Valikko
Ulkomaat    |   Kommentti

Nähdäänkö USA:ssa väkivaltaa vaalien jälkeen?

Osa Trumpin kannattajista on valmis vallankumoukseen, jos tämä häviää.

Washington

Olin niin ylpeä maastani silloin, sanoi amerikkalaisnainen minulle muistellessaan vuoden 2000 presidentinvaaleja. Ne ratkesivat George W. Bushin hyväksi korkeimmassa oikeudessa äänin 5–4 yli kuukausi vaalipäivän jälkeen.

Nainen ei kannattanut Bushia. Hän nieli harminsa.

”Ei mellakoita, ei väkivaltaa. Se kertoi siitä, että Yhdysvallat on kypsä demokratia”, nainen sanoi.

Tästä vuodesta en olisi ihan niin varma. Enkä nyt tarkoita sitä, että molempien ehdokkaiden kannattajat ovat tönineet ja solvanneet toisiaan vaalitilaisuuksissa. Tarkoitan, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan todellinen poliittinen väkivalta tuntuu mahdolliselta vaalituloksen jälkeen.

Viimeksi torstaina republikaani Donald Trump piti hurjan puheen, jossa hän väitti, että kansaa vastaan on suuri salaliitto. Hän on ainoa, joka voi pelastaa tilanteen; helvetin sijasta edessä on kuulemma ”matka taivaaseen”.

”Kyse on tilinteon hetkestä yhteiskunnalle, tilinteon hetkestä koko sivilisaatiolle”, Trump sanoi. ”Itsenäisyyspäivämme koittaa!”

Entä ellei koita? Entä jos Trump häviää? Hän ei ole valmistanut kannattajiaan mitenkään, vaan vannoi torstainakin voittavansa.

Suurin osa mielipidemittauksista ennustaa Trumpille tappiota. Kykenisikö hän nielemään sen?

Välillä Trump on sanonut, että hän kunnioittaa vaalitulosta ehdottomasti. Maanantaina hän kuitenkin väitti, että vaalit saatetaan varastaa häneltä.

Hillary Clintonilta ei ole kuultu vastaavia syytöksiä tai uhkauksia.

Osa Trumpin kannattajista elää vahvasti salaliittoteorioiden maailmassa, jossa Barack Obama on noussut presidentiksi huijaamalla ja Clinton murhaa ihmisiä. Jos Clinton voittaa vaalit, nämä ihmiset voivat ajatella aseellisen kapinan olevan paitsi ymmärrettävä, myös isänmaallinen reaktio. Jotkut heistä ovat jo uhkailleet vallankumouksella.

Paljon riippuu nyt siitä, miten Trump suhtautuu vaalitappioon, jos sellainen tulee. Hänen pitäisi nöyrtyä ajattelemaan maata enemmän kuin itseään.

Se ei välttämättä ole helppoa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    6. 6

      Jean-Claude Juncker BBC:lle: Britannia joutuu maksamaan brexitistä suunnilleen 50 miljardia puntaa – ”Emme ole naiiveja”

    7. 7

      Kakussa listeriaa, jyvien joukossa jyrsijän papanoita – EU:n palvelu varoittaa kytevistä ruokaskandaaleista

    8. 8

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    9. 9

      Intialainen kansanedustaja suuttui paikasta turistiluokassa – löi matkustamo­työntekijää sandaalilla 25 kertaa

    10. 10

      Rikosepäily ylimmän syyttäjän toimista on kiinnostava, mutta niin ovat tapauksen taustatkin – näin ne linkittyvät Jari Aarnioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    8. 8

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää