Valikko
Ulkomaat

Jussi Niemeläinen HS:n Itämeren-kirjeenvaihtajaksi Riikaan

Olemme vakuuttuneita, että Itämeren aluetta kannattaa tarkastella myös alueellisena kokonaisuutena, kirjoittaa HS:n vastaava päätoimittaja Kaius Niemi.

Itämeri on nyt kokoaan suurempi. Näin kokee tammikuun alussa Helsingin Sanomien Itämeren-kirjeenvaihtajana aloittava Jussi Niemeläinen, 40.

”Itämeren alue on noussut yhä vahvemmin kansainväliseksi uutiseksi. Syynä siihen on kiristynyt turvallisuuspoliittinen tilanne, viimeksi Venäjän ydinohjuksien siirto Kaliningradiin.”

Niemeläisen asemapaikka on Latvian pääkaupunki Riika, mutta hän tulee vuoden ajan kiertämään laajasti Itämeren alueen valtioita. Riika jatkaa HS:n niin sanottujen kiertävien kirjeenvaihtajien sarjaa.

Valtio-opista valmistunut Niemeläinen on työskennellyt Helsingin Sanomissa vuodesta 2003. Hän on ollut kotimaan- ja ulkomaantoimituksissa toimittajana ja esimiestehtävissä. Vuosina 2010–2014 Niemeläinen työskenteli HS:n Moskovan-kirjeenvaihtajana. Niemeläinen on opiskellut Lundissa ja Tartossa sekä Oxfordin Reuters-instituutissa. Hän on ollut myös stipendiaattina World Press Institutessa Yhdysvalloissa.

Vaikka turvallisuuspolitiikka ja suurvaltojen kiristyneet välit tulevat todennäköisesti työllistämään Niemeläistä, hän haluaa kertoa HS:n lukijoille myös toisenlaisen tarinan.

”Riika on ollut pitkään suosikkikaupunkejani. Sen arkkitehtuuri on upeaa, mutta myös kaupungin kehitys on kiinnostava. Nyt Riiasta on tullut pakopaikka Moskovan keskiluokkaiselle älymystölle, heidän vara-Lontoonsa. He asuvat tai lomailevat siellä paossa Venäjän nykyhallintoa.”

Baltian maiden, Viron, Latvian ja Liettuan, itsenäistyminen 1990-luvun alussa vaikutti yläasteikäiseen Niemeläiseen.

”Berliinin muurin murtuminen ja Baltian maiden uudelleen itsenäistyminen olivat voimakkaita kokemuksia. Näin herkässä iässä, että maailma voi muuttua paremmaksi. Se vaikuttaa ajatteluun yhä.”

Venäjä on läsnä monin tavoin Baltian maissa. Latviassa on suuri venäläisvähemmistö, jonka pelättiin syrjäyttävän latvialaiset omassa maassaan. Nyt tässä näkyy positiivisiakin muutoksia, Niemeläinen huomasi juhliessaan viime uudenvuodenvaihdosta Riiassa.

”Bileiden kolmekymppiset vieraat vaihtoivat sujuvasti eri kielten välillä, latvian, englannin ja venäjän. Venäjän kieltä ei pidetty uhkana.”

Itsenäistymisen jälkeen muutos Baltian maissa on ollut nopeaa. Vielä vuonna 2000, kun Niemeläinen muutti Tartoon opiskelemaan, aiemmat vaihto-opiskelijat tulivat ihmettelemään upouutta opiskeluasuntoa. Kylpyhuoneessa oli lattialämmitys, ja hisseihin saattoi luottaa.

”Ensimmäisen kerran olin Riiassa vuonna 1996. Silloin taksimatkalla Volgassa rinkat piti ahtaa syliin. Peräkontissa oli vararengas.”

Niemeläisen nimityksen jälkeen HS:llä on Itämeren alueella kattava toimittajaverkosto. Niemeläisen lisäksi alueen uutisista ja ilmiöistä raportoivat Tukholman-kirjeenvaihtaja Elina Kervinen, marraskuussa aloittava Berliinin-kirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen, Moskovan kirjeenvaihtaja Pekka Hakala, Tallinnan-avustaja Kaja Kunnas sekä Pietarin-avustaja Anneli Ahonen.

Miksi HS katsoo ensi vuonna erityisesti Itämeren alueelle?

HS:n vastaava päätoimittaja Kaius Niemi:

Kun kävin vuonna 2004 Liettuan merivoimien laivastoasemalla, komentaja Arturas Andrusaitis pyöritteli etusormea ohimollaan.

”Jos joku olisi sanonut kaksikymmentä vuotta sitten, että palvelen Nato-upseerina itsenäisen Liettuan merivoimissa, olisin pitänyt tätä ihmistä hulluna”, Andrusaitis sanoi tuolloin.

Neuvostoliiton laivastossa Kaspianmerellä ja Itämerellä toiminut Andrusaitis oli monien muiden balttiupseerien tavoin todistanut leipätyössään maailmanhistorian notkeita liikahduksia. Azerbaidžanin merisotakoulusta hän oli päätyi Neuvostoliiton romahduksen jälkeen opiskelemaan laivasto-oppeja Yhdysvaltoihin.

Näitä notkeita liikahduksia on tapahtunut paljon 12 vuotta sitten tehdyn haastattelun jälkeen. Itämeren alue elää muutoksessa. Mereen liittyvät ympäristöasiat korostuvat. Säiliöalusliikenne kasvaa. Viron-laivoilta nähdään yhä useammin sukellusveneitä pintauinnissa. Olemme myös hiljan oppineet, mitä transponderi-sana tarkoittaa. Pinnan alla kulkee kaasuputki Venäjältä Saksaan. Helsingin ja Tallinnan välinen rautatietunneli ei enää tunnu yhtä utopistiselta kuin aikaisemmin. Ruotsin ja Suomen puolustusyhteistyötä tiivistetään. Suomenlahden pohjukassa sykkii Pietarin metropoli, missä asuu Suomen väkiluvun verran ihmisiä.

Olemme vakuuttuneita siitä, että Itämeren aluetta kannattaa tarkastella yksittäisten rantavaltioiden lisäksi myös alueellisena kokonaisuutena. Siksi ensi vuonna Helsingin Sanomat lähettää kiertävän kirjeenvaihtajansa Riikaan. Tehtävään on nimitetty kokenut ulkomaantoimittaja Jussi Niemeläinen. Hän avaa näkymän Itämeren alueelle yhdessä muiden rantavaltioiden kirjeenvaihtajien ja avustajien kanssa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirjeenvaihtajat
  • Itämeri
  • Jussi Niemeläinen
  • Riika

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Otatko työpaikkasi hauskuuttajan vakavasti? Syytä olisi, opastavat tutkijat

    2. 2

      Sami Jauhojärvi ja Iivo Niskanen ottivat pronssia sprinttiviestissä – kulta meni loppukaarteen törmäykseen Norjan kanssa

    3. 3

      Saara Aallon rohkea ilmapallotemppu huipensi X Factor -konsertin Lontoossa

    4. 4

      Terhi Kiemunki erotettiin perussuomalaisista laskutus­epäselvyyksien vuoksi – ”Tämä on iso periaatteellinen kysymys”

    5. 5

      Tv-kanava selittää tuntemattoman ”Ruotsi-asiantuntijan” valintaa: Nils Bildtiä suositeltiin ohjelmaan

    6. 6

      Uudet tutkimukset ovat tuoneet mullistavaa tietoa paastoamisen soluvaikutuksista – Asiantuntija arvioi, kannattaako paasto oikeasti

    7. 7

      Helsingin Meri-Rastilan asukkaista 34 prosenttia on maahan­muuttaja­taustaisia – Vuokratalojen valtaamaan kaupunginosaan yritetään houkutella omistusasujia

    8. 8

      Meskaliinia ”koiran karvanlähtöön”, kokapensaan lehtiä ”teenjuontiin” – HS selvitti: kymmeniä lääkärien vakavia rikoksia jää piiloon potilailta ja valvojalta

    9. 9

      Tutkija kertoo, miksi laskiaispullan täytteet jakavat kansan kahtia

    10. 10

      Hiihtäjät kritisoivat Lahden ratoja – venäläishiihtäjä taisteli kasvot verisenä lähdöstä maaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saara Aallon rohkea ilmapallotemppu huipensi X Factor -konsertin Lontoossa

    2. 2

      Tiina Lietzén kyllästyi työhönsä ja laski, ettei tarvitse kuukausipalkkaa – hän muutti alkeelliseen mökkiin ja hakkaa metsää

    3. 3

      Trumpin aloittama kummallinen Ruotsi-keskustelu jatkuu: Nyt USA:n televisiossa esiintyy ”Ruotsi-asiantuntija”, jota kukaan ei tunnu tuntevan

    4. 4

      Hiihtäjät kritisoivat Lahden ratoja – venäläishiihtäjä taisteli kasvot verisenä lähdöstä maaliin

    5. 5

      Lääketeollisuus salaa suurimman osan lääkäreille maksetusta rahasta – katso, kuuluuko oma lääkärisi eniten rahoitusta saaneiden joukkoon

    6. 6

      Vaatteet paljastavat usein ihmisen luokka-aseman, vaikka sitä yrittäisi salata, kertoo tutkija – Tältä köyhyys näyttää ja tuntuu Suomessa

    7. 7

      Toimeentulotuen siirrolla Kelaan on kafkamaisia seurauksia – jopa vähävaraiselle vainajalle on haettava toimeentulotukea

    8. 8

      Meskaliinia ”koiran karvanlähtöön”, kokapensaan lehtiä ”teenjuontiin” – HS selvitti: kymmeniä lääkärien vakavia rikoksia jää piiloon potilailta ja valvojalta

    9. 9

      Otatko työpaikkasi hauskuuttajan vakavasti? Syytä olisi, opastavat tutkijat

    10. 10

      Uudet tutkimukset ovat tuoneet mullistavaa tietoa paastoamisen soluvaikutuksista – Asiantuntija arvioi, kannattaako paasto oikeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vaatteet paljastavat usein ihmisen luokka-aseman, vaikka sitä yrittäisi salata, kertoo tutkija – Tältä köyhyys näyttää ja tuntuu Suomessa

    2. 2

      Suomalaiset nimet aiheuttavat hauskoja ja kiusallisia tilanteita ulkomailla – ”Vieraat ihmiset saattavat hätkähtää, kun he huomaavat, etten ole arabi”

    3. 3

      Rivitaloremontti meni järkyttävällä tavalla pieleen Järvenpäässä – löperösti toiminut valvoja joutuu maksamaan peräti miljoonan euron korvaukset

    4. 4

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    5. 5

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    6. 6

      Pelastuslaitos kiittelee autoilijoita, jotka muodostivat Turun moottoritielle pelastuskujan – ”Erinomainen ilmiö”

    7. 7

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    8. 8

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    9. 9

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    10. 10

      Tiina Lietzén kyllästyi työhönsä ja laski, ettei tarvitse kuukausipalkkaa – hän muutti alkeelliseen mökkiin ja hakkaa metsää

    11. Näytä lisää