    7. 7

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Ihmiskunnan itsetunto on pitkään ollut kuolemattoman sielun ja ylivertaisen älyn varassa – mutta kumpaakaan meillä ei ole

    9. 9

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    10. 10

      Taiteilija Salvador Dalín ruumis nostettiin haudasta isyyden selvittämistä varten – viikset olivat ennallaan, kertoi balsamoija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    5. 5

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    6. 6

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    7. 7

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    8. 8

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    9. 9

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    10. 10

      Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Viisi loukkaantui ulosajossa Tammelassa – pelastuslaitos joutui irrottamaan yhden matkustajan autosta
    3. Ihmiskunnan itsetunto on pitkään ollut kuolemattoman sielun ja ylivertaisen älyn varassa – mutta kumpaakaan meillä ei ole
    4. Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä
    5. ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat
    6. Touko Aalto pyrkii nostamaan kahdessa vuodessa vihreät Suomen suurimmaksi puolueeksi – ”Politiikassa on tavoiteltava pääministeriyttä”
    7. Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”
    8. Oppivelvollisuuden mekaaninen pidennys olisi vanhanaikainen tapa torpata syrjäytymistä – yliopistojen lukukausimaksujen aika ei ole nyt, koska ne juuri saatiin ulkomaalaisille
    9. Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta kadehtii välillä narkomaaneja – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa ”dope boyt” toimittavat ilmaisia huumepusseja kotioville
    10. 2 tuntia sitten
    11. Mikä vikunja on? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    12. Lauantai tuo mukanaan sekä sadetta että poutaa
    13. Näytä lisää