Ulkomaat

Pääsihteeri Stoltenberg varoittaa Trumpia Naton hylkäämisestä: ”Edessä suurimmat turvallisuushaasteet sukupolveen”

Sotilasliiton pääsihteeri pitää oikeutettuna arvostelua puolustusmenojen epätasaisesta jakautumisesta.

Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg varoittaa Yhdysvaltojen presidentiksi valittua Donald Trumpia, ettei maan kannata hylätä Natoa.

Stoltenberg puolustaa Euroopan ja Yhdysvaltojen liittolaisuutta ”Nyt ei ole sen aika, että Yhdysvallat luopuu Natosta – eikä sen eurooppalaisten liittolaisten pidä yrittää yksin” -otsikoidussa kirjoituksessaan brittiläisessä Observer-lehdessä.

”Edessämme on suurimmat turvallisuushaasteet sukupolveen. Nyt ei ole aika kyseenalaistaa Euroopan ja Yhdysvaltojen liittolaisuuden arvoa”, Stoltenberg kirjoittaa.

Hän nostaa kirjoituksessaan esiin turvallisuusuhkina terrorismin sekä Venäjän, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan tilanteet.

Stoltenbergin mukaan Euroopan ja Yhdysvaltojen liittolaisuus on ollut vuosikymmenten ajan pohjana rauhalle, vapaudelle ja hyvinvoinnille Euroopassa.

Liittolaisuus johti Stoltenbergin mukaan kylmän sodan päättymiseen ja Euroopan yhdentymiseen sekä loi perustan ennennäkemätömmälle rauhalle ja hyvinvoinnille.

”Eurooppalaiset johtajat ovat aina ymmärtäneet, että kun kyse on turvallisuudesta, yksin yrittäminen ei ole vaihtoehto”, Stoltenberg toteaa.

Hänen mukaansa on myös Yhdysvaltojen edun mukaista, että Eurooppa on vakaa ja turvallinen.

”Johtajat Atlantin molemmilla puolilla ovat aina ymmärtäneet, että voimakkaampi, turvallisempi ja vauraampi Eurooppa tarkoittaa myös voimakkaampaa, turvallisempaa ja vauraampaa Yhdysvaltoja”, Stoltenberg toteaa.

Naton pääsihteeri huomauttaa kirjoituksessaan, että Nato on soveltanut jäsenmaiden puolustamiseen velvoittavaa artiklaansa vain kerran: syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen.

”Se oli muutakin kuin symboli. Nato alkoi johtaa operaatiota Afganistanissa. Sadattuhannet eurooppalaiset sotilaat ovat sen jälkeen palvelleet Afganistanissa”, Stoltenberg toteaa.

Yhdysvallat maksaa nykyisin lähes 70 prosenttia Naton puolustusmenoista. Stoltenberg pitää oikeutettuina vaatimuksia, joiden mukaan kustannukset tulisi jakaa aiempaa tasapuolisemmin.

Hänen mukaansa muut Nato-maat ovat kuitenkin kasvattaneet viime vuosina maksuosuuttaan.

Kampanjansa aikana Trump totesi, että häntä ei välttämättä kiinnosta puolustaa sellaisia Nato-liittolaisia, jotka eivät täytä velvollisuuksiaan.

Trumpilta kysyttiin heinäkuussa The New York Times -lehden haastattelussa, miten hän suhtautuisi vaikkapa tilanteeseen, jossa Venäjä hyökkäisi Baltian maihin, eli Viroon, Latviaan ja Liettuaan, jotka ovat Naton jäseniä.

Trumpin mukaan hänen johtamansa Yhdysvallat osallistuisi puolustamiseen vain, jos Baltian maat ”ovat täyttäneet velvollisuutensa” Yhdysvaltoja kohtaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nato
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      Paperittomien aseman parantaminen kuumentaa tunteita Helsingin perussuomalaisissa – ”Minusta on käsittämätöntä, että avataan tällainen Pandoran lipas”

    3. 3

      Vantaalainen taksikuski on ajanut Teslalla yli 400 000 kilometriä – Suurin haaste on sähköauton lataaminen

    4. 4

      Tätä on Helsinki vuonna 2021: Vihdintie bulevardiksi, varhaiskasvatus maksuttomaksi, tuplasti englanninkielisiä kouluja

    5. 5

      Liikakilot voivat sotkea seksielämän, koska käsitämme seksin väärin, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Katovuodesta kärsivä Pohjois-Korea jakaa kansalaisilleen vain 300 grammaa ruokaa päivässä – maan ruokahuolto ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille

    7. 7

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    8. 8

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    9. 9

      Koirat haistavat syövän ja eläytyvät ihmisen suruun, mutta syyllisyyttä ne eivät tunne – Miten viisaita koirat todella ovat?

    10. 10

      Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    4. 4

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    5. 5

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    6. 6

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    7. 7

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    8. 8

      Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”

    9. 9

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    10. 10

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää