Ulkomaat

Trumpin voitto lietsoo Israelin uhmaa Länsirannalla – ”Elämme totisesti messiaanisia aikoja”

Yhdysvaltain tuleva presidentti saattaa siirtää suurlähetystön Tel Avivista kiisteltyyn Jerusalemiin, mikä vaikuttaisi koko Lähi-idän rauhanprosessiin, sanoo tutkija Olli Ruohomäki.

Israel voi luopua kahden valtion ajatuksesta konfliktissa Palestiinan kanssa, tulkitsevat Israelin koalitiohallituksen oikeistolaisimman laidan ministerit. He uskovat, että Israelin tärkeimmän tukijan Yhdysvaltojen linja muuttuu Donald Trumpin astuessa Barack Obaman seuraajaksi tammikuussa.

”Trumpin voitto on Israelille loistava mahdollisuus välittömästi ilmoittaa aikomuksestaan perääntyä Palestiinan perustamisesta maan ytimeen”, julisti opetusministeri ja nationalistis-uskonnollisen Juutalainen koti -puolueen johtaja Naftali Bennett sanomalehti Haaretzin mukaan.

Kahden valtion malli on ollut keskeinen tavoite Israelin ja Palestiinan välisessä rauhanprosessissa, joskin neuvottelut ovat olleet jäässä vuodesta 2014. Suurimpana uhkana sille on pidetty juutalaissiirtokuntien levittäytymistä Länsirannan palestiinalaisalueelle. Edeltäjistään poiketen Trump ei pidä siirtokuntia rauhan esteenä, kertoi hänen neuvonantajansa Jason Greenblatt Israelin armeijan radiokanavalle.

Tiukan vanhoillisjuutalaisen Shas-puolueen johtaja, sisäministeri Arjeh Deri kommentoi Trumpin voittoa sanomalla, että ”elämme totisesti messiaanisia aikoja, joina kaikki kääntyy Israelin kansalle suotuisasti”, kertoo sanomalehti The New York Times.

”Trumpin aivoituksia ei voi vähätellä, koska niiden viljeleminen saa aikaan liikevoimaa näissä oikeistopiireissä”, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Olli Ruohomäki, joka on perehtynyt palestiinalaisalueisiin ja rauhanprosesseihin.

”Kaikkien menneiden hallintojen yrityksiä ja saavutuksia ei silti heitetä noin vain romukoppaan. Pitää muistaa, että kahden valtion malli ei ole Obaman keksintö vaan periytyy aiempien presidenttien kausilta, myös republikaani George W. Bushin.”

Keskiviikkona Israelin puolustusministeri Avigdor Lieberman kertoi, että Trumpin taustajoukot ovat kehottaneet Israelin oikeistopoliitikkoja hillitsemään julkiriemuaan.

”Toivon, että meillä on tarpeeksi järkeä lopettaa juhlinta ja julkinen intoilu. – – Se on eittämättä haitaksi”, oikeistopuolue Jisrael Beitenua edustava Lieberman sanoi Haaretzin mukaan.

Jerusalemin varapormestari ja kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Meir Turgeman ilmoitti Yhdysvaltain vaalien jälkeen tuovansa hyväksyttäväksi tuhansien juutalaisten kotien rakentamisen kiisteltyyn Itä-Jerusalemiin.

Vaalikampanjassaan Trump lupasi tunnustaa koko Jerusalemin Israelin jakamattomaksi pääkaupungiksi ja siirtää Yhdysvaltain suurlähetystön Tel Avivista Jerusalemiin.

Israel valloitti Itä-Jerusalemin kuuden päivän sodassa vuonna 1967, ja kansainvälinen yhteisö pitää sitä muun Länsirannan tavoin laittomasti miehitettynä alueena. Siksi millään valtiolla ei ole suurlähetystöä Jerusalemissa. Suomenkin suurlähetystö on Tel Avivissa.

Vuonna 1995 Yhdysvaltain kongressi hyväksyi lain, jolla koko Jerusalem olisi tunnustettu Israelin pääkaupungiksi ja suurlähetystö siirretty Jerusalemiin. Kukaan valtaan nousseista presidenteistä ei kuitenkaan ole suostunut panemaan lakia voimaan.

”Trump saattaisi olla käyttämättä veto-oikeutta. Se on ihan mahdollista, eikä kyse välttämättä olisi suurlähetystön tietoisesta siirtämisestä vaan siitä, että hän vain antaisi asian tapahtua”, Ruohomäki sanoo.

”Se muuttaisi pelikenttää aika paljonkin, olisi kaikin puolin merkittävä symbolinen ele ja vaikuttaisi koko Lähi-idän rauhanprosessiin.”

Israelin suurinta puoletta, oikeistolaista Likudia edustava pääministeri Benjamin Netanjahu on kommentoinut Trumpin valintaa huomattavasti ministereitään varovaisemmin.

Knesset eli Israelin parlamentti uhmasi Netanjahua keskiviikkona hyväksymällä alustavasti kiistellyn esityksen, joka laillistaisi Länsirannalle luvatta rakennetut juutalaissiirtokunnat. Useimmat ulkovallat pitävät kaikkia Länsirannan juutalaissiirtokuntia laittomina, mutta Israel erittelee siirtokunnat valtion luvalla ja luvatta rakennettuihin.

Lakiesitys koskee arviolta 15 000:ta siirtokuntalaista.

Netanjahu olisi halunnut lykätä aihetta koskevia päätöksiä Trumpin virkaanastujaisten jälkeiseen aikaan, kertoo uutistoimisto Reuters. Vasta silloin nähdään, millaista politiikkaa Trump todella lähtee ajamaan ja joutuuko hän luopumaan lennokkaimmista lupauksistaan.

Ruohomäki otaksuu, että Trump ei ole todellisuudessa juuri kiinnittänyt huomiotaan Israeliin.

”Hänen prioriteettinsa ovat Yhdysvaltojen sisäpolitiikassa. Lähi-itä, Ukraina ja muu ulkopoliittinen kehä on sideshow’ta. Siitä näkökulmasta en usko, että hän lähtisi voimallisesti ajamaan Israelin oikeistohallituksen politiikkaa.”

Kuten monista aihepiireistä, Trumpin puheista on välittynyt kovin vaihtelevia kantoja myös Israeliin liittyen. Viime perjantaina sanomalehti The Wall Street Journalin haastattelussa hän kertoi haluavansa välittää rauhansopimuksen israelilaisten ja palestiinalaisten välille.

”Se on diilien diili”, sanoi Trump, joka on tullut tunnetuksi tosi-tv-kilpailu Diilin juontajana.

”Haluaisin tehdä mahdottoman sopimuksen, tehdä sen ihmiskunnan hyväksi.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Israel
  • Palestiina
  • Länsiranta
  • Lähi-itä
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    8. 8

      Pohjois-Koreassa maanjäristys: Kiina epäilee räjähdystä, Etelä-Korea pitää luonnollista syytä todennäköisempänä – HS seuraa

    9. 9

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    10. 10

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    4. 4

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    5. 5

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    6. 6

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    7. 7

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    8. 8

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää