Ulkomaat

Yhdysvaltojen politiikan uusi superperhe – Trumpin puheen taustalla haukotellut Barron, 10, muuttaa Valkoiseen taloon

Tulevalle presidentille perhe on tärkeä vallanjatke. Donald Trumpin vanhimmat lapset saattavat pyrkiä itsekin politiikkaan.

Donald Trump tuskin olisi Yhdysvaltojen tuleva presidentti ilman perhettään. Trumpin muodonmuutos kiinteistömogulista ja tosi tv -tähdestä uskottavaksi poliitikoksi sujui takkuillen, mutta ammattimaiset lapset, etenkin Ivanka Trump, pitivät kampanjan elossa heikkoinakin hetkinä.

Jopa demokraattien Hillary Clinton, kehaisi kilpakumppaninsa lapsia viimeisessä vaaliväittelyssä lokakuussa.

Trumpit ovat kaukana tyypillisistä Valkoisen talon asukeista. Normaalisti presidentin asuntoon muuttaa perinteinen ydinperhe, kuten Barack ja Michelle Obama kahdeksan vuotta sitten tyttärineen.

Tammikuusta eteenpäin Valkoisessa talossa ramppaa lukuisia monikulttuurisen uusioperheen jäseniä. Tulevalla presidentillä on viisi lasta kolmesta avioliitosta ja jo kahdeksan lastenlastakin.

HS kertoo, ketkä Trumpin perheeseen kuuluvat ja millaisen roolin he saattavat ottaa nelivuotisen presidenttikauden aikana perheenpään johtaessa Yhdysvaltoja.

Donald Trump on ollut naimisissa kolmesti. Ensimmäinen vaimo, Ivana Trump, on syntyjään tšekkiläinen. Viidestä lapsesta Donald Jr., Ivanka ja Eric ovat peräisin tästä avioliitosta.

Tämä kolmikymppinen huippuyliopistoista valmistunut trio oli näkyvimmin esillä vaalikampanjan aikana. Ivanka ja Donald Jr. eli Don antoivat lausuntoja isänsä puolesta siihen malliin, että asiantuntijat ja media ovat spekuloineet, voisiko Trumpeista tulla Bushien tai Kennedyjen suvun kaltainen poliittinen dynastia.

Don kertoi CNN:lle kesällä, että hän voisi harkita pyrkivänsä New Yorkin pormestariksi. Hän on aiemminkin kertonut olevansa kiinnostunut poliitikon urasta.

Kun Don puhui republikaanien puoluekokouksessa kesällä, Politico-verkkolehti julisti, että ”poliittinen tähti on ehkä syntynyt”.

Donilla on jo kokemusta skandaaleistakin. Häntä arvosteltiin kiivaasti sen jälkeen, kun hän vertasi yhteisöpalvelu Twitterissä syyrialaisia pakolaisia Skittles-karkkeihin, joista osa on myrkytetty. Hänen mukaansa Yhdysvaltojen ei pitäisi vastaanottaa pakolaisia, joista marginaalinen osa voi olla terroristeja.

Hän joutui poistamaan kuvan Skittles-karkkeja valmistavan yhtiön Wrigleyn vaatimuksesta.

Don, Ivanka ja Eric kuuluvat kaikki isänsä omistaman Trump Organization -yhtiön ylimpään johtoon. Heidän työtään on siis käytännössä hoitaa isänsä asioita.

Entinen malli Ivanka luki jo parikymppisenä libertaristien ihaileman ristiriitaisen filosofin Ayn Randin kirjoja, Marie Claire -lehti kertoi vuonna 2007. Rand-faniksi on ilmoittautunut myös suomalaispankkiiri Björn Wahlroos.

Ivanka rakentaa työkseen brändituotteita sukunimensä ympärille. Tästä taidosta olisi hyötyä myös politiikassa.

Ivankan aviomies, sijoittaja Jared Kushner, oli aktiivisesti mukana appensa kampanjassa.

Kushnerin isä Charles Kushner on demokraattivaikuttaja ja Trumpin tavoin upporikas kiinteistösijoittaja, Business Insider -verkkolehti kertoo. Isä vietti kaksi vuotta vankilassa verosotkujen ja laittomien poliittisten lahjoitusten vuoksi.

Donald Trumpin pitäessä keskiviikkona voitonpuhettaan hänen rinnallaan silmiä pyöritteli 10-vuotias Barron Trump, eikä nykyinen vaimo Melania Trump. Uudelle presidentille omat lapset ovatkin ehkä tärkein vallanjatke.

Uninen ja kyllästynyt Barron ei tuntunut olevan kovin innoissaan isänsä uudesta urasta. Hän on vielä liian nuori ottamaan tosissaan osaa politiikkaan, mutta hänellä on aikaa oppia. Seuraavaksi Barronilla on edessään ainakin neljän vuoden kasvatus Valkoisessa talossa.

Trumpin lapsista vain parikymppinen Tiffany Trump on pysynyt syrjässä presidenttipelistä, tosin hänkin on osallistunut isänsä kampanjoihin. Hänellä ei myöskään ole virallista roolia isänsä yhtiössä. Tiffanyn äiti on Donald Trumpin toinen vaimo Marla Maples.

