Valikko
Ulkomaat

Suomalaisasiantuntija: ”Puheet vankilaan joutumisesta olivat outoja”

Suomen entisen Washingtonin-suurlähettilään mukaan vain muutosta lupaamalla pääsee presidentiksi.

Suomen entinen Washingtonin-suurlähettiläs Jukka Valtasaari ei tuoreeltaan pitänyt kumpaakaan Yhdysvaltain presidenttiehdokasta selvänä väittelyn voittajana.

”Voittajan miettiminen olisi liian yksinkertaista. Voidaan ajatella, että yleisö ja äänestäjät voittivat, sillä kummallakin oli paljon substanssia ja mudanheitto jäi vähemmälle.”

Valtasaari on seurannut Yhdysvaltojen presidenttiväittelyitä Jimmy Carterin ajoista saakka. Trumpin ja Clintonin veroista paria hän ei ole aiemmin nähnyt.

”Tässä on nyt kaksi niin erilaista ehdokasta ja kampanjointityyliä. Toinen tulee reality-television maailmasta ja toinen on ollut koko elämänsä establishmentin [valtaapitävien] lady.”

Valtasaaren mielestä ehdokkaiden oleellisin tehtävä olisi voittaa nyt puolelleen vielä päättämättömiä äänestäjiä.

”Trump osoitti, että kykenee debatoimaan asioista puolitoista tuntia, Clinton puolestaan oli tasainen ja vakuuttava. Oleellisin kysymys kuitenkin lienee, pystyikö kumpikaan voittamaan uusia äänestäjiä, ja sitä on vielä mahdotonta sanoa.”

Valtasaaren mukaan juuri Trumpin olisi saavutettava niitä äänestäjiä, jotka eivät ole vielä päättäneet kantaansa, koska hän on Clintonia jäljessä suosiossa.

Asiakeskustelusta huolimatta keskustelussa heiteltiin myös likaisia kommentteja. Trump muun muassa viittasi keskustelussa Clintonin sähköpostikohuun sanomalla, että Clinton ”joutuisi vankilaan”, jos Trumpista tulee presidentti.

Clinton käytti yksityistä sähköpostiosoitettaan ja omaa palvelintaan työasioiden hoitamiseen toimiessaan ulkoministerinä vuosina 2009–2013. Hän on sanonut katuvansa huonoa harkintaansa mutta vakuuttanut, ettei rikkonut lakeja. Asia on ongelmallinen tietoturvan takia.

Osa viesteistä sisälsi tietoa, joka on jälkikäteen luokiteltu luottamukselliseksi. Clintonin mukaan hän ei käyttänyt sähköpostiaan tuohon aikaan luottamuksellisiksi luokiteltujen tietojen lähettämiseen tai vastaanottamiseen.

Liittovaltion poliisi tutki asiaa ja moitti Clintonia, mutta ei suosittanut syytteiden nostamista.

”Vankilaanjoutumispuheet olivat outoja. Ei tuollainen kuuluisi tähän debattiin. Toisaalta Clintonin kannalta asia ei ole vielä ohi. Juridisesti asia on vielä nostettavissa esiin, ja tästä varmasti kuullaan vielä.”

Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmä ei Valtasaaren mukaan ole saanut niin paljon huomiota, kuin mitä se merkitykseensä nähden ansaitsisi.

”Obamacare on niin tärkeä. Toisaalta se on myös yksi monimutkaisimmista asioista.”

Aamuyön debatissa käsiteltiin kansainvälisiä asioita Valtasaaren mukaan melko kevyesti.

”Tosin niinhän niitä yleensä Yhdysvalloissa käsitellään.”

Sekä Trumpin että Clintonin on luvattava tyytymättömille amerikkalaisille muutosta. Trumpille muutoksen vaatiminen on helpompaa, sillä demokraattina Clintonille lankeaa väistämättä nykyisen demokraattihalinnon painolastia. Trump voi vaatia muutosta yleisellä tasolla, Clintonin on yksilöitävä tarkemmin.

”70 prosenttia yhdysvaltalaisista on tyytymättömiä nykymenoon, ja se on Trumpin valtti. Vain muutoksella pääsee presidentiksi.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    3. 3

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    4. 4

      Vihjailuja ”kovaäänisistä petipuuhista” ja väitteitä laittomuuksista – Suomeen kesällä rantautunut pilapuhelusovellus koettelee häirinnän rajoja

    5. 5

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    6. 6

      Pokka-koiran katoamisesta käynnistyi kiihkeä etsintä, jota tuhannet seurasivat Facebookissa – näin some-yhteisö auttoi lemmikin löytämisessä

    7. 7

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    8. 8

      Härkäpapua viljellään jo yhtä paljon kuin perunaa, mutta kesä on vähentänyt Härkiksen ja Nyhtökauran menekkiä – nyt niitä voi löytää jo kaupan alelaareistakin

    9. 9

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    10. 10

      Hoitajien uupumus pitää ottaa vakavasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    6. 6

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    7. 7

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    8. 8

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    9. 9

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    10. 10

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää