Ulkomaat

Putin perui matkansa Ranskaan – taustalla Venäjän ja Ranskan kiista Syyriasta

Ranskan presidentti Hollande olisi suostunut tapaamaan Putinin vain Syyria-keskustelujen puitteissa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on perunut ensi viikolle suunnitellun matkansa Pariisiin, Kreml tiedotti tiistaina.

Peruminen tuli sen jälkeen, kun Ranskan presidentti François Hollande oli empinyt julkisesti Venäjän presidentin tapaamista ja väläytellyt mahdollisuutta haastaa Venäjä kansainväliseen oikeuteen Syyrian pommitusten takia.

”Presidentti on päättänyt perua vierailun”, Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi toimittajille uutistoimisto AFP:n mukaan.

Peskovin mukaan Putin on valmis vierailuun heti kun se sopii presidentti Hollandelle.

”Odotamme sitä, että tämä sopiva hetki koittaa.”

Putinin oli määrä tulla Pariisiin ensi viikon keskiviikkona vihkimään käyttöön uusi Eiffel-tornin lähellä sijaitseva ortodoksikirkko ja vierailemaan venäläisessä taidenäyttelyssä. Venäjä odotti, että presidentti Putin tapaisi matkan aikana myös presidentti Hollanden.

Hollande kuitenkin ilmoitti, että hän suostuu tapaamaan Putinin vain Syyria-keskustelujen merkeissä.

”Tein selväksi herra Putinille, että jos hän tulee Pariisiin, en osallistu hänen kanssaan mihinkään seremonioihin, mutta olen valmis jatkamaan keskustelua Syyriasta”, Hollande sanoi Strasbourgissa tiistaina uutistoimisto Reutersin mukaan.

Ranska on etsinyt keinoja, miten Venäjää voisi painostaa yhteistyöhön Syyrian sodan lopettamiseksi. Venäjä esti viime viikolla veto-oikeudellaan YK:n turvallisuusneuvostossa ehdotuksen Aleppon tulitauosta.

Se oli jo viides kerta Syyrian sodan aikana, kun Venäjä on käyttänyt vaikutusvaltaansa sodan pitkittämiseksi. Syyrian sodassa on kuollut jo yli 300 000 ihmistä. Venäjä on turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen.

Hollande väläytti maanantaina Venäjän haastamista kansainvälisen oikeuden eteen. Hollande totesi ranskalaisen tv-kanavan TMC:n haastattelussa, että Syyrian suurimman kaupungin Aleppon pommitukset ovat sotarikoksia, joiden tekijät pitää saada vastuuseen.

Aleppoa pommittavat Syyrian hallituksen joukot Venäjän tuella. Pommitusten kohteina on ollut muun muassa sairaaloita ja avustuskuljetuksia.

”Aleppon tapahtumat ovat sotarikoksia. Tällaiset rikokset kuuluvat Kansainvälisen rikostuomioistuimen vastuulle. Ne, jotka ovat näiden rikosten takana, joutuvat myös vastaamaan niistä. Nämä verilöylyt pitää pysäyttää”, Hollande totesi.

Venäjä ja Syyria ovat allekirjoittaneet Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamissopimuksen, mutta kumpikaan niistä ei ole ratifioinut sopimusta.

Sopimuksen ulkopuolelle jättäytyneiden valtioiden tuomitseminen Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa on epätodennäköistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syyrian sisällissota
  • Aleppo
  • Ranska
  • Venäjä
  • Putin

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    6. 6

      Natsit kuljettivat Franczekin, 21, Lappiin pakkotyöhön – pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle

    7. 7

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    8. 8

      Uutissuomalainen: Kansliapäällikkö Nerg kehottaa ilmoittamaan pienetkin epäilyttävät puheet poliisille

    9. 9

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    10. 10

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää