Valikko
Ulkomaat

Venäjän Ivanov puolustaa ”venäläistä Mannerheimia” ja toistuvasti turmeltua muistolaattaa – ”Meillä ihmiset eivät ikävä kyllä tunne historiaa”

Sergei Ivanov korostaa, että laattaa ei ripustettu ”suomalaisen marsalkka Mannerheimin” muistoksi. 

Entinen Venäjän presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov selvittää kantaansa Carl Gustaf Emil Mannerheimin muistolaattaan pitkässä haastattelussa, jonka venäläinen sanomalehti Komsomolskaja Pravda julkaisi tiistaina.

”Meillä ihmiset eivät ikävä kyllä useinkaan tunne historiaa tai jos saavatkin tietää joitain yksittäisiä tosiasioita, he eivät itsepäisesti halua tunnustaa niitä”, Ivanov sanoi. 

Hänen mukaansa venäläisille olisi pitänyt huolellisemmin selvittää Mannerheimin roolia Venäjän historiassa. Lisäksi hän toteaa, että muistolaattaa vastaan protestoi vain pieni marginaaliryhmä eli puolueena kielletyn Toisen Venäjän edustajat.

Laattaa vastustivat kuitenkin myös monet kommunistit, veteraanijärjestöt ja Leningradin piirityksen kokeneet. Myös osa venäläisistä historiantutkijoista arvosteli laattaa. He näkevät Mannerheimin lähinnä Hitlerin kumppanina. Venäläisessä keskustelussa esimerkiksi koko talvisota ja Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen on jäänyt huomiotta.  

Ivanov korostaa, että laattaa ei ripustettu ”suomalaisen marsalkka Mannerheimin” muistoksi. 

”Se on täyttä valetta! Se on venäläisen kenraaliluutnantti Mannerheimin muistomerkki”, Ivanov totesi lehdelle. Ivanovin mukaan Mannerheimin tekoja Venäjän keisarikunnan hyväksi ei voi kiistää ja muistuttaa, että Mannerheimin nimi on ikuistettu myös Kremliin. 

”Totta kai Mannerheim on ristiriitainen hahmo. Mutta hän on esimerkki siitä, kuinka ihmisten elämät – eivätkä ainoastaan tavallisten ihmisten elämät – mullistuivat, ja kuinka vuoden 1917 lokakuu ruhjoi niitä.”  

Ivanov puolustaa Mannerheimin ansioita Venäjän keisarikunnan hyväksi eikä pidä laatan ripustamista Pietariin virheenä. Ivanov oli paikalla, kun laatta asennettiin kesäkuussa. Muistomerkkiä vaurioitettiin useasti, kun se valeltiin punaisella maalilla, sitä ammuttiin ja sitä yritettiin hakata kirveellä. 

Perjantaina Venäjän sotahistoriallinen seura ilmoitti siirtäneensä laatan Pietarin keskustan Zaharjevskaja-kadulta Puškinin palatsialueen ensimmäistä maailmansotaa esittelevän museon suojiin. Hän myös korostaa Mannerheimin suorittaneen ”vastuullisia vakoilutehtäviä” Venäjälle ja viittaa Mannerheimin Aasian-matkaan. 

Ivanov kommentoi Mannerheimin muistolaattaa ensimmäistä kertaa muistomerkin avajaisten jälkeen. Hän kertoo haastattelussa omistautuneensa potkujen jälkeen uuteen tehtäväänsä presidentin erityisedustajansa ympäristö- ja liikenneasioissa.

Hän kiistää, että olisi luopunut yhdestä Venäjän avainviroista terveyssyistä. Ivanov selittää potkuja sillä, että samat ihmiset eivät voi olla samoissa viroissa liian pitkään ja tarvitaan uusia kasvoja. Ivanovin mukaan hän ja presidentti Vladimir Putin räätälöivät hänelle uuden, sopivan pestin. 

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Venäjä
  • Gustaf Mannerheim

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    2. 2

      Leena Saarinen sai kahdet näyttävät potkut, kunnes osui yrityksellään kultasuoneen – nyt Härkis on miljoonabisnes

    3. 3

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    4. 4

      Nettisivu paljastaa, onko tuttusi Tinderissä – käyttäjät järkyttyivät

    5. 5

      Soinin profetia voi toteutua: Italia menettää ohjattavuutensa

    6. 6

      Trumpin kannattajat kehottavat boikotoimaan uutta Tähtien sota -elokuvaa

    7. 7

      Onko 5 000 euroa vuodessa liikaa pikkulapsen harrastuksesta?

    8. 8

      Tampere jyräsi betonilla Tammelan puutalot – kaitafilmi näyttää 1960-luvulla kadonneen Tampereen

    9. 9

      Yhdysvaltalaislehti ihmettelee Suomen huonoa Pisa-menestystä – ”Mikä on aiheuttanut pudotuksen?”

    10. 10

      Vanhemmat valitsevat lapsille yhä tyttöjen ja poikien harrastuksia – Onko siitä jotain haittaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    2. 2

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    3. 3

      Palovaroittimet olivat jatkuva huolenaihe Vuosaaren palotalossa – Poliisi vahvistaa: turmakodissa ei ollut hälytintä

    4. 4

      Kuvataiteilija ratkaisi Penrosen laattojen matemaattisen ongelman piirustuspaperilla ja taskulaskimella

    5. 5

      Äiti ja kolme lasta kuolivat tulipalossa Vuosaaressa – ”Helsingin mittakaavassa todella vakava suuronnettomuus”

    6. 6

      Mieheni ylennettiin reservissä – posti toi kutsun Ritarihuoneen tilaisuuteen juhlan jälkeen

    7. 7

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    8. 8

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    9. 9

      Tämä kaikki pitää tietää uudesta Rogue One -elokuvasta – aikajana näyttää, mihin kohtaan Tähtien sota -leffahistoriaa se sijoittuu

    10. 10

      Venäjän pääministeri Medvedev tuo tänään Ouluun kokonaisen ministerijoukkueen – suora lähetys tiedotustilaisuudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    3. 3

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    6. 6

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    7. 7

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    8. 8

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    9. 9

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    10. 10

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    11. Näytä lisää