Ulkomaat

Valtionsyyttäjä: Venäläiset yrittivät murhata Montenegron pääministerin estääkseen Nato-jäsenyyden

Montenegron Nato-jäsenyys odottaa vielä hyväksyntää parlamentilta.

Montenegron valtionsyyttäjä kertoi sunnuntaina, että ”venäläiset nationalistit” yrittivät järjestää pääministeri Milo Đukanovićin murhan saadakseen opposition valtaan lokakuun parlamenttivaaleissa.

Rikollisryhmän oli tarkoitus hyökätä Montenegron parlamenttiin ja julistaa oppositio vaalivoittajaksi, ja pääministerin murha oli annettu kokeneen tarkka-ampujan tehtäväksi, kertoi valtionsyyttäjä Milivoje Katnić.

”Järjestäjinä olivat venäläiset nationalistit, joiden tarkoitus oli pysäyttää Montenegro sen euroatlanttisella ja etenkin Nato-jäsenyyden tiellä”, Katnić sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

”He olettivat, että Milo Đukanovićin johtamaa Montenegron hallitusta ei saada vaihdettua vaaleissa, joten se pitäisi kaataa voimankäytöllä”, hän sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Katnić tarkensi, että todisteita Venäjän valtion osallisuudesta ei ole. Maanantaina Kremlin edustaja Dmitri Peskov kiisti Venäjän osallisuuden, kertoo Reuters.

Tapaus liittyy vaalipäivänä tehtyihin parinkymmenen serbialaisen ja montenegrolaisen pidätyksiin. Osa heistä on taistellut Venäjän-mielisten kapinallisten riveissä Itä-Ukrainassa, kertoo uutistoimisto AP.

Oppositio väitti vaalipäivän pidätyksiä hallituksen tekaisemaksi kampanjatempuksi, jonka avulla Đukanović olisi varmistellut voittoaan vaaleissa. Ennen vaaleja Đukanović puolestaan syytti Venäjää Montenegron opposition rahoittamisesta.

Katnić ei maininnut, mitä oppositiopuoluetta juonittelulla yritettiin nostaa valtaan.

Đukanovićin sosiaalidemokraattinen ja länsimyönteinen DPS voitti vaalit noin 41 prosentin kannatuksella, joka ei riittänyt paikkaenemmistöön. Kakkoseksi sijoittui laajapohjainen oppositioliittouma DF, joka sai noin 20 prosenttia äänistä. Hallitusneuvotteluista on povattu vaikeita.

Vaaleissa tulkittiin laajasti olevan vastakkain Đukanovićin edustamat Nato- ja EU-pyrkimykset sekä perinteinen liittolaisuus Serbian ja Venäjän kanssa.

Montenegro neuvottelee EU-jäsenyydestä ja on aivan Nato-jäsenyyden kynnyksellä. Sen Nato-jäsenyys odottaa enää hyväksyntää parlamentilta, joka äänestää asiasta kaikkien nykyisten jäsenmaiden ratifioitua sopimuksen.

Nato-jäsenyydellä ei ole vahvaa kansan tukea runsaan 600 000 asukkaan Montenegrossa, joskin kannattajia on ollut useimmissa viime vuosien mielipidekyselyissä hieman vastustajia enemmän.

Viime vuonna tehdyssä kyselytutkimuksessa Nato-jäsenyyden suosio vaihteli huomattavasti kansanryhmästä riippuen. Montenegron albaaneista jäsenyyttä kannatti noin 71 prosenttia, bosniakeista 68 prosenttia, montenegrolaisista 42 prosenttia ja serbeistä 11 prosenttia.

Toissa viikolla, kymmenen päivää vaalien jälkeen, Đukanović ilmoitti luopuvansa pääministerin virasta ja antoi hallitustunnustelijan tehtävän varapääministeri Duško Markovićille. Đukanović aikoo jatkaa puolueensa puheenjohtajana. Hän vakuutti, että väitetyllä vallankaappausyrityksellä ei ollut vaikutusta päätökseen.

Väistymisen syynä saattaa hyvinkin olla valtion EU-kelpoisuuden varmisteleminen. Montenegroa vaivaavat korruptio ja oikeusvaltion kehittymättömyys. Maan pitkäaikaista johtajaa on syytetty vallan keskittämisestä itselleen ja yhteyksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Đukanović, 54, on hallinnut Montenegron politiikkaa 25 vuotta – siis jo aikana, jolloin maa oli osa Jugoslaviaa ja myöhemmin valtioliitossa Serbian kanssa. Montenegro itsenäistyi vuonna 2006.

Đukanović on toiminut Montenegron pääministerinä vuosina 1991–1998, 2003–2006, 2008–2010 ja 2012–2016. Vuosina 1998–2002 hän oli Montenegron presidentti.

Sosiaalidemokraattinen DPS on johtanut Montenegron jokaista hallitusta puolueen perustamisesta eli vuodesta 1991 lähtien. Se on suora perillinen Montenegron kommunistipuolueelle, joka oli johtanut Montenegroa osana Jugoslaviaa toisesta maailmansodasta lähtien.

Juttua korjattu kello 14.02: Đukanovićin korvaaja hallitustunnustelijana on varapääministeri Duško Marković, ei ulkoministeri Igor Lukšić.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Montenegro
  • Venäjä
  • Serbia
  • Balkan
  • Eurooppa
  • Nato

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    5. 5

      Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”

    6. 6

      Miksi buddhalainen munkki lietsoo vainoa ja väkivaltaa?

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    9. 9

      Jopa miljardi kiloa viljaa uhkaa jäädä korjaamatta – Kallistuuko ruoka? Pitääkö viljaa tuoda ulkomailta? Mikä pelastaisi sadon?

    10. 10

      Yhdysvallat näytti voimaansa ja lensi sotilaskoneilla Pohjois-Korean rannikon tuntumassa – Pohjois-Korean ulkoministeri: Ohjusten ampuminen Yhdysvaltoihin ”yhä väistämättömämpää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Yhdysvallat näytti voimaansa ja lensi sotilaskoneilla Pohjois-Korean rannikon tuntumassa – Pohjois-Korean ulkoministeri: Ohjusten ampuminen Yhdysvaltoihin ”yhä väistämättömämpää”
    3. Miksi buddhalainen munkki lietsoo vainoa ja väkivaltaa?
    4. Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon
    5. Saksa äänestää tänään tärkeissä vaaleissa, niiden jälkeen on edessä vaikea vääntö hallituskokoonpanosta – minkä diilin Merkel tekee?
    6. Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi
    7. Tätä on maailmantalous vuonna 2017: Atrian johtajan oli syötävä sonnin penistä, jotta sianlihaa saadaan vihdoin viedä Kiinaan – seurasimme pohjalaisen potkan matkan kiinalaiseen pöytään
    8. Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty
    9. Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa
    10. Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”
    11. Maanjäristyksen runtelemaan Meksikoon iski voimakas jälkijäristys – useita ihmisiä kuoli
    12. Näytä lisää