Valikko
Ulkomaat

Republikaanien paikallistoimistoon iskettiin polttopullolla – Trump syyttää Clintonia kannattavia ”eläimiä”

Demokraattien Hillary Clinton julkaisi sunnuntaina twiitin, jossa hän tuomitsi teon. Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump sen sijaan syytti Twitterissä iskusta demokraatteja.

Republikaanien paikallistoimistoon Hillsborough’ssa Pohjois-Carolinassa iskettiin polttopullolla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Hillsborough’n kaupungin mukaan pullo oli heitetty sisään toimiston ikkunasta. Viereisen talon seinään oli spray-maalattu teksti ”Natsirepublikaanit lähtekää kaupungista tai muuten”. Orange Countyn piirikunnan poliisi tutkii tapausta.

Polttopullo oli onnistunut sytyttämään osan huonekaluista. Toimisto oli saanut iskussa sekä savu- että palovaurioista, joiden vakavuudesta ei kaupungin tiedotteessa osattu vielä kertoa. Tulipalo oli lopulta sammunut itsestään.

Demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton tuomitsi iskun heti sunnuntaina. Hän twiittasi iskun olevan kamala ja mahdoton hyväksyä.

”Olen todella kiitollinen, että kaikki ovat turvassa.”

Republikaanien Donald Trump hyökkäsi sen sijaan demokraattien ja Clintonin kimppuun.

”Eläimet, jotka edustavat Hillary Clintonia ja demokraatteja Pohjois-Carolinassa heittivät juuri palopommin toimistoomme Orange Countyssa, koska me olemme voittamassa”, Trump twiittasi.

Pohjois-Carolina on yksi vaa’ankielenä toimivista osavaltioista eli sen vaalituloksella on suuri vaikutus koko presidentinvaaliin. Hillary Clinton on ollut viimeisissä gallupeissa hienoisessa johdossa osavaltiossa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    2. 2

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    3. 3

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    4. 4

      Soten uusin käänne saa ruusuja ja risuja – Julkinen terveydenhoito ei pilkkoudu, mutta sen kilpailuedut epäilyttävät

    5. 5

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    6. 6

      Monet kansanedustajat haluavat tehdä kellojen siirtelystä lopun – ”Kesäaika voi tappaa”

    7. 7

      Verkossa leviävä kiristysohjelma saastuttaa koneita ympäri maailmaa – näin suojaudut piinaavalta ohjelmalta

    8. 8

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä – Uber aikoo valittaa päätöksestä

    9. 9

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    10. 10

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    2. 2

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    3. 3

      Maailmanlaajuista verkkohyökkäystä ei ole saatu pysäytettyä – Asiantuntija: Moni tekijä viittaa venäläisrikollisiin

    4. 4

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    5. 5

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    6. 6

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    7. 7

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    8. 8

      Mika Kaurismäki muistelee kuollutta Michael Nyqvistiä: ”Corona-baarissa hän kävi pelaamassa biljardia Antti Reinin ja muiden kanssa”

    9. 9

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    10. 10

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    10. 10

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    11. Näytä lisää