Ulkomaat

”Vulkaanisen maaperän linssejä”, 190 euroa annos – ranskalaiset opettelevat kasvissyöjiksi omalla tyylillään

Kasvissyönti yleistyy lihamaa Ranskassa joustavasti ja nautintoja etsien. Suomi ei ole kehityksessä juurikaan edellä, vaikka julkisuudesta voisi muuta päätellä.

Entrecôte, chateaubriand, burgundinpata, hanhenmaksa, crème brûlée, brie-juusto. Nämä ovat asioita, jotka tulevat mieleen, kun joku sanoo ”ranskalainen keittiö”. Mieleen eivät tule esimerkiksi tofu, soijamaito, Nyhtökaura tai Härkis.

Yksi Euroopan vaikutusvaltaisimmista ruokakulttuureista on jo vuosikymmeniä nojannut tukevasti eläinkunnan tuotteisiin ja varsinkin lihaan, eivätkä tätä tosiasiaa yritä kieltää edes paikalliset eläinaktivistit.

”Sitä se on, Ranskan perinteinen keittiö. Se on Unescon perintökohde ja osa Ranskan historiaa”, toteaa Bérénice Riaux.

Riaux seuraa kasvissyönnin kehitystä ranskalaisessa L214-eläinoikeusyhdistyksessä.

Viimeisen parin vuoden aikana suuri kasviskäänne tai ainakin jonkinasteinen vegetarismibuumi on kuitenkin alkanut näkyä jopa Ranskassa, Euroopan lihansyönnin ytimessä. Riaux tekee pienistä signaaleista pitkän listan.

Vuoden sisällä jokainen suuri supermarkettiketju on tuonut markkinoille oman kasvis- tai vegaanituotemerkkinsä. Uranuurtaja oli jättimarketti Carrefourin Veggie-brändi. Se välttää paitsi lihaa myös esimerkiksi metsätuhoista syytettyä palmuöljyä.

”Tarjonta luo kysyntää, myös Ranskassa”, Riaux toteaa.

Samaan aikaan Pariisiin on avattu uusia kasvisravintoloita vähintään yksi kuukaudessa. Järjestön ylläpitämässä verkostossa kasvismenun tarjoavia ravintoloita on jo yli 500. Bretagnessa aloitti hiljattain Ranskan ensimmäinen kasviperäistä juustoa tuottava tehdas.

Kasvisvankkureille ovat hypänneet myös Ranskan kuuluisimmat ”grand chefit” eli tv-julkisuudessa kylpevät mestarikokit. Kun esimerkiksi arvonsa tunteva Alain Ducasse ilmoitti kaksi vuotta sitten, että hänen kolmen Michelin-tähden ravintolansa Plaza Athénée -hotellissa Pariisissa tarjoaa vastedes vain lihattomia ruokia, kyseessä oli kansallisen tason uutinen.

Meren antimia Ducasse sentään hyödyntää, mutta niitäkin eettisesti valikoiden. Marraskuun menusta näyttäisi löytyvän esimerkiksi ”vulkaanisessa maaperässä kasvatettuja vihreitä linssejä kaviaarin ja maustetun hyytelön kera”, 190 euroa annos. Niin kutsutut Puy-linssit kasvavat Ranskassa Haute-Loiren ylängöllä tarkoin rajatulla alueella, jonka karuhkon mikroilmaston väitetään antavan niille muita linssejä tymäkämmän maun. Nimitys on EU:n suojelema.

Kyllä Ducassen ravintolassa voi halvemmallakin syödä. San Remon katkarapuja grillatun avokadon ja pistaasipähkinöiden kera saisi lautaselleen 125 eurolla.

Ducasse kertoo ajatuksiaan kasvis- ja lähiruuasta alla olevalla mainosvideollaan, joka on tekstitetty englanniksi. Teksti jatkuu videon jälkeen.

Ducassen hinnat lähinnä naurattavat tavallista ranskalaista, elleivät sitten itketä. Se ei kuitenkaan ole olennaista. Olennaista on mielikuva: kasviksistakin voi loihtia suurta gurmeeta.

”Kasvissyönnin imago oli Ranskassa pitkään... no, ei-niin-seksikäs”, Riaux toteaa.

Seksikkyydellä on väliä, varsinkin Ranskassa. Uusia tuotteita tai elämänvalintoja saadaan harvoin myytyä vetoamalla pelkästään käytännöllisyyteen tai järkisyihin. Nautinnollisuus ratkaisee.

Markettimerkki Carrefour Veggie mainostaa, että heidän kasvistuotteensa edustavat ”ultra-gourmet’ta”, joka tuo reseptiisi aina sen pienen makoisan yksityiskohdan lisää”.

Viimeisen vuoden aikana monet ranskalaiset näyttelijät ja tv-juontajat ovat puhuneet kasvissyönnistään Ranskan suurimmille medioille. Sana leviää.

”Vielä viisi vuotta sitten ihmiset lähinnä kyselivät huolestuneina, että mitä ihmettä minä sitten oikein syön”, kasvissyöjä Riaux kertoo. ”Nyt moni jo huudahtaa tuntevansa yhden toisenkin samanlaisen. He ymmärtävät, että kyseessä ei ole mikään kultti.”

Kylmien lukujen valossa Ranskan kasvisvillitys on vielä alkutaipaleella. Viimeisin laaja kyselyaineisto on vuodelta 2012, ja silloin kolme prosenttia ranskalaisista luokitteli itsensä kasvissyöjiksi tai vegaaneiksi.

Sen sijaan jopa 27 prosenttia sanoi olevansa valmiita ryhtymään ”joustavaksi kasvissyöjäksi”, flexitarien. Sana on ollut Ranskassa paljon julkisuudessa.

”Joustava kasvissyöjä vähentää dramaattisesti eläinkunnan tuotteiden käyttöä, mutta joustaa kuitenkin esimerkiksi silloin, jos ravintolassa tai kylässä käydessä ei ole vaihtoehtoja tarjolla”, Riaux selittää.

Suomessa – tai ainakin Helsingissä – saattaisi helposti kuvitella, että me Nyhtökauran keksijät olemme ranskalaisia kasvissyönnissä pitkän matkaa edellä. Tilastot puhuvat toista kieltä. Kasvissyöjien osuus väestöstä ei ole Suomessa merkittävästi Ranskaa suurempi.

”Neljän ja kuuden prosentin välille se luultavasti asettuu”, arvioi Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen johtaja Piia Jallinoja.

Jallinojan mukaan osuus on pysynyt ”niillä hujakoilla” 1980-luvulta alkaen.”Liha on merkinnyt suomalaisille historiallisesti arvokasta, maukasta ja juhlavaa proteiininlähdettä.”

Vielä vuonna 2007 vain 2–4 prosenttia suomalaisten saamasta proteiinista tuli kasvisaterioista. Vastaava THL:n aineisto kerätään seuraavan kerran ensi vuonna, ja Jallinoja odottaa siinä ainakin pientä kasvua, vaikka varsinaisten vegaanien osuus väestöstä tuskin on lähtenyt valtavaan kasvuun.

”Tällaiset asiat muuttuvat hitaasti. Arjen käytäntöjen muutos vaatii aika monta harjoittelu- ja maistelukertaa.”

Ensimmäisenä muutos tulee Jallinojan mukaan näkymään jokapäiväisissä, nopeasti laitettavissa ruoissa. Nyhtökaura ja pavut syrjäyttävät herkemmin arki-iltojen jauhelihat ja broilerisuikaleet kuin joulupöydän kinkun. ”Ja ekologisesta näkökulmasta katsottuna juuri arkiruualla onkin eniten väliä.”

Arkena kasvispainotteista ruokaa, lihaa harvoin ja juhlissa. Kuulostaako tutulta? Jallinoja muistuttaa, että vielä 1960-luvulla esimerkiksi koulujen ruokalistoilta ei juuri lihaa löytynyt. Tyypillistä kouluruokaa olivat erilaiset puurot ja vellit, pinaattiletut ja hernekeitto.

Alla oleva kuva on Ilta-Sanomista vuodelta 1965. Siinä näkyy kansakoululaisten viikon ruokalista. Lihaa löytyy pääruuista vain yhtenä päivänä lihakeitossa, muuten on tarjolla esimerkiksi vehnärouhevelliä ja pinaattikeittoa. Perjantaina saa yhden – ja tasan yhden –  makkaraviipaleen.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Ranskassa pikkulasten lihansaanti on ollut viime vuosina ihan lailla turvattu. Vuoden 2011 asetus määrää, että koulujen ruokaloiden täytyy tarjota joka päivä pääruoka, joka perustuu lihalle, kalalle, kananmunalle tai juustolle.

Kansanedustaja Yves Jégo ehdotti viime vuonna lakia, jonka mukaan joka päivä pitäisi olla saatavilla myös kasvisvaihtoehto. Ehdotus olisi samalla ratkaisu Ranskassa vellovaan kiistaan siitä, miten suhtautua eri uskontojen kouluruokaa koskeviin vaatimuksiin. Kasvisruuan ei pitäisi olla ongelma yhdellekään uskontokunnalle.

Toistaiseksi aloite ei kuitenkaan ole mennyt läpi.

”Meillä on eläinkunnan tuotteiden tuotantoa todella paljon, ja siihen liittyy voimakkaita taloudellisia intressejä”, aktivisti Riaux toteaa.

Ääriesimerkki on hanhenmaksa, jonka suurin viejämaa Ranska yhä on. Ranskassa tätä kallista herkkua tuotetaan pakkosyöttämällä hanhia niiden maksan paisuttamiseksi. Riaux’n mukaan tämä ranskalainen perinne tuskin on katoamassa.

”Eivät meidän grand chefimme sentään ole hanhenmaksastaan luopumassa, älkää nyt sitä kuvitelko!”

Syinä eläinten oikeudet ja ilmasto

 Kasvissyöjä ei syö lihaa, vegaani ei käytä mitään eläinkunnan tuotteita.

 Huoli eläinten oikeuksista on monelle syy kasvissyöjäksi tai vegaaniksi ryhtymiseen. Eurobarometrin mukaan suomalaisista 90 prosenttia uskoo, että tuotantoeläinten hyvinvoinnissa olisi parannettavaa.

 Myös huoli maapallon resurssien riittävyydestä on yleinen syy lihan syönnin vähentämiseen tai lopettamiseen. Yleisesti ottaen lihantuontanto synnyttää enemmän kasvihuonepäästöjä ja vie enemmän maa-alaa kuin kasvisproteiinien tuotanto.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kasvissyönti
  • Ranska

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Trump vaati YK:ssa koko maailmaa yhdistämään voimansa Pohjois-Korean eristämiseksi – HSTV:n suora lähetys yleiskokouksesta käynnissä

    6. 6

      Työnteko vähenee nuorilla miehillä, koska vapaa-aika on parempaa – syynä tietokonepelien kehittyminen niin hyviksi

    7. 7

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    10. 10

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    2. 2

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    6. 6

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    7. 7

      Nainen kuoli synnytyksessä Helsingin Kätilöopistolla – kätilöt olivat syyttömiä, katsoi hovioikeus

    8. 8

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    9. 9

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    10. 10

      Kylmähermoinen neuvostoupseeri pelasti syyskuussa 1983 maailman ydinsodalta, mutta sai tunnustusta vasta yli 20 vuotta myöhemmin – Stanislav Petrov kuoli yksin moskovalaisessa lähiössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    4. 4

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    8. 8

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää