Valikko
Ulkomaat    |   HS-analyysi

Yli tuhannen vuoden miesjohtajuus pian katkolla Japanissa – kolme naista nousi politiikan huipulle

Naisten nousu ei kuitenkaan kerro asenteiden muutoksesta

Peking

Japani tunnetaan yhtenä maailman miesvaltaisimmista maista, jossa naisten tehtäväksi mielletään pikemminkin kodin kuin valtion hoitaminen. Viime kuukausina tilanne on kuitenkin hieman muuttunut.

Kolme naista on hiljattain noussut huippuvirkoihin, joista voi periaatteessa ponnistaa vaikka pääministeriksi. Naisen pääministeriys tarkoittaisi, että Japanissa olisi ylimpänä poliittisena päättäjänä nainen ensimmäistä kertaa yli tuhanteen vuoteen.

Syyskuussa pääoppositiopuolue demokraattien johtajaksi valittiin Renho Murata, elokuussa puolustusministeriksi Tomomi Inada ja heinäkuun lopussa Tokion kuvernööriksi Yuriko Koike.

Murata, 48, on puolueensa ensimmäinen naispuolinen johtaja ja Japanin ensimmäinen osittain ulkomaalaistaustainen suuren puolueen johtaja. Hän on entinen ministeri ja puoliksi taiwanilainen. Häntä kutsutaan usein pelkällä etunimellä Renho.

Inada, 57, on neljännen kauden kansanedustaja ja konservatiivisen päähallituspuolueen liberaalidemokraattien jäsen, jota pidetään pääministeri Shinzo Aben, 62, suosikkina.

Myös Koike, 64, on liberaalidemokraatti, mutta Tokion kuvernöörinvaalit hän voitti itsenäisenä ehdokkaana. Hän johtaa aluetta, jonka talouden koko on samaa luokkaa kuin Kanadan. Koike oli vuonna 2007 Aben silloisessa hallituksessa Japanin ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri.

Naisten asemasta Japanin politiikassa kertoo esimerkiksi se, että parlamenttienvälisen liiton IPU:n listauksen mukaan Japani on sijalla 157, kun maat pannaan järjestykseen sen mukaan, kuinka suuri osuus kansanedustajista on naisia. Japanin parlamentin alahuoneessa naisia on alle kymmenen prosenttia.

Japanin naiset jäävät myös työelämässä yleensä miesten varjoon, vaikka he ovat hyvin koulutettuja. Maailman talousfoorumin indeksillä mitattuna Japani oli viime vuonna tasa-arvossa sijalla 101. Suomi oli sijalla kolme.

Vaikka naiskolmikon nousu on selkeä muutos parempaan, se ei asiantuntijoiden mukaan kuitenkaan kerro yleisesti naisten aseman paranemisesta vaan poliittisesta peliliikkeestä.

”En usko, että se kuvastaa yleistä asenteiden muutosta naisia kohtaan. Abe on laskelmoinut, miten naisten käyttäminen politiikassa vaikuttaa”, toteaa apulaisprofessori Chika Hyodo Tokion Waseda -yliopistosta.

Abe on ajanut naisten aseman parantamista työelämässä. Hän haluaa naisten työpanoksen kunnolla käyttöön, jotta Japanin talous saataisiin nousuun. Tällä niin sanotulla womenomics-politiikalla ei kuitenkaan ole toistaiseksi ollut merkittävää vaikutusta.

”Nimityksillä yritetään luoda vaikutelmaa, että womenomics toimii, vaikka se ei toimi”, toteaa Itä-Aasian tutkija Miika Pölkki Helsingin yliopistosta.

Puolustusministeri Inadan nimityksestä päätti Abe. Koike puolestaan nousi Tokion johtoon ilman Aben johtamien liberaalidemokraattien tukea, mutta hänkin kuuluu Aben kansallismieliseen ja konservatiiviseen leiriin. Koikea ja Inadaa yhdistää kuuluminen kovan linjan kansallismieliseen Nippon Kaigi -järjestöön, jota pidetään Aben hallituksen tärkeänä taustavaikuttajana.

Oppositiopuolue demokraattien puolestaan on katsottu nostaneen naisen johtoon vastauksena peliliikkeeseen. Puolue ei halua näyttää vähemmän tasa-arvoiselta kuin hallituspuolue.

Oli syy naiskolmikon nousuun mikä tahansa, heistä etenkin Inadalla ja Muratalla on mahdollisuus nousta myöhemmin pääministeriksi.

Inadaa pidetään yleisesti Aben valitsemana seuraajaehdokkaana. Murata olisi luontevin pääministeri, jos oppositio voittaisi seuraavat vaalit.

Kummallakin on silti ylimmän vallan kahvaan vielä matkaa. Inada ei ole erityisen kokenut poliitikko, ja hänen pitäisi ensin osoittaa olevansa kyvykäs tehtävään.

Muratan puolestaan pitäisi voittaa vaalit, eikä se ole helppoa, koska hallituksella on vankka kannatus.

Jos kaikkein korkein lasikatto kuitenkin murtuisi, se olisi historiallista.

Japanissa on viimeksi ollut nainen ylimpänä johtajana vuonna 770, jolloin keisarinna nimeltä Koken kuoli. Hänen valtansa ei tosin ollut yhtä suuri kuin nykyajan pääministerin. Japani ei ollut samalla tavoin johdettavissa kuin nyt, ja syvästi uskonnollisen Kokenin on myös väitetty olleen buddhalaisten pappismiesten ohjattavissa.

Kokenin jälkeen Japanissa on ollut kaksi keisarinnaa 1600- ja 1700-luvuilla, mutta siihen aikaa valta oli oikeasti shogun-sotilasdiktaattoreilla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Japani
  • Historia
  • Naiset
  • Naisten asema

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    2. 2

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    3. 3

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    4. 4

      Kylmän vielä kestää, nälkää ei

    5. 5

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    6. 6

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    7. 7

      Valtavat venäläiset sota-alukset näyttäytyivät Tanskassa ja tallentuivat näyttäviin kuviin – lähipäivinä niitä odotetaan Suomenlahdelle

    8. 8

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    10. 10

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    3. 3

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    6. 6

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    7. 7

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    8. 8

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    9. 9

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    10. 10

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää