Valikko
Ulkomaat

Saksa asettaa tiukkoja rajoituksia EU-kansalaisten sosiaalietuuksille

Työttömän EU-kansalaisen on asuttava Saksassa viisi vuotta ennen kuin hän voi saada sosiaalitukia.

Saksan hallitus hyväksyi keskiviikkona lakiehdotuksen, joka rajoittaa muiden EU-maiden kansalaisille maksettavia sosiaalietuuksia.

Tulevaisuudessa muiden EU-maiden kansalaiset voivat joutua asumaan Saksassa viisi vuotta, ennen kuin heille maksetaan sosiaalietuuksia kuten työttömyyskorvausta. Rajoitus koskisi ainoastaan sellaisia EU-maiden kansalaisia, jotka eivät ole koskaan työskennelleet Saksassa.

”On selvää, että niillä jotka asuvat, työskentelevät ja maksavat maksunsa täällä on oikeus järjestelmämme tarjoamiin sosiaalietuihin”, sanoi työministeri Andrea Nahles The Guardian -lehden mukaan.

Sen sijaan ne, jotka eivät ole koskaan työskennelleet Saksassa ja ovat riippuvaisia valtion maksamista tuista, voivat Nahlesin mukaan hakea tukea omasta maastaan.

Uusi lakiesitys on seurausta liittovaltion tuomioistuimen viimevuotisesta päätöksestä, jonka mukaan EU-kansalaiset olisivat oikeutettuja tukiin asuttuaan Saksassa kuusi kuukautta. Päätös on kohdannut ankaraa arvostelua.

Kaikkiaan 474 000 muiden EU-maiden kansalaista sai Saksassa uutistoimisto AFP:n mukaan heinäkuussa sosiaalitukia. Monet heistä ovat Puolasta, Bulgariasta ja Romaniasta.

Seuraavaksi lakiesitys menee Saksan liittopäivien eli parlamentin käsiteltäväksi. Lain uskotaan menevän läpi liittopäivillä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa
  • Eurooppa
  • EU
  • Euroopan unioni
  • Maahanmuutto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    4. 4

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    5. 5

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    6. 6

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    7. 7

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    8. 8

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    9. 9

      Trump ryhtyy romuttamaan ilmastopolitiikkaa – Tänään allekirjoitettavan asetuksen ennustetaan elvyttävän kannattamatonta hiilivoimaa

    10. 10

      Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    7. 7

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    8. 8

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    9. 9

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    10. 10

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää