Ulkomaat

Merenpohjasta kantautuva outo ääni ihmetyttää Kanadassa – Eläintenkin kerrotaan kadonneen alueelta

Armeijan paikalle lennättämät tutkijat eivät kuulleet tai nähneet mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Pohjois-Kanadassa kummastellaan merenpohjasta kuuluvaa outoa ääntä, jonka kerrotaan karkottaneen jopa merinisäkkäät suositulta metsästysseudulta. Oudon äänen kerrotaan muistuttavan jonkinlaista huminaa tai piipitystä.

Ääni tuntuu sen kuulleiden mukaan tulevan merenpohjasta merialueella Nunavutin territoriossa, noin 120 kilometrin päässä Igloolikin kylästä.

Myös Kanadan armeija on lähettänyt tutkijoitaan selvittämään mystisestä äänestä tehtyjä ilmoituksia.

Kanadan yleisradioyhtiö CBC:lle puhunut paikallispoliitikko Paul Quassa kertoo äänen pelottaneen suositulta metsästysalueelta eläimet, kun siellä tavallisesti esiintyy runsaasti merinisäkkäitä.

”Väylä on tärkeä reitti pallopäävalaille, partahylkeille ja norpille. Yleensä niitä esiintyy runsaasti, mutta tänä kesänä niitä ei ollut nimeksikään. Se herättää epäilyksiä”, Quassa sanoi CBC:lle.

Armeija vastaanotti ääni-ilmiöstä useita ilmoituksia ja lähetti CP-140 Aurora -valvontakoneen tutkimaan asiaa viime tiistaina, uutisoi brittilehti The Guardian.

Virallisesti lento tehtiin Operation Limpid -ohjelman alla. Se on Kanadan kansallinen valvontaohjelma, jonka tavoitteena on ”havaita, estää, ehkäistä, ennakoida ja torjua Kanadaan ja Kanadan etuihin kohdistuneet uhat”.

”Kanadan armeija on tietoinen väitteistä, joiden mukaan merenpohjasta Fury ja Hecla -salmessa kuuluu epätavallisia ääniä. Lentohenkilöstö teki useita monin valvontalaittein toteutettuja etsintöjä alueella, myös 1,5-tunnin kuuntelun, havaitsematta mitään epätavallisia ääniä”, puolustusministeriön tiedottaja Ashley Lemire sanoi.

Sen sijaan tarkkailulennolla havaittiin kaksi valasparvea ja kuusi mursua.

”Näin ollen puolustusministeriö ei aio jatkaa tutkimuksia alueella”, Lemire sanoi.

Ministeriön ilmoitus ei ole vähentänyt ihmisten kummastelua tai spekulointia äänestä ja sen aiheuttajasta. Syylliseksi on veikattu niin alueen kaivosyritysten kaikuluotauksia kuin ympäristöjärjestö Greenpeacen aktivistejakin.

Kaivosyritykset käyttävät kaikuluotausta etsiessään merenalaisia öljy- ja kaasukenttiä. Luotaimesta syntyvän äänen tiedetään häiritsevän delfiinejä, valaita ja muita vesinisäkkäitä.

Lähistöllä kaikuluotauksia aiemmin tehnyt Baffinland Iron Mines Corporation -kaivosyhtiö on ilmoittanut, että sillä ei ole tällä hetkellä mittauksia käynnissä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kanada
  • Mysteerit
  • Arktis
  • Jukka Hiiro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    3. 3

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    4. 4

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    5. 5

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    6. 6

      Merja Kimpimäki ehti toimia vahtimestarina samassa koulussa 27 vuotta, kun Vantaa päätti heittää hänet muualle – Sitten kouluväki päätti vedota päättäjiin

    7. 7

      Aivot hyötyvät eniten liikunnasta, väittää ruotsalaispsykiatri – kolme reipasta harjoitusta viikossa piristää uusien aivosolujen muodostumista

    8. 8

      Pitkäaikainen väsymys on jo epidemia, väittää unitutkija – Kiistanalaisen ongelman syystä ei ole selvyyttä

    9. 9

      Milloin lapsesta huolehtiminen menee liiallisuuksiin? ”Parempi mennä pikkuisen riskillä kuin olla koko ajan lapsen selän takana”, sanoo asiantuntija

    10. 10

      Trump: ”Muuri rakennetaan, vaikka meidän pitäisi ajaa liittovaltion hallinto alas”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    2. 2

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    3. 3

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    8. 8

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    9. 9

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    10. 10

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää