Ulkomaat

Mosulista pakenevat irakilaiset hakevat turvaa sotivasta Syyriasta – ”Pelkäämme, että Isisin jäseniä voi yrittää soluttautua siviilien joukkoon”

Irakin asevoimat lähestyvät suurkaupunkia odotettua nopeammin. Siviilit pelkäävät jäävänsä kaupunkisodan jalkoihin. ”Isis pitää meitä panttivankeina”, kertoo Mosulin asukas.

Tuhannet irakilaiset ovat viime päivinä paenneet äärijärjestö Isisin hallitsemasta Mosulin kaupungista ja lähialueilta Pohjois-Irakissa. Pakenijat etsivät nyt turvaa naapurimaasta, sotaa käyvästä Syyriasta.

Ainakin 5 000 irakilaista on runsaan viikon aikana tullut rajan yli Syyrian puolella sijaitsevalle pakolaisleirille, kertoo Pelastakaa lapset -järjestö. YK arvioi, että jopa miljoona ihmistä voi lähiviikkoina paeta Mosulista, kun taistelu kaupungin hallinnasta kiihtyy.

Irakin armeija aloitti suurhyökkäyksen Mosuliin maanantaina. Hyökkäystä tukee länsimaiden liittouma pääasiassa ilma-iskuin. Yhdysvaltain johtamaan liittoumaan kuuluvat muun muassa Ranska, Italia, Britannia ja Kanada.

Suurhyökkäys aiheuttaa pelkoa Mosulin asukkaissa, mutta kaupungista on vaikea päästä pois, kertoivat al-Jazeera-kanavan haastattelemat ihmiset. Heidän mukaansa Isis on lisännyt tiesulkujaan ja rankaisee pakoon pyrkiviä.

”Perheille ei ole mitään ulospääsyä. Emme voi edes ajatella pakenemista, se ei ole tällä hetkellä mahdollista. Meitä pidetään panttivankeina. Isis on ottanut koko Mosulin vangikseen”, sanoi kolmen lapsen isä Abu Yazan uutiskanavan mukaan.

Hänen mukaansa ainoa reitti ulos kaupungista on nyt länsipuolen tie, joka vie aavikolle ja sieltä Syyriaan.

Mosulissa oli noin kaksi miljoonaa asukasta ennen kuin Isis valtasi kaupungin kesällä 2014. Nyt Mosul on viimeinen Isisin hallitsema kaupunki Irakissa.

YK varoittaa, että taistelu kaupungista voi johtaa viime vuosien pahimpaan pakolaisaaltoon. Irakissa on ennestään noin kolme miljoonaa maansisäistä pakolaista, jotka ovat paenneet pääasiassa Isisiä.

Irakin asevoimat lähestyy Mosulia nyt monesta suunnasta ja etenee odotettua nopeammin, kertoi pääministeri Haider al-Abadi. Torstaina asevoimat valtasivat kristittyjen asuttaman Bartallan pikkukaupungin Mosulin itäpuolella, raportoi uutistoimisto AFP.

Bartallan valtaamisessa käytettiin ainakin helikoptereita, tykkejä, kranaatinheittimiä ja konekivääreitä, kertoivat paikalta raportoineet uutistoimistot.

Isisin taistelijat yrittävät hidastaa hyökkääjiä tienvarsipommeilla, tarkka-ampujilla ja lähettämällä ihmisiä itsemurhatehtäviin esimerkiksi pommeilla lastatuilla autoilla. Isisillä pelätään olevan hallussa myös kemiallisia aseita, kuten myrkkykaasuja.

Isisin taistelijat pitävät tukikohtiaan tiheästi asutussa kaupungissa tavallisen väestön keskellä, joten tuleva kaupunkitaistelu voi olla erityisen vaarallinen siviileille.

Kaupungin sunniväestö pelkää myös hyökkäyksessä mukana olevien aseellisten shiiaryhmien mahdollisia julmuuksia. Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet shiiajoukkoja väkivallasta siviileitä kohtaan aiemmin, kun muita Irakin kaupunkeja on vallattu Isisiltä. Isis on sunnien ääriliike.

Punainen Risti kertoo olevansa nyt valmistautunut auttamaan 800 000 Mosulista pakenevaa ihmistä. Tilannetta vaikeuttaa myös se, että Isisin pelätään soluttavan omia taistelijoitaan pakenevien siviilien sekaan.

Rajalla odottaa nyt noin 2 000 irakilaista pääsyä pakolaisleirille Syyrian puolelle. Rajanylitystä hidastaa se, että tulijat tarkastetaan huolellisesti.

”Meidän pitää noudattaa turvallisuussääntöjä. Pelkäämme, että Daeshin (Isis) jäseniä voi yrittää soluttautua siviilien joukkoon”, sanoi Al-Hawlin leiriä hallinnoiva Roder Younes AFP:lle.

Mosul on Irakin toiseksi suurin kaupunki Bagdadin jälkeen. Isisille kaupunki on merkittävä myös siksi, että järjestön johtaja Abu Bakr al-Baghdadi julisti ”islamilaisen kalifaatin” perustetuksi Mosulin moskeijalta kesäkuussa 2014.

Suuri joukko Mosulin asukkaita on jo kahden vuoden aikana paennut jihadistiryhmän harjoittamaa vainoa ja väkivaltaa. Naapurimaa Syyriassa on – omasta sodasta ja omista pakolaisista huolimatta – lähes puoli miljoonaa pakolaista muista maista, lähinnä Irakista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Irak
  • Mosul
  • Isis
  • Pakolaiset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuubalaiselle lentopalloilijalle 500 euroa jokaisesta sellivuorokaudesta Suomessa – kokonaiskorvaus lähes 200 000 euroa

    2. 2

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    3. 3

      Kirpputorilla asiakkaat ovat tylyjä – paitsi jos myy XL-vaatteita

    4. 4

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    5. 5

      Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

    6. 6

      Vanhan piian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    7. 7

      Rakentamisen nousukausi on synnyttänyt ”kestämättömän” tilanteen – rakentajia varoitetaan paikoin rajusta jarrutuksesta

    8. 8

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    9. 9

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    10. 10

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    8. 8

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    9. 9

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    10. 10

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää