Valikko
Ulkomaat

Länsimaat harkitsevat lisäpakotteita ainakin Syyrian hallitusta vastaan – myös Venäjä voi joutua uudelle mustalle listalle

Syyrian rauhanneuvottelut ovat umpisolmussa. Yhdysvallat ja Britannia väläyttävät uusia pakotteita paineen lisäämiseksi.

Britannia ja Yhdysvallat ilmoittivat sunnuntaina harkitsevansa uusia Syyrian hallituksen ja presidentti Bashar al-Assadin vastaisia pakotteita. Kaikkiaan ainakin 300 000 ihmistä on kuollut vuonna 2011 alkaneessa Syyrian sodassa.

On toistaiseksi epäselvää, kohdistuisivatko länsimaiden uudet pakotteet myös Venäjään.

”On elintärkeää, että pidämme paineen päälle. Ehdotamme lukuisia keinoja, kuten lisäpakotteita Syyrian hallitukselle ja heidän tukijoilleen ja sotarikollisten viemistä Kansainväliseen rikostuomioistuimeen tuomittavaksi”, kertoi Britannian ulkoministeri Boris Johnson toimittajille sunnuntaina uutistoimisto Reutersin mukaan.

Hänen mukaansa Euroopassa ei ole haluja osallistua Syyrian sotaan nykyistä syvemmin. Johnson korosti, että Aleppon piirittäjien pitäisi näyttää kaupungin asukkaille armoa ja edistää tulitaukoa.

”Nämä asiat palaavat ennen pitkää puraisemaan rikosten tekijöitä, ja heidän pitäisi miettiä seurauksia nyt”, Johnson totesi.

Venäjä ja sen tukemat Syyrian hallituksen joukot ovat pommittaneet etenkin Aleppon kaupunkia viime aikoina kiivaasti. Ilmaiskujen kohteeksi on joutunut niin sairaaloita kuin avustuskuljetuksiakin.

Venäjä on perustellut toimiaan muun muassa väittämällä taistelevansa vain terroristeja vastaan. Sekä Ranskan että Yhdysvaltojen johto on syyttänyt Venäjää sotarikoksista.

Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry ei kuitenkaan ollut vielä sunnuntaina valmis suoraan nimeään Venäjää pakotteiden kohteeksi. Kuten Johnson, Kerry muotoili lausuntonsa niin, että uusien talouspakotteiden uhka jäi leijumaan myös Venäjän ylle.

”Harkitsemme lisäpakotteita ja teemme myös hyvin selväksi sen, että presidentti Barack Obama ei ole sulkenut pois mitään vaihtoehtoja.”

Länsimaat ovat jo asettaneet Venäjälle pakotteita Ukrainan kriisin vuoksi.

Kerry neuvotteli lauantaina Sveitsissä Venäjän ja Syyrian naapurimaiden kanssa rauhansuunnitelmasta. Neuvottelut päättyivät kuitenkin tuloksettomina, joskin keskusteluja aiotaan jatkaa myöhemmin. Sunnuntaina Kerry lensi Lontooseen.

Intiassa Goassa Brics-maiden kokouksessa vieraileva Putin otti sunnuntaina kantaa terroristijärjestö Isisin vastaiseen taisteluun. Länsimaiden tukema Irakin armeija valmistelee parhaillaan Mosulin kaupungin valtausta takaisin Isisiltä.

”Toivomme, että amerikkalaiset kumppanimme ja tässä tapauksessa myös ranskalaiset kumppanimme tekevät kaikkensa minimoidakseen siviiliuhrien määrän tai jopa välttääkseen niitä kokonaan”, Putin totesi.

Putinille tyypilliseen tapaan lausunto tihkui ironiaa. Venäjä on riidellyt viime kuukausina sekä Yhdysvaltojen että Ranskan kanssa. Ranskan presidentin François Hollanden ja Putinin piti tavata ensi viikolla Pariisissa, mutta Putin perui tapaamisen Hollanden ilmoitettua, että hän suostuu puhumaan vain Syyriasta.

Putinin lausetta seurasikin pian terävä piikki.

”Me emme tietenkään lietso hysteriaa tästä asiasta, toisin kuin kumppanimme lännessä. Me ymmärrämme, että terrorismia pitää vastustaa, eikä niin voi tehdä mitenkään muuten kuin aktiivisesti taistelemalla.”

Hollande totesi sunnuntaina ranskalaislehdille, että Putin välttelee Syyria-neuvotteluja.

”Vladimir Putin ei halua keskustella vakavasti Syyriasta. Olen valmis koska vain, mutta en suostu vähentämään painetta.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Tuleva pormestari Jan Vapaa­vuori lyttää maakunta­uudistuksen, vaikka hänen oma puolueensa on ollut päättämässä siitä – ”Haitallisin uudistus miesmuistiin”

    4. 4

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    5. 5

      Washington Post: Trumpin vävy Jared Kushner halusi salaisen kanavan Kremliin

    6. 6

      Sini Rämön ostosmatka supermarkettiin on hermopeliä, mutta muurien takana myös joogataan ja juhlitaan – tällaista on elämä YK:n leirissä Kabulissa

    7. 7

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    8. 8

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    9. 9

      Tutkimus: Neuvostoliitto oli riippuvainen Suomesta ja lännestä tuodusta teknologiasta

    10. 10

      Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    3. 3

      Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

    4. 4

      Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

    5. 5

      Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

    6. 6

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    7. 7

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    8. 8

      Suorasukaisen musiikkikriitikon Seppo Heikinheimon itsemurhasta on 20 vuotta – kollegani oli muutakin kuin muistelmien ”mätämuna”

    9. 9

      Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

    10. 10

      Trump töni Montenegron pääministerin sivuun astuakseen yhteiskuvan eturiviin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    7. 7

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    8. 8

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    9. 9

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    10. 10

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    11. Näytä lisää