Todennäköisesti Trumpin nykyinen vaimo Melania pitäytyy niin ikään politiikasta syrjässä. Hän kertoi viimeviikkoisessa puheessaan haluavansa keskittyä Valkoisen talon ensimmäisenä naisena nettikiusaamisen vähentämiseen, mikä sai huvittuneen vastaanoton hänen aviomiehensä aggressiivisen twiittauksen vuoksi.

Sloveniassa syntyneen Melania Trumpin menneisyys on hänelle painolasti, mutta myös voimavara. Presidentin puolisona ei ole ollut maahanmuuttajaa sitten John Quincy Adamsin (presidenttinä vuosina 1825–1829) brittiläisen Louisa-vaimon.

Lisäksi hän on ensimmäinen Yhdysvaltojen presidentin puoliso, jonka äidinkieli ei ole englanti. Melania Trump on tosin hyvin kielitaitoinen verrattuna keskiverto amerikkalaiseen: hän puhuu sloveenin ja englannin lisäksi ranskaa, serbiaa ja saksaa.

HS kertoi Melania Trumpin taustoista viime viikolla.

Uutistoimisto AP paljasti juuri ennen vaaleja, että Melania työskenteli mallina ilman työlupaa 1990-luvulla Yhdysvalloissa.

Siinä ei sinänsä olisi mitään kovin tavatonta, mutta hänen aviomiehensä hyökkäsi kampanjansa aikana useaan otteeseen juuri laittomasti töitä Yhdysvalloissa tekeviä maahanmuuttajia vastaan ja vaati heidän karkottamistaan.

Jos Trumpin perheen PR-osasto hyödyntää Melanian maahanmuuttajataustaa taitavasti, hän voi rakentaa siltoja Trumpin valkoisen ja miehisen ydinkannattajajoukon ulkopuolelle.

Trumpien dynastia

 Donald Trumpin isä Fred Trump oli poikansa tavoin kiinteistökehittäjä. Kotiäiti Mary Anne oli skottilainen maahanmuuttaja. Donaldilla on neljä sisarusta, joista yksi on kuollut.

 Donald on naimisissa Melania Trumpin, 46, kanssa. Entisiä vaimoja ovat on kaksi: Ivana Trump, 67, ja Marla Maples, 53.

 Kolme lasta Ivanan kanssa: Don, 38, Ivanka, 35, ja Eric, 32. Yksi lapsi Marlan kanssa: Tiffany, 23. Yksi lapsi Melanien kanssa: Barron, 10.

 Vanhin poika Don on naimisissa malli Vanessa Haydonin kanssa. Heillä on viisi lasta.

 Ivanka on naimisissa sijoittaja Jared Kushnerin kanssa. Heillä on kolme lasta.

 Eric on naimisissa entisen personal trainerin Lara Yunaskan kanssa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    3. 3

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    4. 4

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    5. 5

      Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset: ”Tämä on šokki, unelmani on murskana”

    6. 6

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    7. 7

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    8. 8

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

    9. 9

      Turun puukotusten pääepäilty vangittiin terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista – Tutkinnanjohtaja: ”Meillä on hänelle nimi, mutta pitääkö se paikkansa, sitä tarkastellaan”

    10. 10

      EU tekee paljon terroristien estämiseksi – mutta avoimet rajat ja kehno tiedonkulku ovat hyödyttäneet pahantekijöitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    3. 3

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    4. 4

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    7. 7

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    8. 8

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    9. 9

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    10. 10

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Turun puukotusten pääepäilty vangittiin terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista – Tutkinnanjohtaja: ”Meillä on hänelle nimi, mutta pitääkö se paikkansa, sitä tarkastellaan”
    3. Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset: ”Tämä on šokki, unelmani on murskana”
    4. EU tekee paljon terroristien estämiseksi – mutta avoimet rajat ja kehno tiedonkulku ovat hyödyttäneet pahantekijöitä
    5. Pääministeri Sipilä: Suomi siirtyy nyt saneerauksesta kehittämisvaiheeseen – hallituksen pöydällä ovat nyt työelämän muutos, perustulo, sosiaaliturvan uudistus ja eriarvoistumisen ehkäisy
    6. Poliisi epäilee: 19-vuotias tehtaili verkkohyökkäyksiä Salon kaupunkia vastaan, aiheutti satojentuhansien eurojen vahingot
    7. ”Tulos tai ulos”, Juha Sipilä lupasi – mutta pääministerin puheissa on ristiriita
    8. Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson
    9. Poliisi toteuttaa ”nopeusvalvontamaratonin” keskiviikkona: – Kaikki kamerat päällä samaan aikaan
    10. Tupakka-askin kallistuminen edes dollarilla tekee lopettamisesta 20 prosenttia todennäköisempää
    11. Uranuksessa ja Neptunuksessa sataa timantteja – ihmeellinen ilmiö mallinnettiin laboratoriossa lasereilla
    12. Näytä lisää