Valikko
Ulkomaat

Clinton syytti Venäjän tukevan salaa Trumpia – ”En tiedä Venäjästä mitään”, Trump vastasi

Clinton otti esiin Yhdysvaltojen tiedustelun epäilyn siitä, että Venäjä on hankkinut hakkeroimalla tietoja, joihin äskettäiset Clintonille ikävät Wikileaks-vuodot perustuvat.

Demokraattiehdokas Hillary Clinton heitti maanantaiaamun televisioväittelyssä jälleen ilmaan epäilyn siitä, että Venäjä tukee salaa republikaaniehdokas Donald Trumpia presidentiksi.

Clinton otti esiin Yhdysvaltojen tiedustelun epäilyn siitä, että Venäjä on hankkinut hakkeroimalla tietoja, joihin äskettäiset Clintonille ikävät Wikileaks-vuodot perustuvat.

”He eivät yritä saada minua valituksi. He yrittävät vaikuttaa vaaleihin Donald Trumpin hyväksi”, Clinton sanoi.

Clinton esitti, että Trump haluaisi presidenttinä olla Venäjän kanssa hyvissä väleissä mahdollisesti liiketoimiensa vuoksi.

Trump vastasi, ettei hänellä ole bisneksiä Venäjällä. Hänen mukaansa väitettä käytetään yrityksenä mustamaalata häntä.

”Minä en tiedä mitään Venäjästä. Minä tiedän - - Minä tiedän Venäjästä, mutta en tiedä mitään Venäjän sisäisistä asioista. En toimi siellä”, Trump sanoi.

Trump sanoi myös: ”En tunne Putinia. Mutta minusta olisi hienoa, jos tulisimme toimeen Venäjän kanssa. Voisimme esimerkiksi taistella Isisiä vastaan yhdessä.”

Viime viikkoina Yhdysvallat on nimenomaan yrittänyt tehdä Venäjän kanssa yhteistyötä taistellakseen terrorijärjestö Isisiä vastaan Syriassa. Sopimus kuitenkin kaatui, kun Venäjä ja Syyria kiihdyttivät Aleppon pommituksia.

Syyriasta puhuttaessa Clinton syytti Venäjää Aleppon katastrofista.

”Venäjä ei ole kiinnittänyt mitään huomiota Isisiin. Heitä kiinnostaa (presidentti Bashar) Assadin pitäminen vallassa”, Clinton sanoi.

Trumpin näkemys Syyrian tilanteesta oli erilainen.

”En pidä Assadista lainkaan, mutta Assad tappaa Isisiä. Venäjä tappaa Isisiä. Ja Iran tappaa Isisiä. Ja ne kolme ovat nyt linjassa meidän heikon ulkopolitiikkamme vuoksi”, Trump sanoi.

Clinton korosti, että nimenomaan Venäjä käyttäytyy hänen mielestään aggressiivisesti.

”Olen pannut Venäjälle kovan kovaa vastaan, ja tekisin niin presidenttinäkin”, hän sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    5. 5

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    6. 6

      Tampereen teknillinen yliopisto halusi tehdä etiopialaisesta tyrannista kunniatohtorin – yliopistolta vaaditaan anteeksipyyntöä

    7. 7

      Kauniaisissa on Suomen suurin keskieläke, yli 3 000 euroa – katso oman kuntasi tilanne

    8. 8

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    9. 9

      Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

    10. 10

      Perheet kertovat pakkolääkittyjen ihmisoikeusjuristien kidutuksesta Kiinassa – rotat näykkivät nenää ja korvia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    7. 7

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    8. 8

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    9. 9

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    10. 10

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää