Valikko
Ulkomaat

USA:n ulkoministeri antaa sunnuntaina Lontoossa päivityksen Syyrian neuvotteluista

Yhdysvaltojen, Venäjän ja Syyrian naapurimaiden edustajat kokoontuivat lauantaina rauhanneuvotteluihin Sveitsiin. Neljän tunnin neuvottelut päättyivät ilman yhteistä loppulausumaa.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry päivittää tänään sunnuntaina Lontoossa eurooppalaisia kumppaneita siitä, millaisia pieniä askeleita Syyrian rauhanneuvotteluissa tänä viikonloppuna on otettu.

Lontoon tapaamiseen osallistuvat Britannian ulkoministerin Boris Johnsonin lisäksi tiettävästi ainakin Saksan ja Ranskan ulkoministerit.

Kerryllä ei ole tuliaisina mitään konkreettista, välitöntä suunnitelmaa Syyrian tulitauosta. Yhdysvaltain, Venäjän ja Syyrian naapurimaiden edustajien neljä tuntia kestäneet neuvottelut Sveitsin Lausannessa lauantaina päättyivät ilman yhteistä loppulausumaa.

Kerryn mukaan lauantaina nousi kuitenkin esiin tuoreita ajatuksia kriisin lopettamiseksi. Hän kuvaili neuvotteluja ”suorasukaiseksi aivoriiheksi”, jossa oli myös kireitä hetkiä.

”Voi olla, että pystymme muodostamaan neuvottelujen pohjalta uusia lähestymistapoja”, Kerry totesi lauantai-iltana uutistoimisto Reutersin mukaan.

Kerryn mukaan maat ovat valmiita ottamaan askelia kohti virallista rauhansuunnitelmaa, vaikka yksityiskohdista ei vielä olekaan yksimielisyyttä.

Suunnitelmia on tarkoitus puskea eteenpäin maanantaina korkealla tasolla, tosin ei ministeritapaamisessa.

”Seuraava yhteydenpito tämän jatkamiseksi tapahtuu välittömästi, koska tämä on kiirellistä, ja emme anna ajan valua hukkaan”, Kerry sanoi AFP:n mukaan.

Lauantain kokoukselle Sveitsissä ei oltu ladattu alkujaankaan suuria odotuksia. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi jo perjantaina, ettei hänellä ollut ”erityisiä odotuksia” kokouksen suhteen. Samanlaista viestiä kuului uutistoimistojen mukaan myös Yhdysvaltain puolelta.

Lauantaina Lavrov totesi, että osapuolet ovat sopineet neuvotteluiden jatkamisesta.

”Sovimme, että meidän täytyy venyttää keskustelujamme tuleville päiville ja ottaa huomioon tietyt järjestelyt, jotka voisivat auttaa rauhan rakentamisessa Syyriaan.”

Kerryn tulkinnan mukaan neuvottelujen osapuolet olivat yksimielisiä suurista linjoista eli lähinnä siitä, että Syyrian sota pitää jollain tavoin saada päätökseen.

Kyseessä oli Kerryn ja Lavrovin ensimmäinen tapaaminen sen jälkeen kun Yhdysvallat katkaisi rauhanneuvottelut Venäjän kanssa lokakuun alussa.

Yhdysvallat ja muut länsimaat ovat suivaantuneet Venäjälle Syyrian suurimman kaupungin Aleppon rajuista pommituksista, jotka ovat kohdistuneet siviilikohteisiin kuten asuinrakennuksiin, sairaaloihin ja avustussaattueisiin.

Pommituskampanja alkoi, kun Yhdysvaltain ja Venäjän välittämä Syyrian tulitauko romahti vajaa kuukausi sitten. Sitä ennen Yhdysvallat oli omien sanojensa mukaan vahingossa pommittanut Syyrian hallinnon joukkoja.

Venäjä tukee sodassa Bashar al-Assadin johtamaa Syyrian hallintoa, ja myös Venäjän ilmavoimat osallistuvat kapinallisten hallussa olevien Aleppon itäosien pommituksiin.

Rajut ilmaiskut jatkuivat myös lauantaina aivan Sveitsin kokouksen alla, The Syrian Observatory for Human Rights -järjestö kertoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Yhdysvaltain Kerry ja Venäjän Lavrov tapasivat lauantaina pikaisesti kahden kesken ennen varsinaisen kokouksen alkua. Yhteiseen kokoukseen osallistuivat myös Irakin, Iranin, Saudi-Arabian, Turkin, Qatarin, Jordanian ja Egyptin edustajat.

Yhdysvallat pyrkii nyt löytämään ratkaisua Syyrian kriisiin uudella kokoonpanolla Venäjän kanssa käytyjen kahdenvälisten neuvottelujen sijaan.

”Emme enää yritä tätä kahdenvälisesti venäläisten kanssa”, Kerryn kanssa matkustava korkea-arvoinen yhdysvaltalaisviranomainen sanoi toimittajille AFP:n mukaan ennen Sveitsin tapaamista.

Eurooppa ei ollut edustettuna Sveitsin tapaamisessa.

Pommitusten runnoman Aleppon itäosissa on jumissa noin 275 000 ihmistä. Ruuasta, vedestä ja lääkintätarvikkeista alkaa olla huutava pula.

Syyrian sodassa on kuollut kaikkiaan noin 300 000 ihmistä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    2. 2

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    3. 3

      Lehti: Trumpin vävy alkaa uusia valtion hallintoa – ”Pitäisi johtaa kuin yritystä”

    4. 4

      Suurpalon sammutus Vantaalla jatkuu koko maanantain – ”Savu kulkeutuu kohti Tuusulanväylää”

    5. 5

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    6. 6

      Näin Helsingistä tuli 12 vuodessa kiva ja avoin mutta myös kallis ja eriarvoinen – kuka sen sai aikaan?

    7. 7

      Vuoden odotetuimpiin sarjoihin kuuluva Iron Fist on ensimmäinen epäonnistunut Netflixin Marvel-sarja – näistä syistä

    8. 8

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    9. 9

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    10. 10

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    4. 4

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    5. 5

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    6. 6

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    7. 7

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    8. 8

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    9. 9

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    10. 10

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää