Valikko
Ulkomaat

Trump nimitti Valkoiseen taloon maltillisen republikaanin ja juutalaisvastaisista kirjoituksista syytetyn oikeiston äänitorven

Trump nimitti päästrategistikseen Stephen Bannonin, joka on vetänyt salaliittoteoroilla ja rasistisilla kommenteilla ladattua Breitbart-sivustoa.

Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump on aloittanut lähipiirinsä kokoamisen kahdella täysin vastakkaisella nimityksellä.

Trump nimitti esikuntapäällikökseen republikaanijohtajan Reince Priebusin, joka edustaa republikaanien maltillista linjaa ja on kongressin edustajainhuoneen republikaanipuheenjohtajan Paul Ryanin ystävä. Avustajakseen ja päästrategiksi Trump nimitti mediajohtaja Stephen Bannonin, joka on aiemmin vetänyt salaliittoterioilla ja rasistisilla jutuilla ladattua radikaalikonservatiivista Breitbart-uutissivustoa.

”Nyt minulla on heidät molemmat rinnallani Valkoisessa talossa. Teemme yhdessä Amerikan suureksi jälleen”, Trump toisti vaalisloganiaan tiedotteessaan.

Priebus ja Bannon ovat hahmoina lähes toistensa vastakohdat, minkä odotetaan luovan heidän välilleen kilpailuasetelman Valkoisessa talossa.

Priebus on republikaanipuolueen sisäpiiriläinen. Hän toimi presidentinvaalikampanjan aikana sillanrakentajana Trumpin ja puolueen välillä. Trumpin ja republikaanipuolueen suhde oli vaalikampanjan aikana karikkoinen, ja tulevan presidentin monet linjaukset eivät miellytä puolueen edustajia.

Trump todennäköisesti laskeskelee, että Priebus voi auttaa häntä saamaan lakialoitteita läpi republikaanien hallitsemassa kongressissa. Hänen nimityksensä voi ainakin osin olla Trumpin tyttären Ivanka Trumpin ja tämän miehen Jared Kushnerin aikaansaannosta. The New York Times -lehden tietojen mukaan tytär-Trump ja Kushner olisivat vaatineet, ettei kansliapäälliköksi saa nimittää ketään liian ristiriitaista hahmoa.

Päästrategiksi nimitetty Bannon sen sijaan on juuri tällainen ristiriitainen, monien niskakarvat pystyyn nostava hahmo. Bannon on entinen laivastoupseeri, Goldman Sachsin investointipankkiiri ja Hollywood-tuottaja, jolla on taustallaan syyte myös perheväkivallasta. Hän toimi johtotehtävissä Trumpin vaalikampanjassa, ja lietsoi tätä käyttämään rankkaa populistista retoriikkaa.

Bannonin nimitys johti välittömästi arvosteluryöppyyn sosiaalisessa mediassa. Bannon on johtanut vuodesta 2012 lähtien suosittua radikaalikonservatiivista uutis- ja mielipidesivustoa Breitbartia, joka on tehnyt selvän pesäeron perinteiseen republikaanien linjaan.

Sivusto levittää salaliittoteorioilla ja rasistisilla viesteillä ryyditettyjä kansallismielisiä juttuja. HS kirjoitti Breitbartista lokakuussa.

”Viime aikoina myös Breitbartin sivuilla on alkanut näkyä yhä enemmän rasistista, naisvihamielistä ja antisemitististä kirjoittelua”, kirjoitimme lokakuussa.

The New York Times -lehden mukaan sivusto on esimerkiksi syyttänyt nykyistä presidenttiä Barack Obamaa vihaisten muslimien tuomisesta Yhdysvaltoihin ja verrannut Planned Parenthood -järjestön työtä holokaustiin. Planned Parenthood tarjoaa ehkäisyyn ja seksuaaliterveyteen liittyvää neuvontaa sekä järjestää syöpäseulontoja ja abortteja. Sivusto on myös haukkunut konservatiivista poliittista kommentaattoria Bill Kristolia ”luopio-juutalaiseksi” ja neuvonut nettiahdistelun kohteeksi joutuneita naisuhreja ”kirjautumaan ulos” ja lopettamaan ”internetin pilaamisen miehille”.

The Atlantic -lehden mukaan Bannonin suuri kutsumus on vasemmiston tuhoaminen.

”Trump ei vastaa hänen näkemystään hyvästä presidentistä Yhdysvalloille. Trump on hänen giljotiininsa”, Atlantic kirjoitti elokuussa.

Wall Street Journal kirjoitti myöhään sunnuntai-iltana, että Obama suunnittelee tuutoroivansa Trumpia tavallista enemmän, koska hänellä ei ole päivänkään kokemusta poliittisen edustajan tehtävistä tai armeijasta. Lehti perustaa tietonsa nimettömiin lähteisiin.

Wall Street Journal kirjoitti myös, että Trumpin avustajat eivät ennen Obaman tapaamista tienneet, että koko presidentin henkilökunta Valkoisen talon länsisiivessä täytyy vaihtaa samalla kun presidentti vaihtuu. Tämän tiedon lehti perustaa Obaman ja Trumpin tapaamista todistaneisiin lähteisiin.

Spekulaatiot myös Trumpin tulevista ministereistä jylläävät kuumina. Esimerkiksi ulkoministeriksi on arvailtu entistä edustajainhuoneen puhemiestä Newt Gingrichiä. Hän tuli kesällä kuuluisaksi kutsumalla Viroa Pietarin esikaupungiksi.

”Aion löytää fiksuimmat ja menestyneimmät ihmiset näihin tehtäviin”, Trump sanoi.

Ministerikuvioissa esillä on ollut myös ulkopoliittisesta tietämättömyydestään aiemmin tunnetuksi tullut Sarah Palin.

Hän toimi republikaani John McCainin varapresidenttiehdokkaana vuoden 2008 Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa. Vuosina 2006–2009 Palin toimi Alaskan kuvernöörinä ja oli osavaltion ensimmäinen naispuolinen kuvernööri. Palinia on veikkailtu sisä- tai energiaministeriksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    4. 4

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    5. 5

      Mies tappoi vanhuksen Puotilassa, jäi hovioikeudessakin ilman rangaistusta – tekijä esiintyi samana kesänä musiikkivideolla

    6. 6

      Presidentti Martti Ahtisaari paljastaa HS:n syntymäpäivä­haastattelussa kolme henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet häneen eniten – yksi heistä on suomalainen

    7. 7

      Oikeus kielsi naisia syrjineen käytännön israelilaisen lentoyhtiön lennoilla – naisia ei saa enää pyytää vaihtamaan paikkaa ääriuskovaisten miesten vaatimuksesta

    8. 8

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    9. 9

      5,5-prosenttiset juomat tuskin päätyvät ruokakauppoihin – Eduskunnassa hallituksen esitystä uudesta alkoholilaista vastustetaan enemmän kuin kannatetaan

    10. 10

      Ankeus ei olekaan välttämätön paha – Suomi uudistuu paremmin, kun lama on jäänyt taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    2. 2

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    3. 3

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    4. 4

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    5. 5

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    6. 6

      Ritva Elomaa siirtyy takaisin perussuomalaisiin – Halla-aho kehottaa muitakin ”pohtimaan asiaa”

    7. 7

      Ritva Elomaan paluu perussuomalaisiin nakertaa hallituksen enemmistöä – Nyt käydään sotaa edustajien sieluista

    8. 8

      Näin arabisiirtolaisia houkutellaan olemattomilla lupauksilla Suomeen – Jemeniläinen perheenisä myi koko omaisuutensa ja maksoi Suomessa asuvalle miehelle tuhansia dollareita

    9. 9

      Mies tappoi vanhuksen Puotilassa, jäi hovioikeudessakin ilman rangaistusta – tekijä esiintyi samana kesänä musiikkivideolla

    10. 10

      Syötkö 40 appelsiinia päivässä, maistuuko koiranlihakeitto vai oletko vielä elävän sushin ystävä? Testaa, ketä diktaattoria muistutat ruokatavoiltasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää