Valikko
Ulkomaat

Huhujen mukaan Isisin johtaja piileskelee hyökkäyksen kohteena olevassa Mosulissa – Ovatko hänen päivänsä nyt luetut?

Abu Bakr al-Baghdadi oli amerikkalaisten vankina 2005–2009. Pikkurikollisena pidetty mies kuitenkin vapautettiin. Nyt hänen pidättämiseensä johtavista tiedoista on luvattu 10 miljoonan dollarin palkkio.

Jos pahuudella olisi ruumiillistuma, sen nimi voisi olla Abu Bakr al-Baghdadi.

Kyse on 45-vuotiaasta irakilaismiehestä, joka johtaa raakuudestaan tunnettua terroristijärjestö Isisiä.

Ovatko hänen päivänsä nyt luetut?

Irakissa alkoi maanantaina mittava sotilasoperaatio, jonka tarkoituksena on vallata Mosulin kaupunki takaisin Isisiltä. Kaupungin valtaus olisi merkittävä tappio Isisille ja vielä suurempi tappio se olisi, jos kaupungista löydettäisiin al-Baghdadi.

Juuri Mosulissa 2014 al-Baghdadi saarnasi islamistisen kalifaatin suuruudesta, joka tulisi ulottumaan aina Roomaan asti. Kalifi kutsui kaikkia maailman muslimeja liittymään Isisiin. Puheen jälkeen tuhatmäärin ulkomaisia – myös suomalaisia – on matkustanut Syyriaan ja Irakiin taistelemaan al-Baghdadin alaisuudessa.

Saarnan jälkeen al-Baghdadi katosi maan alle eikä esiintynyt enää julkisesti. Useita kertoja hänen on väitetty haavoittuneen ja jopa kuolleen, mutta asialle ei ole saatu vahvistusta. Huhut ovat kertoneet miehen piileskelevän joko Mosulissa tai Isisin päämajassa Raqqassa Syyriassa.

Syyskuussa kuultiin jälleen kummia. Irakilaistelevision mukaan al-Baghdad olisi nähty jälleen Mosulissa. Tietoa ei ole vahvistettu.

Al-Baghdadi on vältellyt julkisia esiintymisiä, mutta esimerkiksi amerikkalaisille mies on entuudestaan hyvinkin tuttu.

Al-Baghdadi kun oli vangittuna amerikkalaisten Bucca-vankilassa 2005–2009. Al-Baghdadia kuitenkin pidettiin pikkurikollisena, joten hänet vapautettiin. Juuri Buccan kokemusten väitetään tehneen hänestä terroristin.

Sittemmin amerikkalaisia on luonnollisesti harmittanut al-Baghdadin vapauttaminen. Yhdysvallat onkin luvannut kymmenen miljoonan dollarin (9,1 miljoonan euron) palkkion terroristijohtajan pidättämiseen johtavista tiedoista.

Merkittävä vuosi al-Baghdadin elämässä oli 2010, jolloin Irakin al-Qaidan silloinen johtaja Abu Omar al-Baghdadi tapettiin. Isis oli tuolloin hajanainen, järjestäytymätön ryhmittymä eikä sillä ei ollut samanlaista näkyvyyttä ja valtaa kuin Irakin al-Qaidalla.

Kun Irakin al-Qaidan johtaja tapettiin, al-Baghdadista tuli hänen seuraajansa, ja kun Isis irtaantui al-Qaidasta, al-Baghdadin verkostot olivat jo olemassa.

Mahdollista on, ettei al-Baghdadi ole enää edes elossa ja jos on, häntä ei löydetä Mosulista. Al-Baghdadin löytyminen olisi kuitenkin valtava voitto Isisin vastaisessa taistelussa.

Kiinnijäätyään häntä odottaisi mitä todennäköisimmin Irakin diktaattorin Saddam Hussein kohtalo eli kuolemantuomio.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Isis
  • Mosul
  • Petteri Tuohinen
  • Irak
  • Abu Bakr al-Baghdadi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mitä on pikaruoka ilman lihaa? HS testasi ”sipsikaljavegaanin” kanssa Fafa’sin, Hesburgerin ja Kotipizzan vegaanimätöt

    2. 2

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    3. 3

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    4. 4

      Tuleva pormestari Jan Vapaa­vuori lyttää maakunta­uudistuksen, vaikka hänen oma puolueensa on ollut päättämässä siitä – ”Haitallisin uudistus miesmuistiin”

    5. 5

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    6. 6

      Valkoiset bussit hakivat vapauteen pohjoismaisia vankeja, naisia ja juutalaisia

    7. 7

      Sipilä torjui Ylen haastattelussa Vapaavuoren arvostelun maakunta­uudistuksesta: ”Hän istui edellisessä hallituksessa, jossa kaikki uudistukset jäivät tekemättä”

    8. 8

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    9. 9

      Washington Post: Trumpin vävy Jared Kushner halusi salaisen kanavan Kremliin

    10. 10

      Sini Rämön ostosmatka supermarkettiin on hermopeliä, mutta muurien takana myös joogataan ja juhlitaan – tällaista on elämä konfliktin keskellä Kabulissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    3. 3

      Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

    4. 4

      Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

    5. 5

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    6. 6

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    7. 7

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    8. 8

      Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

    9. 9

      Tuleva pormestari Jan Vapaa­vuori lyttää maakunta­uudistuksen, vaikka hänen oma puolueensa on ollut päättämässä siitä – ”Haitallisin uudistus miesmuistiin”

    10. 10

      Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    7. 7

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    8. 8

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    9. 9

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    10. 10

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    11. Näytä lisää