Ulkomaat

YK varoittaa: Isis käyttää tuhansia perheitä ihmiskilpinä Mosulissa – äärijärjestö tappanut satoja tällä viikolla

Äärijärjestö Isis on siepannut kymmeniätuhansia miehiä, naisia ja lapsia Mosulin ympäristöstä ja pakottanut heidät kaupunkiin ihmiskilviksi, YK varoitti perjantaina.

Äärijärjestö Isis on siepannut kymmeniätuhansia miehiä, naisia ja lapsia Mosulin ympäristöstä ja pakottanut heidät kaupunkiin ihmiskilviksi, YK varoitti perjantaina.

Lähes 8 000 perhettä on pakotettu lähtemään kodeistaan ja siirtymään Isisin tukikohtien läheisyyteen Irakin toiseksi suurimpaan kaupunkiin Mosuliin, jota Irakin hallinnon joukot ja kurdien peshmerga-taistelijat yrittävät vapauttaa äärijärjestön hallinnasta.

Isisin taistelijat ovat YK:n mukaan pakottaneet perheet ulos kodeistaan aseella uhaten ja teloittaneet ne, jotka ovat vastustelleet pakkosiirtoa.

”Nämä ihmiset on tietojen mukaan siirretty Isisin taistelijoiden strategisiin tukikohtiin”, YK:n ihmisoikeuskomissaarin tiedottaja Ravina Shamdasani sanoi.

YK:n mukaan Isis mestasi keskiviikkona 232 siviiliä. Heistä 190 oli aiemmin työskennellyt Irakin turvallisuusjoukoille.

Miehet perheineen vietiin kodeistaan Mosulin ympäristöstä, eroteltiin vaimoistaan ja lapsistaan ja teloitettiin al-Ghazlanin sotilastukikohdassa Mosulissa. 42 muuta siviiliä teloitettiin päähän ampumalla toisessa tukikohdassa, koska he kieltäytyivät liittymästä Isisiin.

Yhdysvaltain johtaman liittouman tukema Irakin armeija ja kurdien peshmergat käynnistivät operaation Mosulin vapauttamiseksi 17. lokakuuta. Mosul on viimeinen Isisin hallussa oleva merkittävä tukikohta Irakissa, jonka alueesta se hallitsi pahimmillaan kolmannesta.

Joukot ovat vallanneet monia kyliä Mosulin ympäristöstä, mutta ovat vielä matkan päässä itse kaupungista. Isis on kärsinyt taisteluissa raskaita tappioita, Yhdysvaltain Lähi-idän operaatioita johtava kenraali Joseph Votel sanoi uutistoimisto AFP:n haastattelussa.

”Yksistään viime viikon operaatioissa, joista puolet liittyivät Mosuliin, arvioimme heidän tappaneen noin 800–900 Isisin taistelijaa”, Votel kertoi.

Yhdysvaltain arvion mukaan Isisillä on Mosulissa 3 500–5 000 taistelijaa, ja jopa 2 000 lisää lähialueilla.

Mosulin taisteluiden pelätään johtavaan humanitaariseen kriisiin, jos ja kun sadattuhannet ihmiset yrittävät paeta kaupungista ja sen ympäristöstä. Mosulissa ja sen ympäristössä arvellaan asuvan noin 1,5 miljoonaa ihmistä.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International varoitti perjantaina valkoisen fosforin käytöstä Mosulin taisteluissa. Järjestön mukaan se on saanut uskottavaa todistusaineistoa siitä, että hengenvaarallista valkoista fosforia olisi käytetty Karemleshin kylän lähistöllä Mosulin itäpuolella.

Valkoista fosforia käytetään esimerkiksi savuverhon luomiseen, jottei vihollinen näkisi joukkojen liikkeitä. Amnesty neuvoo Irakin armeijaa ja Yhdysvaltain johtamaa koalitiota, ettei niiden pitäisi koskaan käyttää valkoista fosforia alueilla, joilla on siviilejä.

”Valkoinen fosfori voi aiheuttaa kamalia vammoja, palaa syvälle lihaksiin ja luuhun”, sanoi Amnestyn Donatella Rovera järjestön tiedotteessa.

Järjestön mukaan Karemleshin kylä on ollut tyhjillään väestön paettua äärijärjestö Isisiä. Valkoinen fosfori voi kuitenkin aiheuttaa hengenvaaran siviileille, jotka pakenevat Mosulista alueen läpi sekä kyläläisille, jotka palaavat tarkastamaan kotejaan taisteluiden jälkeen.

”On mahdollista, että osa siitä (valkoisesta fosforista) palaa vain osittain ja voi syttyä uudelleen viikkoja myöhemmin”, Rovera sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Isis
  • Terrorismi
  • Mosul
  • Irak
  • Virve Kähkönen
  • YK

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksista: Pääepäiltyä yritetään kuulustella tänään, osa epäillyistä voi vapautua

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    6. 6

      Turun puukotuksista epäilty on uhattu tappaa – Sairaala toimii normaalisti ylimääräisten vartijoiden valvomana

    7. 7

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    8. 8

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Vanhustenhuolto oli vain numeroita ja kustannuksia, kunnes ikänsä urheillut isäni alkoi kuihtua silmissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    3. 3

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    7. 7

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää