Ulkomaat

Vaalitulos kouraisi monia yhdysvaltalaisia myös Suomessa – ”Rupean ihan itkemään”

Enbergien perhe pettyi toisen kotimaansa vaalitulokseen.

Raaseporilaisen omakotitalon ikkunasta kajasti valo läpi vaaliyön, kun Jan-Erik Enberg seurasi intensiivisesti ääntenlaskennan etenemistä ja markkinoiden reaktioita. Enberg työskentelee treidaajana yhdysvaltalaisessa finanssiyrityksessä, ja vaaliyö oli yksi vuoden vilkkaimmista työpäivistä sitten kesän Brexit-äänestyksen.

Markkinat reagoivat voimakkaasti Trumpin yllätysvoittoon, ja tilanne lähti rauhoittumaan vasta hänen voitonpuheensa jälkeen.

Työn puolesta Enberg oli varautunut Trumpin voittoon, mutta henkilökohtaisesti se oli pieni sokki. Samalla kun markkinat rauhoittuivat, myös Enbergin oma mieli tasaantui. ”En usko, että tulee niin dramaattista muutosta kuin kampanjointi antoi ymmärtää. Kampanjointi oli suurimmaksi osaksi showta ja hän tulee mielipiteitään ja tekemisiään lieventämään, kuten voitonpuheesta ilmeni.”

”Trump on pohjimmiltaan järkevä ihminen ja hänellä tulee olemaan hyvät avustajat. Hän ei halua jakaa kansaa tai olla jyrkästi globalisaatiota vastaan”, Enberg lisäsi.

Asia koskettaa Enbergiä henkilökohtaisesti, sillä perheen toinen kotikaupunki on New York. Jan-Erik ja hänen vaimonsa Sirkku Enberg ovat sekä Suomen että Yhdysvaltain kansalaisia. He muuttivat Yhdysvaltoihin 1990-luvun alussa Jan-Erikin töiden perässä.

Jan-Erik Enbergin mielestä Hillary Clintonkaan ei olisi ollut erityisen hyvä vaihtoehto, mutta ääni olisi lopulta kuitenkin mennyt hänelle, jos matkustussuunnitelmien muutokset eivät olisi estäneet äänestämistä. Clinton olisi vienyt voiton, koska hän olisi ollut parempi sekä markkinoiden että koko maailman vakauden kannalta.

Sirkku Enbergille Trumpin voitto ei tullut sokkina, vaan suurena hämmennyksenä ja pettymyksenä. Hänen äänensä meni Clintonille tämän pätevyyden perusteella.

”Rupean ihan itkemään. Tämä on aika erikoista, että tämä koskettaa ihan tunnetasolla. Ei ole koskaan ennen mikään poliittinen asia ollut jotenkin näin iso juttu. En olisi ikinä uskonut”, Enberg kuvaili.

Hän ei valvonut vaaliyötä, mutta tarttui herättyään varhain aamulla heti kännykkään ja tarkisti tilanteen. Trump oli jo selvässä johdossa.

Enberg ei pysty allekirjoittamaan niitä arvoja, joita Trump edustaa. Hän pettyi myös siihen, etteivät yhdysvaltalaiset olleet vielä valmiita valitsemaan naispresidenttiä.

Perheen kolmen aikuisen tyttären fiilikset olivat hyvin samansuuntaiset, kun vaalituloksesta keskusteltiin tuoreeltaan perheen Whatsapp-ryhmässä.

”Kaikki perheen naiset ovat olleet todella pettyneitä. Yhdysvallat on sukupuolten tasa-arvon kannalta aikamoinen takapajula.”

Sirkku Enberg kokeekin, että tulevat sukupolvet joutuvat maksamaan äänestystuloksesta, koska Clintonin ajamat uudistukset koulutuksen yhtenäistämisestä tasa-arvon lisäämiseen eivät tule etenemään.

”Se on isoin ja surullisin asia. Luulen, että varmasti Trump tulee elvyttämään Usan taloutta ja se on tosi tärkeä asia, mutta elämässä on niin paljon muutakin”, hän sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    5. 5

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    6. 6

      Hutiloiva lakimies saa jatkaa työssään, vaikka virheet olisi huomattu – lupalakimiesten valvonta ontuu pahasti

    7. 7

      15-vuotias pidätetty Lontoon happoiskusta epäiltynä – ainakin kuuden kerrotaan loukkaantuneen

    8. 8

      ”Olen yrittänyt ymmärtää äitiäni” – vielä moni kolmikymppisistä on elänyt lapsuuden, johon heijastuivat sotasukupolven traumat

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    7. 7

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    8. 8

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    9. 9

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    10. 10

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää